Ero sivun ”Eduskuntavaalit 1987” versioiden välillä

'''Suomen 30. [[eduskuntavaalit]]''' järjestettiin 15.&ndash;16. maaliskuuta 1987.<ref name="OM">[http://web.archive.org/web/20070124015253/http://www.vaalit.fi/uploads/rfsvyrtb.pdf Eduskuntavaalit 1907–2003] (Oikeusministeriö)</ref> Naiset äänestivät näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa aktiivisemmin kuin miehet.<ref name="NAISTAT">[http://www.stat.fi/til/evaa/2003/evaa_2003_2004-05-31_tau_005.html Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003] (Tilastokeskus)</ref> Äänestysaktiivisuus jäi kokonaisuudessaan alhaiseksi; vastaavalla tasolla se oli ollut edellisen kerran [[eduskuntavaalit 1958|vuoden 1958 vaaleissa]].<ref name="sänkiaho"> Risto Sänkiaho: ''Eduskuntavaalit – hallitusvaalit''. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 165–167. Helsinki: Otava, 1987. </ref>

 

[[Sorsan IV hallitus|Sorsan neljäs hallitus]] oli istunut koko edeltäneen vaalikauden ja noussut toimikautensa lopulla Suomen pitkäikäisimmäksi ministeristöksi ohitettuaan yli puoli vuosisataa aiemmin, vuosina 1932–1936 istuneen [[Kivimäen hallitus|Kivimäen hallituksen]]. Sorsan hallitus oli saanut toimia ulkoisesti kriisittömänä aikana ja sen vastoinkäymiset olivat nousseet ministeristön sisäisistä jännitteistä, jotka olivat syntyneet lähinnä [[Suomen Maaseudun Puolue]]en ja varsinkin sen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimineen kunniapuheenjohtajan [[Veikko Vennamo]]n irtiotoista. Myös Keskustan puheenjohtaja, ulkoministeri [[Paavo Väyrynen]] oli selkeästi aktivoitunut hallituksen toimikauden lopulla valmistautuessaan seuraavaan [[Suomen presidentinvaali 1988|presidentinvaaliin]].<ref name="tarkka"> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 294. Helsinki: Otava, 1987.</ref>

 

Vaalimatematiikka tuotti yllätyksiä vaalitulokseen. SDP menetti yli 100&nbsp;000 ääntä, mutta vain yhden eduskuntapaikan; toisaalta Kokoomus lisäsi äänimääräänsä runsaalla 7&nbsp;000:lla, mutta voitti peräti yhdeksän paikkaa. Uutena yrittäjänä mukana ollut Demokraattinen vaihtoehto sai 4,2 prosenttia annetuista äänistä ja neljä eduskuntapaikkaa, mutta RKP 5,3 prosentin ääniosuudellaan jopa 12 kansanedustajaa. Tappioita kärsivät SKDL ja SMP, joista edellinen jäi ilman kansanedustajia kolmessa ja jälkimmäinen viidessä manner-Suomen vaalipiirissä. Kumpaakin puoluetta olivat vaivanneet sisäiset erimielisyydet, joiden katsottiin passivoineen niiden kannattajakuntaa. Äärivasemmiston tappio jäi miltei kokonaan vähemmistökommunistien leiriin: SKDL:n ja Devan voimasuhteet olivat olleet vanhassa eduskunnassa 16–10, uudessa ne olivat 16–4. Professori [[Risto Sänkiaho]]n mukaan ns. liikkuvien äänestäjien määrä kasvoi näissä vaaleissa selvästi vuoden 1983 vaaleihin verrattuna ja entistä useampi äänestäjä valitsi ehdokkaansa vasta juuri ennen vaalipäivää. Vaalitaistelu näytti siirtyvän ehdokkaiden väliseksi, jolloin poliittiset jakolinjat kulkivat puolueiden sisällä eivätkä niinkään enää niiden välillä.<ref name="sänkiaho"/><ref name="tarkka"/>

 

Alkaneella vaalikaudella Suomeen syntyi kaksi uutta eduskuntapuoluetta. Vihreä liike järjestäytyi puolueeksi ja merkittiin [[puoluerekisteri]]in elokuussa 1988 nimellä [[Vihreä Liitto]].<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1989'', s. 92. Helsinki: Otava, 1988.</ref> Vaalikauden loppupuolella keväällä 1990 Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) lakkautettiin ja sen seuraajaksi perustettiin uusi puolue [[Vasemmistoliitto]]. Vähemmistökommunistien [[Demokraattinen Vaihtoehto]] lopetti toimintansa syksyllä 1990 sen neljän kansanedustajan siirryttyä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1991'', s. 68. Helsinki: Otava, 1990.</ref> Puoluerekisteristä SKDL:ää ja Devaa ei kuitenkaan poistettu, vaan ne pysyivät siellä toukokuuhun 1995 saakka.