Ero sivun ”Viipurin taistelu (1941)” versioiden välillä

Suomi oli menettänyt [[Talvisota|Talvisodan]] päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuun 22. päivänä 1941 tarjoutui Suomen johdolle mahdollisuus hankkia talvisodassa menetetyt alueet takaisin. Suomen osalta jatkosodan katsotaan alkaneen 25. kesäkuuta Neuvostoliiton pommitettua Suomea. Suomen armeijalla ei ollut riittävästi voimia hyökätä yhtäaikaayhtä aikaa koko itärajan pituudelta. Pohjois-Suomi jätettiin saksalaisten vastuulle. Suomalaisten hyökkäys alkoi ensin 10. heinäkuuta Laatokan Karjalassa, jossa hyökkäys pysähtyi [[Karjalankannaksen valtaus 1941|Kannaksen operaation]] ajaksi 24. heinäkuuta. Karjalankannaksen joukot olivat jaettu kahteen armeijakuntaan. Itäisellä kannaksella II armeijakunta aloitti hyökkäyksensä 1. elokuuta. Se eteni elokuun puoliväliin mennessä syvälle Viipuria puolustavien neuvostojoukkojen sivustaan ylittäen Vuoksen Hopeasalmella 18. elokuuta. Viipuriin tehtävän saarrostavan hyökkäyksen edellytykset oli täten luotu.

Läntisestä Karjalankannaksesta vastasi kenraaliluutnantti [[Lennart Oesch|Lennart Oeschin]] komentama IV armeijakunta vastuualueenaan rintamalinja Suomenlahdesta Vuoksen vesistöön. Ennen 21. elokuuta alkanutta hyökkäystä armeijakunnan lohkolla, rintama seuraili Moskovan rauhan 1940 linjaa. Äärimmäisenä oikealle oli ryhmitetty eversti [[Bertel Winell|Bertel Winellin]] komentama 8. divisioona välillä Suomelahti–ViipurinSuomenlahti–Viipurin rantatie. Suoraan armeijakunnan komennossa ollut vahvennettu jalkaväkirykmentti 25 vastasi Viipurin rantatiestä Saimaan kanavalle. Siitä eteenpäin vastuussa oli eversti [[Einar Vihma|Einar Vihman]] komentama 12. divisioona. Selustassa oli reservissä eversti [[Kaarlo Viljanen|Kaarlo Viljasen]] komentama 4. divisioona. Vuoksen toisella puolella oli II armeijakuntaan kuulunut 18. divisioona, jonka joukot olivat jo ylittäneet Vuoksen Hopeasalmella.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 122.</ref>

Neuvostoliiton puolella Karjalankannaksen puolustuksesta vastasi kenraaliluutnantti Mihail Gerasimovin komentama 23. armeija. Rintamalinjalla äärimmäisenä vasemmalllavasemmalla välillä Suomelahti–SaimaanSuomenlahti–Saimaan kanava oli eversti Jevgeni Tsukanovin komentama 123. divisioona. SaimaankanavanSaimaan kanavan ja Vuoksen pohjoispään nurkkaa puolusti kenraalimajuri [[Vladimir Kirpitšnikov|Vladimir Kirpitšnikovin]] komentama 43. divisioona. Siitä koilliseen pitkin Vuoksea oli kenraalimajuri Vasili Konkovin komentama 115. divisioona. Viipurin suunnalla olleita neuvostoliittolaisjoukkoja oli heikennetty heinäkuussa Suomenlahden eteläpuolella edenneiden saksalaisjoukkojen Leningradille muodostaman uhan takia.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 124–125.</ref>

Neuvostojoukot tekivät 24. elokuuta voimakkaan vastahyökkäyksen Viipurin kaakkoispuolella tavoitteenaan työntää etenevät suomalaisjoukot takaisin Vuoksen taakse. Hyökkäykseen osallistui NeuvostoliittonNeuvostoliiton 115. ja 123. divisioona, 43. divisioonan jäädessä puolustumaanpuolustamaan pussin perälle jäänyttä Viipuria. Suomalaisten onnistui vaivoin torjua vastahyökkäys.

Samoihin aikoihin IV armeijakunnan oikealla siivellä edennyt 8. divisioona saavutti [[Viipurinlahti|Viipurinlahden]] ja ylitti sen [[Lihaniemi|Lihaniemen]] kohdalla hyökäten neuvostojoukkojen selustaan. Näin oli muodostunut kaksisuuntainen saarrostus, jonka kärjet etenivät uhkaavasti kohti toisiaan. Suomalaisten onnistui nopeasti katkaista Viipurista tulevat maantiet ja junaradat, mutta joukkojen voimat riittivät sulkemaan syntyneen Porlammin motin vasta 30. elokuuta. Siihen asti Viipurin suunnalta pääsi irtautumaan maaston kautta vielä tuhansia neuvostosotilaita suomalaisten rintamassa olleen muutaman kilometrin leveyisenlevyisen aukon kautta. Kiivaat taistelut jatkoivat motissa aina 1. syyskuuta asti.