Ero sivun ”Blot-Sven” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
poistin sanan "valtaan", jos oikein muistan kuninkailla ei ollut silloin juuri valtaa. Lisäsin vanhan näytelmän ja sille lähteen. Lähteitä odotellaan.
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Lähteetön|TarkennusLisäsin näytelmän ja sille lähteen, ja palautin nimen alkup. muotoon, koska ei löydy lähteitä, mutta jätin suomennoksen selitykseksi, kuten on vanhassa tietosanakirjassa.}}'''Blot-Sven''' ('''uhri-Sven') oli 1200-luvulta peräisin olevan kuningasluettelon mukaan [[Ruotsi]]n kuningas 1080-luvun puolivälissä. Hervörin saagan mukaan hän oli kuningas [[Inge vanhempi|Inge vanhemman]] lanko.
 
Noin vuonna 1084 [[kristinusko]]n omaksunut Inge yritti lakkauttaa perinteiset [[Upsala]]ssa toimitetut veriuhrit [[aasa|aasoille]]. Vaikka ruotsalaiset olivat tähän aikaan jo pääasiassa kristittyjä, he eivät hyväksyneet ikivanhasta perinteestä luopumista. Inge syrjäytettiin valtaistuimelta, ja uhraamaan valmis Sven nousi kuninkaaksi.