Ero sivun ”Henrik V (Ranska)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Elämä: - tämä lähteeksi tännekin |
äidistä |
||
Rivi 4:
==Elämä==
Chambordin isä oli salamurhan uhriksi joutunut [[Charles Ferdinand (Berryn herttua)|Berryn herttua Charles Ferdinand]], Ranskan kuningas [[Kaarle X (Ranska)|Kaarle X:n]] nuorempi poika.<ref name="NFB">[http://runeberg.org/nfbe/0037.html ''Nordisk familjebok'' (1906), s. 41–42] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 4.8.2013.</ref> Hänen äitinsä oli [[Molempain Sisiliain kuningaskunta|Molempain Sisiliain]] kuninkaan [[Frans I (Sisilia)|Frans I:n]] tytär, prinsessa [[Caroline (Berryn herttuatar)|Caroline]].<ref name="NFB2">[http://runeberg.org/nfbc/0056.html ''Nordisk familjebok'' (1905), s. 67–68] {{sv}} Runeberg.org. Viitattu 18.10.2015.</ref>
Kaarle X ja hänen vanhempi poikansa Ludvig luopuivat kruunusta 2. elokuuta 1830 [[Heinäkuun vallankumous|heinäkuun vallankumouksen]] seurauksena 9-vuotiaan Bordeaux’n herttuan hyväksi. Hänet huudettiinkin [[Rambouilletin linna]]ssa viimeisten Bourboneille uskollisten joukkojen edessä kuningas Henrik V:ksi, mutta hän joutui pian pakenemaan edeltäjiensä tavoin ulkomaille, aluksi [[Skotlanti]]in.<ref name="NFB" /> Kansalliskokous julisti 9. elokuuta kuninkaaksi Orléansin herttua [[Ludvig Filip]]in.<ref name="history">[http://global.britannica.com/place/France/History#toc40444 France: History] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 15.9.2015.</ref> Lähinnä legitimistit tunnustivat Chambordin seitsemän päivää hallineeksi kuninkaaksi.
Chambord vietti nuoruutensa pääosin Itävallassa. Hänen kasvatuksestaan huolehti [[Ange Hyacinthe Maxence de Damas|paroni Damas]] ja hän sai neuvonantajikseen maanpaossa asuneita jyrkkiä legitimistejä. Hänet kasvatettiin uskomaan itsevaltiuteen ja [[ultramontanismi]]in.<ref name="NFB" /> Hänen äitinsä yritti vuonna 1832 nostattaa Ranskan [[Vendée]]n alueella legitimistien kapinan nostaakseen hänet valtaan, mutta yritys epäonnistui täydellisesti.<ref name="NFB2" /> Chambord mursi jalkansa pudottuaan vuonna 1841 hevosen selästä ja ontui sen jälkeen loppuikänsä. Aikuistuttuaan hän matkusteli runsaasti Euroopassa, tapasi vuodesta 1843 alkaen maanpaossa ranskalaisia legitimistejä ja ilmoitti pitävänsä itseään ainoana Ranskan kruunuun oikeutettuna.<ref name="NFB" /> Hän ei kuitenkaan aktiivisesti tavoitellut valtaanpääsyä Ranskassa [[heinäkuun monarkia]]n (1830–1848), [[Ranskan toinen tasavalta|toisen tasavallan]] (1848–1852) eikä [[Ranskan toinen keisarikunta|toisen keisarikunnan]] (1852–1870) aikana.<ref name="brit" /> [[Helmikuun vallankumous (Ranska)|Helmikuun vallankumouksen]] jälkeen vuonna 1848 hän ei vastakkaisista odotuksista huolimatta pyrkinyt Ranskaan, vaan päätti vain odottaa kärsivällisesti että ranskalaiset kutsuisivat hänet takaisin valtaan, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Chambord meni vuonna 1846 naimisiin [[Modenan herttuakunta|Modenan herttuan]] tyttären Maria Teresian kanssa, mutta heidän liittonsa oli lapseton.<ref name="NFB" />
[[Napoleon III|Napoleon III:n]] kukistuttua Chambord lopulta ilmoitti halukkuudestaan palata valtaistuimelle 9. lokakuuta 1870 antamassaan julistuksessa. [[Rojalistit|Rojalistien]] saatua enemmistön [[Ranskan kolmas tasavalta|kolmannen tasavallan]] ensimmäisissä kansalliskokouksen vaaleissa monarkian palauttaminen vaikutti mahdolliselta. Chambord palasi Ranskaan ja asettui omistamaansa Chambordin linnaan. Ongelmaksi muodostui kreivin vanhoillisuus ja jyrkän kielteinen suhtautuminen aiempien vallankumousten perintöön, minkä hän teki julkisesti tiettäväksi.<ref name="brit" /><ref name="NFB" /> Hän esitteli mielipiteitään julkaisemissaan teoksissa ''Mes idées'' (1872), ''Manifestes et programmes politiques, 1848–73'' (1873) ja ''De l’institution d’une régence'' (1874).<ref name="brit" /> Ranskalaisille vuonna 1871 antamassaan julistuksessa hän asetti mahdollisen kuninkuutensa ehdoksi muun muassa [[Ranskan lippu|trikolorilipusta]] luopumisen ja palaamisen Bourbonien valkoiseen lippuun. Tämä jyrkän legitimistinen linja vieroitti muut rojalistiryhmät, ennen kaikkea [[orleanistit]], joiden tuki olisi ollut välttämätön. Mahdollisuus Chambordille vaikutti kuitenkin vielä aukenevan, kun [[Orléans (suku)|Orléans-suvun]] päämies, Pariisin kreivi [[Philippe d’Orléans]] 5. elokuuta 1873 julkisesti tunnusti hänet lailliseksi kruununtavoittelijaksi. Syksyn 1873 edetessä odotettiin jo oikeiston nostavan Chambordin tavalla tai toisella valtaan, mutta 27. lokakuuta hän julkaisi avoimen kirjeen, jossa ilmoitti kieltäytyvänsä sitoutumasta mihinkään ehtoihin kuninkuudelleen tai antamasta takeita kansalaisvapauksien säilyttämisestä. Tämä vei häneltä uudelleen ratkaisevan kannatuksen.<ref name="NFB" /> Jopa rojalistinen presidentti, marsalkka [[Patrice de Mac-Mahon]] veti lopulta tukensa pois.<ref name="brit" />
| |||