Ero sivun ”Moskovan rauhansopimus (1940)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 28:
Rauhaa valmisteltiin talvella 1940 [[Tukholma]]n [[Grand Hôtel (Tukholma)|Grand Hotelissa]]. [[Hella Wuolijoki]] oli jo joulukuun 1939 puolella sanonut ulkoministeri [[Väinö Tanner]]ille voivansa yrittää yhteyttä Neuvostoliiton suuntaan Neuvostoliiton Tukholman-lähettilään [[Aleksandra Kollontai]]n kautta, sillä Neuvostoliitto oli katkaissut suhteet Suomen viralliseen hallitukseen ja piti yhteyttä [[Terijoen hallitus|Kuusisen nukkehallitukseen]]. Wuolijoki keskusteli Grand Hotelissa muun muassa [[NKVD]]-miesten Andrei Grauerin ja [[Boris Jartsev]]in kanssa. [[Erkki Tuomioja]] on kertonut saaneensa tutkijana vuonna 2014 kopion näistä keskusteluista laaditusta neuvostoliittolaisten raportista. Tanner tapasi Kollontain Tukholmassa helmikuussa. Samoihin aikoihin oli [[Josif Stalin|Stalin]] saanut tiedon Ranskan ja Britannian Neuvostoliittoa vastaan suunnittelemista sotatoimista ja vaarasta, että ne pommittaisivat [[Baku]]n öljykeskusta. Professori [[Kimmo Rentola]]n mukaan tämä sai Stalinin suosiolliseksi rauhanpyrkimyksille. Vaikutusta oli ollut myös Wuolijoen viestillä, ettei Kuusisen hallituksella ole Suomessa kannatusta. 28. tammikuuta [[Vjatšeslav Molotov|Molotov]] sähkötti Tukholmaan, ettei yhteyksille Helsinkiin ole olennaisia esteitä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Veli-Pekka Leppänen | Otsikko =Tukholma avasi tien Moskovan rauhaan | Julkaisu =Helsingin Sanomat | Ajankohta =3.2.2014 | Sivut =B3 | Julkaisija = | Viitattu = 3.2.2015 }}</ref>
Entinen pääministeri ja myöhempi Suomen [[Berliini]]n-lähettiläs, professori [[Toivo Kivimäki]] kävi hallituksen toimeksiannosta helmikuun lopulla 1940 Saksassa tunnustelemassa sikäläisiä mielialoja ja toi palatessaan marsalkka [[Hermann Göring]]in terveiset, että suomalaisten kannatti – vaikka raskainkin ehdoin – tehdä rauha Neuvostoliiton kanssa, koska Suomi voisi saada menetyksensä myöhemmin takaisin korkojen kera.<ref> Jakobson 1955, s. 368.</ref> Göring tiesi, että [[Adolf Hitler]] aikoi kääntää aseensa itään heti kukistettuaan [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]n ja [[Ranska]]n. Göringin välittömänä taktisena motiivina Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan lopettamiseksi oli kuitenkin pyrkimys estää Suomelle apua tarjonneiden brittiläisten ja ranskalaisten pääsy [[Norja]]an ja [[Ruotsi]]n malmikentille.<ref> Max Jakobson: ''Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I'', s. 304. Helsinki: Otava, 1999.</ref> Professori [[Heikki Ylikangas|Heikki Ylikankaan]] mielestä Suomi torjui länsivaltojen avun ja teki rauhan Neuvostoliiton kanssa nimenomaan Saksasta saatujen lupausten perusteella. Tutkija [[Markku Jokisipilä]]n mukaan suurta [[akselivallat|akselivaltojen]] vastaista liittoumaa ei olisi milloinkaan syntynyt, jos Neuvostoliitto olisi ajautunut Saksan rinnalla sotaan länsivaltoja vastaan. Toisaalta tilanne olisi muuttunut kaoottiseksi ja varsinkin Etelä-Suomi joutunut kahden rintaman sotanäyttämöksi, mikäli suomalaiset olisivat yhdessä läntisen apuretkikunnan kanssa joutuneet taistelemaan sekä puna-armeijaa että Saksan [[Wehrmacht]]ia vastaan.<ref>Mari K. Niemi ja Ville Pernaa (toim.): ''Entäs jos...: vaihtoehtoinen Suomen historia'', s. 129–130. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6892-3.</ref>
Suomen ainoa valttikortti rauhanneuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa oli ollut läntisten liittoutuneiden avuntarjous, mutta nykytermein ilmaistuna se oli optio, jolla oli arvoa vain niin kauan kuin sitä ei lunastettu. Avuntarjouksen torjumiseen johti marsalkka Mannerheimin arvio, jonka mukaan rintama ei kestäisi enää kauan, lännen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Myöhemmin on ilmennyt, että liittoutuneiden apu ei olisi pelastanut Suomea, koska se oli valmisteltu heikosti, jopa kevytmielisesti. Muun muassa Suomen avuksi luvatuista sadasta [[Bristol Blenheim]] -pommikoneesta olisi ollut käytettävissä vain parikymmentä. Tätä ei kuitenkaan tiedetty helmi- ja maaliskuussa 1940 sen enempää Helsingissä, Tukholmassa kuin Moskovassakaan. Liittoutuneiden maihinnousu Norjaan olisi saanut Saksan, joka oli jo valmistellut [[Tanska]]n ja Norjan miehitystä, puuttumaan asioihin. Uuden rintaman avaaminen Pohjolassa olisi vetänyt Norjan ja Ruotsin mukaan [[toinen maailmansota|suursotaan]], joten myös Saksaa pelänneellä Ruotsilla oli omat intressinsä saada talvisota päättymään. Ruotsin silloinen ulkoministeri [[Christian Günther]] suorastaan painosti Suomen asiainhoitajan, entisen ulkoministerin [[Eljas Erkko|Eljas Erkon]] välityksellä Suomen hallitusta hyväksymään miltei mitkä ehdot tahansa.<ref> Jakobson 1999, s. 302–304.</ref>
== Lähteet ==
| |||