Ero sivun ”Moskovan rauhansopimus (1940)” versioiden välillä

Suomen ainoa valttikortti rauhanneuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa oli ollut läntisten liittoutuneiden avuntarjous, mutta nykytermein ilmaistuna se oli optio, jolla oli arvoa vain niin kauan kuin sitä ei lunastettu. Avuntarjouksen torjumiseen johti marsalkka Mannerheimin arvio, jonka mukaan rintama ei kestäisi enää kauan, lännen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Myöhemmin on ilmennyt, että liittoutuneiden apu ei olisi pelastanut Suomea, koska se oli valmisteltu heikosti, jopa kevytmielisesti. Muun muassa Suomen avuksi luvatuista sadasta [[Bristol Blenheim]] -pommikoneesta olisi ollut käytettävissä vain parikymmentä. Tätä ei kuitenkaan tiedetty helmi- ja maaliskuussa 1940 sen enempää Helsingissä, Tukholmassa kuin Moskovassakaan. Liittoutuneiden maihinnousu Norjaan olisi saanut Saksan, joka oli jo valmistellut [[Tanska]]n ja Norjan miehitystä, puuttumaan asioihin. Uuden rintaman avaaminen Pohjolassa olisi vetänyt Norjan ja Ruotsin mukaan [[toinen maailmansota|suursotaan]], joten myös Saksaa pelänneellä Ruotsilla oli omat intressinsä saada talvisota päättymään. Ruotsin silloinen ulkoministeri [[Christian Günther]] suorastaan painosti Suomen asiainhoitajan, entisen ulkoministerin [[Eljas Erkko|Eljas Erkon]] välityksellä Suomen hallitusta hyväksymään miltei mitkä ehdot tahansa.<ref> Jakobson 1999, s. 302–304.</ref>

 

 

== Lähteet ==