Ero sivun ”Sukunimi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 29:
Toisaalta Saimaan Savilahden tienoilla (nykyisen [[Mikkeli]]n seudulla) syntyi jo keskiajalla vahva, nimistöntutkija [[Sirkka Paikkala]]n mukaan ehkä jopa koko maailman ensimmäinen tavallisen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä. Se säilyi lähes koko Savossa ja Karjalassa läpi Suomen Ruotsin vallassa olon ja autonomisena suuriruhtinaskuntana olemisen. Jo ensimmäisistä kirjallisista lähteistä (hajatietoja 1300- ja 1400-luvulta, koko väestöstä 1500-luvulta) alkaen esiintyy itäsuomalaisilla sukunimiä, ja ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien ne voidaan genealogisin menetelmin todistaa vakaasti periytyviksi. Yleensä saman vanhan itäsuomalaisen sukunimen kantajat ovat kaikki samaa sukua (nimen pohja on yhtenäinen).<ref>http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm</ref> Periytyvyys näyttää olleen itäsuomalaiselle, toisin kuin länsisuomalaiselle, nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm | Nimeke=Sukunimet sukututkimuksessa | Tekijä=Paikkala, Sirkka | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija=Suomen Sukututkimusseura | Viitattu=19.8.2008}}</ref>
Monissa tavallisimmissa suomalaisissa sukunimissä on pääte ''-(i)nen'', mikä on ollut [[savolaismurteet|savolaismurteiden]] alueella yleistä jo satoja vuosia sitten. Esimerkiksi Suomen yleisin sukunimi [[Korhonen]], kuudenneksi yleisin [[Hämäläinen]] ja yhdeksänneksi yleisin [[Heikkinen]] ovat vanhoja itäsuomalaisia sukunimiä. Tosin naisten kohdalla johdin -nen saatettiin korvata johtimella [[feminiinijohdin|-tar/-tär]]. Tässä on muistettava astevaihtelu ja muutkin äännevaihtelut. Itäsuomalainen nainen piti oman sukunimensä avioituessaankin. Esim. Korhosen tyttärestä tuli Korhotar, Ikosen tyttärestä Iotar, Partasen tyttärestä Parratar ja nämä nimet säilyivät heidän avioituessaankin. Tämä käytäntö hävisi, mutta nimi [[Kerätär]] jäi käyttöön muuttuen kummankin sukupuolen sukunimeksi.
Eräissä -nen-loppuisissa itäsuomalaisissa sukunimissä tapahtui jossakin vaiheessa sellainen muutos, että -nen-päätteen edeltä putosi i pois. Edelleen tässä esiintyy jonkin verran vaihtelua, esim. on käytössä sekä nimi [[Romppainen]] että sen lyhyempi, nuorempi varianttti [[Romppanen]]. [[Kaakkoismurteet|Kaakkoismurteiden]] alueella taas oli vastaavia ilman (i)nen-päätettä olleita nimiä. Esimerkiksi [[Leino]] ja [[Rahikka]] ovat alkuperältään karjalaisia, mutta [[Leinonen]] ja [[Rahikainen]] savolaisia sukunimiä. Näistä ainakin Leinoa tosin myös otettiin sukunimeksi kansallisromantiikan kaudella. Yleisiä sukunimiä ovat Suomessakin olleet ammattien mukaan tulleet nimet. Ulkomailta tulleilla suvuilla on ollut oma sukunimi. Oman ryhmänsä ruotsinkielisiä sukunimiä muodostavat ne, jotka ovat tulleet ruotusotatorppien [[sotilasnimi]]stä. Sukunimissä yleiset etuliitteet ala- ja ylä- tulevat talon sijainnin mukaan joen suhteen. Se talo, joka on yläjuoksulle päin, on Ylä-Talonen ja taas veden virtaamaan suuntaan oleva talo on Ala-Talonen. Myös eläinkunnan tai kasvikunnan mukaan nimettyjä sukunimiä on olemassa.<ref>[http://www.tervola.fi/kuusela/sukututkimus.html Nimien synty ja kehityspiirteitä]</ref>{{vanhentunut linkki}}
| |||