Ero sivun ”Halkiheltta” versioiden välillä

Halkiheltta kasvaa kuolleella puulla. Isäntäpuiksi sopivat ainakin haapa ja pyökki, mutta sitä tavataan monenlaiselta puulta, muun muassa havupuilta. Laji esiintyy kaikilla mantereilla [[Antarktis]]ta lukuunottamatta.<ref name="Afonkin">{{Kirjaviite | Tekijä = С.Ю.Афонькин | Nimeke = Грибы России Европейческой части, Сибири и Дальнего Востока| Vuosi = 2013| Sivu = 92| Julkaisupaikka = Vilna| Julkaisija = Bestiary| Tunniste = ISBN 978-609-456-104-7| Viitattu = 7.10.2015 {{ru}}}}</ref> Suomessa laji on eteläpainotteinen, hitaasti levittäytymässä pohjoiseen, ja sen esiintymispaikkoina ovat lähinnä puistot ja pihapiirit, joissa sitä tavataan kuolleiden lehtipuiden rungoilta, mutta myös muun muassa hakkuujätteestä. Koska kyseessä on ruskolahottaja, se hajottaa puun solunulkoisilla entsyymeillään [[selluloosa]]a ja [[hemiselluloosa]]a, mutta ei [[ligniini]]ä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Taina Lundell & Miia Mäkelä | Nimeke = Sienten biologia| Vuosi = 2013| Luku = 8.1 Lahottajasienet| Sivu = 271| Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Gaudeamus| Tunniste = ISBN 978-952-495-297-2| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 10.10.2015 | Kieli = }}</ref> Laji on ollut Suomessa vaarantunut, uhanalainen,<ref name="Suomen">{{Kirjaviite | Tekijä = Salo–Niemelä–Salo | Nimeke = Suomen sieniopas| Vuosi = 2006| Sivu = 294| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Kasvimuseo, WSOY| Tunniste = ISBN 951-0-30359-3| Viitattu = 7.10.2015 }}</ref> mutta luultavasti ilmastonmuutoksen takia levinnyt ja pidetään elinvoimaisena.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:ndhyZ_yzhB0J:www.ymparisto.fi/download/noname/%257B74221AED-994E-491B-99D6-C2E04B1C7855%257D/35071+&cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi | Nimeke = Kasvit ilmastonmuutoksen kourissa| Tekijä = Kimmo Syrjänen| Tiedostomuoto = luentodia| Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 1.12.2010| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Suomen ympäristökeskus, sammaltyöryhmä| Viitattu = 10.10.2015 | Kieli = }}</ref> Harvinaisiksi esiintymispaikoiksi on mainittu muovitetut olkipaalit ja jopa valaanluut.<ref name="Funga">{{Kirjaviite | Tekijä = Henning Knudsen | Nimeke = Funga Nordica| Vuosi = 2008| Luku = Schizophyllum| Sivu = 250–251| Selite = | Julkaisupaikka = Copenhagen| Julkaisija = Nordsvamp| Tunniste = ISBN 978-87-983961-3-0| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 7.10.2015 | Kieli = {{en}}}}</ref>

Halkiheltan [[itiöemä]] kasvaa puullä käävän tai vinokkaan tapaan lakki suoraan puunrungolta. Jalka puuttuu. Lakki on muodoltaan lähinnä viuhkamainen tai simpukkamainen ja esiintyy usein ryhminä. Nuorena lakki on valkea, päältä huopakarvainen ja siinä saattaa olla vyöhykkeitä ja uurteita. Alapinnan heltasto on erikoinen, hieman vahamainen, ja siinä näkyy selkeä helttamainen muodostelma, joka voi olla väriltään vaaleanpunainen tai myöhemmin vaalean ruskehtavanharmaa. Haju ja maku ovat miedot. Malto on tuoreena sitkeää, kuivana kovaa. Valeheltat halkeilevat kuivalla säällä ilmeisesti suojaamaan itiölavaa, mikä aiheuttaa helttojen näennäisyyden parillisuuden. Itiöemä voi säilyä jopa yli vuoden ja kastuessaan uudelleen olla jälleen toimintakuntoinen.<ref name="Volk" /> Itiöemää tavataan vuoden ympäri.<ref name="Suomen" /><ref name="Funga" /> Mikroskoopilla katsottuna [[itiö]]t ovat lieriömäisiä. Sienirihmastossa on havaittavissa sinkilämuodostelmia.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Aino Käärik | Nimeke = Nordic Macromycetes Vol. 3| Vuosi = 1997| Luku = Schizophyllum| Sivu = 165| Selite = | Julkaisupaikka = Copenhagen| Julkaisija = Nordsvamp| Tunniste = ISBN 87-983961-1-0| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 13.10.2015 | Kieli = {{en}}}}</ref> Lajin läheisimpinä sukulaislajeina pidetään muun muassa Ruotsissa esiintyvää maljamaista ''[[Schizophyllum amplum|Cyphella ampla]]''-nimistä sienilajia sekä [[tammi|tammella]] kasvavaa [[Häränkieli|häränkieltä]], mutta sekoittamisvaaraa ei ole.<ref name="Funga" /><ref name="Volk" />

Halkiheltta on ollut avainasemassa sienten [[suvullinen lisääntyminen|suvullisen lisääntymisen]] tutkimuksessa. Sienillä sattaa olla useampia [[Pariutumistyyppi|pariutumistyyppejä]]. Pariutumistyyppi-käsitettä vastaa esimerkiksi eläimillä ja kukkivilla kasveilla [[sukupuoli]]. Näin voi ainakin leikillisesti väittää, että halkiheltalla on yli 27&nbsp;000 "sukupuolta".<ref name="Salo">{{Kirjaviite | Tekijä = Vanamo Salo | Nimeke = Sienten biologia| Vuosi = 2013| Luku = Elinkierrot| Sivu = 166–169| Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Gaudeamus| Tunniste = ISBN 978-952-495-297-2| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 13.10.2015 | Kieli = }}</ref><ref name="Volk" /> Sienellä on havaittu olevan myös antibakteerista tehoa.<ref name="Reyes" /> Lajin itiöemistä on uutettu myös [[laktoosi]]in sitoutuva [[lektiini]]molekyyli, jolla näyttää kokeellisesti olevan monenlaisia vaikutuksia.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16143299 | Nimeke = A novel homodimeric lactose-binding lectin from the edible split gill medicinal mushroom Schizophyllum commune| Tekijä = Han CH, Liu QH, Ng TB, Wang HX| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = PubMed| Ajankohta = 14.10.2005| Julkaisupaikka = | Julkaisija = US National Library of Medicine National Institutes of Health| Viitattu = 13.10.2015 | Kieli = {{en}}}}</ref>