Wikipedia

Ero sivun ”Sukunimi” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Nenoniel (keskustelu | muokkaukset)
13 639 muokkausta
Nenoniel (keskustelu | muokkaukset)
13 639 muokkausta
Rivi 23:
Suomessa on vallinnut kaksi toisistaan huomattavasti eroavaa lisänimikäytäntöä. Länsi- ja Itä-Suomessa lisänimiä on talletettu asiakirjoihin aivan eri tavoin.<ref>Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, uudistettu laitos vuodelta 2000, s. 16</ref>
 
Läntisessä Suomessa ihmiset tunnettiin ennen sukunimiä etunimen lisäksi patronyymilla eli isän nimen genetiivistä ja sanasta poika tai tytär muodostetulla nimellä (esim. Juho Juhonpoika tai Maria Juhontytär). Tosin kirjoihin nämä nimet merkittiin ruotsalaisessa asussa, esim. Johan Johansson, vaikka rahvaan suomenkielisessä käytössä nimi etunimi kuuluikin Juho Juhonpoika.<ref>Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, uudistettu laitos vuodelta 2000, s. 17</ref> Poikkeuksena olivat aviottomat lapset. Heistä käytettiin patronyymin asemesta matronyymia eli äidin nimen genetiivistä ja sanasta poika tai tytär koostettua nimeä. Patronyymin ja matronyymin lisäksi saatettiin merkitä asumuksen nimi.<ref>Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, uudistettu laitos vuodelta 2000, s. 17</ref> Tämä länsisuomalainen lisänimikäytäntö muistutti suuresti [[Ruotsi]]ssa samaan aikaan vallinnutta käytäntöä, mutta toisin kuin Ruotsissa, missä monet erittäin yleiset sukunimet ovat -son (poika) -loppuisia patronyymeja, ei Suomessa niistä ole juuri tullut sukunimiä paitsi että Suomessakin on käytössä, luonnollisesti enimmäkseen [[suomenruotsalaiset|suomenruotsalaisilla]], mutta hieman myös suomenkielisillä, ruotsinkielisiin patronyymeihin perustuvia sukunimiä, esimerkiksi Andersson, Jakobsson, Johansson, jotka suoraan suomeksi käännettyinä voisivat olla Antinpoika, Jaakonpoika ja Juhananpoika.
 
Hyvin monet länsisuomalaiset sukunimet ovat peräisin talojen nimistä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.genealogia.fi/genos/65/65_111.htm | Nimeke=Senaattori Oskari Tokoin keskipohjalaiset sukujuuret | Julkaisija=Suomen Sukututkimusseura | Viitattu=1.2.2008}}</ref> Suuri osa niistä sisältää johtimen -la/-lä. Osassa tämä johdin on liitetty johonkin maastoaiheiseen sanaan, esim. Suomen viidenneksi yleisimmässä sukunimessä [[Mäkelä]], joka on Suomen yleisin -nen-johdinta sisältämätön sukunimi. Osassa taas -la tai -lä on liitetty talon isännän etunimeen. Esim. sukunimi [[Markkula]] on syntynyt siten, että on nimetty talo liittämällä la-johdin Markku-nimisen isännän nimeen.<ref>http://www.markkuliitto.fi/index.php?sivu=8668</ref> Yleisin näistä sukunimistä ja toiseksi yleisin kaikista Suomen -la/-lä-johtimellisista sukunimistä on [[Mattila]]. Harvemmin on saatettu johtaa talon nimi emännän nimestä, joten esiintyy myös naisen etunimestä johdettuja la/lä-loppuisia nimiä kuten [[Maijala]].<ref>Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet, artikkeli Maijala</ref>
 
Itä-Suomessa,Toisaalta toisin kuin Länsi-Suomessa, sukunimillä on hyvin vahvat perinteet.Saimaan Savilahden tienoilla (nykyisen [[Mikkeli]]n seudulla) syntyi jo keskiajalla vahva, nimistöntutkija [[Sirkka Paikkala]]n arvion mukaan mahdollisestijopa koko maailman vanhinensimmäinen tavallisen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä. Jo ensimmäisistä kirjallisista lähteistä (hajatietoja 1300- ja 1400-luvulta, koko väestöstä 1500-luvulta) alkaen esiintyy itäsuomalaisilla sukunimiä, ja ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien ne voidaan genealogisin menetelmin todistaa vakaasti periytyviksi. Se säilyi lähes koko Savossa ja Karjalassa läpi Suomen Ruotsin vallassa olon ja autonomisena suuriruhtinaskuntana olemisen. Yleensä saman vanhan itäsuomalaisen sukunimen kantajat ovat kaikki samaa sukua (nimen pohja on yhtenäinen).<ref>http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm</ref> Jo ensimmäisistä kirjallisista lähteistä (hajatietoja 1300- ja 1400-luvulta, koko väestöstä 1500-luvulta) alkaen esiintyy itäsuomalaisilla sukunimiä, ja ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien ne voidaan genealogisin menetelmin todistaa vakaasti periytyviksi. Periytyvyys on ilmeisesti ollut itäsuomalaiselle, toisin kuin länsisuomalaiselle, nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm | Nimeke=Sukunimet sukututkimuksessa | Tekijä=Paikkala, Sirkka | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija=Suomen Sukututkimusseura | Viitattu=19.8.2008}}</ref> Itäsuomalainen nainen piti oman sukunimensä avioituessaankin. Naisten kohdalla johdin -nen saatettiin korvata johtimella [[feminiinijohdin|-tar/-tär]]. Tässä on muistettava astevaihtelu ja muutkin äännevaihtelut. Esimerkiksi naispuolisesta Ikosesta voitiin käyttää nimeä Iotar, naispuolisesta Koposesta nimeä Kovotar, naispuolisesta Leinosesta nimeä Leinotar, naispuolisesta Sutisesta nimeä Sudetar tai Suetar, naispuolisesta Kirjavaisesta nimeä Kirjavatar, naispuolisesta Korhosesta nimeä Korhotar, naispuolisesta Partasesta nimeä Parratar. Tämä käytäntö hävisi, mutta ainakin nimi Kerätär säilyi jossain määrin ja on nykyään käytössä kummallakin sukupuolella sukunimenä.
 
Monissa tavallisimmissa suomalaisissa sukunimissä on pääte ''-(i)nen'', mikä on ollut [[savolaismurteet|savolaismurteiden]] alueella yleistä jo satoja vuosia sitten. Esimerkiksi Suomen yleisin sukunimi [[Korhonen]], kuudenneksi yleisin [[Hämäläinen]] ja yhdeksänneksi yleisin [[Heikkinen]] ovat vanhoja itäsuomalaisia sukunimiä. Eräissä tosin tapahtui jossakin vaiheessa sellainen muutos, että -nen-päätteen edeltä putosi i pois. Edelleen tässä esiintyy jonkin verran vaihtelua, esim. on käytössä sekä nimi [[Romppainen]] että sen lyhyempi, nuorempi varianttti [[Romppanen]]. [[Kaakkoismurteet|Kaakkoismurteiden]] alueella taas oli vastaavia ilman (i)nen-päätettä olleita nimiä. Esimerkiksi [[Leino]] ja [[Rahikka]] ovat alkuperältään karjalaisia, mutta [[Leinonen]] ja [[Rahikainen]] savolaisia sukunimiä. Näistä ainakin Leinoa tosin myös otettiin sukunimeksi kansallisromantiikan kaudella. Yleisiä sukunimiä ovat Suomessakin olleet ammattien mukaan tulleet nimet. Ulkomailta tulleilla suvuilla on ollut oma sukunimi. Oman ryhmänsä ruotsinkielisiä sukunimiä muodostavat ne, jotka ovat tulleet ruotusotatorppien [[sotilasnimi]]stä. Sukunimissä yleiset etuliitteet ala- ja ylä- tulevat talon sijainnin mukaan joen suhteen. Se talo, joka on yläjuoksulle päin, on Ylä-Talonen ja taas veden virtaamaan suuntaan oleva talo on Ala-Talonen. Myös eläinkunnan tai kasvikunnan mukaan nimettyjä sukunimiä on olemassa.<ref>[http://www.tervola.fi/kuusela/sukututkimus.html Nimien synty ja kehityspiirteitä]</ref>{{vanhentunut linkki}}
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi”