Ero sivun ”Vihtori Storck” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p luokan korjaus
p fix
Rivi 1:
'''Vihtori Storck''' ([[22. kesäkuuta]] [[1911]] [[Kinnula]] - [[18. elokuuta]] [[1993]]) oli kinnulalainen maanviljelijä, maallikkosaarnaaja ja monipuolinen itseoppinut kuvataiteilija.
 
Storck syntyi köyhään seitsenlapsiseen perheeseen. Hän oli kahdesti aviossa. Hän sai [[lestadiolaisuus|lestadiolaisen]] herätyksen 1930-luvulla ja hän toimi saarnaajanakin. Hän oli sodassa viisi vuotta, ja [[asemasota|asemasodan]] aikana hänen kuvataiteellinen lahjakkuutensa tuli esiin. Hän sai tehdä esimiehilleen puuveistoksia muun muassa eläinaiheista.
 
Sodasta palattuaan Storck raivasi Kinnulan kivisistä pelloista maatilan, jota viljeli eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Vasta eläkevuosina hän rakensi ateljeen ja ryhtyi maalaamaan öljyväreillä, mutta ei arastellut oudompiakaan tekniikoita. Hän teki myös korkokuvamaalausta. Hänen töissään näkyy uskonnolliset aiheet sekä kotipaikkakunnan tavat ja vanhat tapahtumat. Näiden kuvaamisessa häntä voi pitää [[naivismi|naivistina]]. Maalausten perusteella Storckia ei uskonnostaan huolimatta voi pitää ahdasmieisenäahdasmielisenä. Storck katsoi niin ikään, että vanhoista tavoista ja työmenetelmistä on syytä jäädä tietoa jälkipolville.
 
Storck piti myös eläinaiheista, ja hänen luonnollista kokoa oleva valjastettu puinen hevosveistos on [[Sotamuseo]]ssakin. Puun lisäksi Storck on tehnyt paperi- ja kiviveistoksia. Kiviveistoksissa on erikoista luonnonkiven ja laastin[[laasti]]n yhdistäminen. Hänen eläin- ja ihmishahmonsa ovat huomattavan ilmeikkäitä ja luonnonmukaisia.
 
Vihtori Storckin perinnesäätiö pitää yllä perinneateljeeta Kinnulassa.
 
==Aiheesta muualla==
[http://www.dlc.fi/~aleppane/VStorck.htm Perinnesäätiö]
 
[[Luokka:Suomalaiset taidemaalarit|Storck, Vihtori]]