Ero sivun ”Sveitsi yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Moskova-päivitys 2013
MM-päivitys 2015 + typo
Rivi 10:
Ensimmäisissä MM-kilpailuissa Helsingissä 1983 Sveitsin parhaat saavutukset olivat [[Stephan Niklaus]]in viides sija kymmenottelussa ja [[Pierre Délèze]]n kuudes sija 1 500 metrin juoksussa. Roomassa 1987 kuulantyöntäjä [[Werner Günthör]] voitti maalle ensimmäisen maailmanmestaruuden, ja neljännelle sijalle päätyivät Délèze 5 000 metrin juoksussa sekä [[Cornelia Bürki]] 1 500:n ja 3 000 metrin juoksussa. Günthör uusi mestaruutensa kaksissa seuraavissa kisoissa. Hänen lisäkseen kahdeksan parhaan joukkoon yltivät Tokiossa 1991 [[Julie Baumann]] 100 metrin aitajuoksussa (viides) ja [[Anita Protti]] 400 metrin aitajuoksussa (kuudes) sekä Stuttgartissa 1993 naisten 4 × 400 metrin viestijuoksun joukkue (kahdeksas). Göteborgissa 1995 maan ainoa pistesijoille yltänyt urheilija oli 100 metrin aitajuoksussa viidenneksi sijoittunut Baumann.
 
Sveitsi palasi mitalimaaksi Ateenassa 1997 [[Anita Weyermann]]in juostessa pronssille 1 500 metrillä. Seuraavaksi paras sveitsiläinen oli kahdeksanneksi maratonilla sijoittunut [[Franziska Rochat-Moser]]. Sevillassa 1999 maan ainoa menestyjä oli pronssia saavuttanut 400 metrin aitajuoksija [[Marcel Schelbert]]. Edmontonissa 2001 [[André Bucher]] voitti kultaa 800 metrin juoksussa. Pariisissa 2003 ja Helsingissä 2005 yksikään sveitsiläinen ei päässyt pistesijoille. Osakassa 2007 maan ainoan mitalin saavutti maratonjuoksija [[Viktor Röthlin]], joka sijoittui pronssille. Berliinissä 2009, DageussaDaegussa 2011 ja Moskovassa 2013 Sveitsi jäi vaille pistesijoja. Pekingissä 2015 [[Noemi Zbären]] sijoittui 100 metrin aitajuoksussa kuudenneksi.
 
== Sveitsin MM-mitalit kisoittain ==
Rivi 47:
|-
| align="left" | [[Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2013|2013 Moskova]] || 0 || 0 || 0 || style="border-left-width: 3px;" | 0 || 0 || 0 || style="border-left-width: 3px;" | 0 || 0 || 0 || 0 || -
|-
| align="left" | [[Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 2015|2015 Peking]] || 0 || 0 || 0 || style="border-left-width: 3px;" | 0 || 0 || 0 || style="border-left-width: 3px;" | 0 || 0 || 0 || 0 || -
|-
| align="left" | '''Yhteensä''' || '''4''' || '''0''' || '''2''' || style="border-left-width: 3px;" | '''0''' || '''0''' || '''1''' || style="border-left-width: 3px;" | '''4''' || '''0''' || '''3''' || '''7''' || '''36.'''
Rivi 76 ⟶ 78:
* {{Verkkoviite | Osoite = http://daegu2011.iaaf.org/ResultsByCountry.aspx?natcode=SUI | Nimeke = Sveitsi Daegun MM-kilpailuissa 2011 | Julkaisija = IAAF | Viitattu = 11.9.2011 | Kieli = {{en}}}}
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.iaaf.org/competitions/iaaf-world-championships/14th-iaaf-world-championships-4873/country/switzerland | Nimeke = Sveitsi Moskovan MM-kilpailuissa 2013 | Julkaisija = IAAF | Viitattu = 21.8.2013 | Kieli = {{en}}}}
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.iaaf.org/competitions/iaaf-world-championships/15th-iaaf-world-championships-4875/country/switzerland | Nimeke = Sveitsi Pekingin MM-kilpailuissa 2015 | Julkaisija = IAAF | Viitattu = 25.9.2015 | Kieli = {{en}}}}
 
[[Luokka:Sveitsin yleisurheilu]]