Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa, 4 vuotta sitten
p
fix
| allekirjoitus =[[File:Jacques Chirac Signature.svg|110px]]
}}
'''Jacques René Chirac''' ({{lausunta|Fr-Jacques Chirac.ogg}}) [[National Order of Quebec|O.Q.]] (s. [[29. marraskuuta]] [[1932]] [[Pariisi]]) on [[ranska]]lainen poliitikko, joka toimi [[Ranskan presidentti]]nä vuosina 1995–20071995–2007. Tätä ennen hän oli toiminut pääministerinä 1974–19761974–1976 ja 1986–19881986–1988.
 
== Henkilökuva ==
Chirac syntyi keskiluokkaiseen perheeseen, hänen isänsä Abel-François Chirac (1893–19681893–1968) toimi yrityksen johtajana ja äitinsä Marie-Louise Valette (1902–19731902–1973) oli kotiäiti. Perheellä oli selkeät talonpoikaiset juuret, vaikka kummankin vanhemman isoisät olivat olleet kansakoulunopettajia. Chiracin itsensä kertoman mukaan hänen sukunimensä tulee trubaduurien d'Ocd’Oc-kielestä, runojen kielestä.
 
Jacques Chirac oli vanhempiensa ainoa lapsi, sillä häntä ennen syntynyt sisar kuoli hyvin varhain. Hän kävi koulua aluksi pariisilaisessa Lycée Carnot'ssaCarnot’ssa ja sittemmin Lycée Louis-le-Garnadin eliittikoulussa. Ylioppilastutkinnon jälkeen hän työskenteli kolme kuukautta matruusina hiililaivalla. Vuonna 1951 hän aloitti opintonsa [[Sciences Po|Institut d'étudesd’études politiques de Paris]]'ssa’ssa, josta hän valmistui vuonna 1954.
 
Opiskeluaikanaan hän toimi lyhyen aikaa aktiivisesti maansa [[Ranskan kommunistinen puolue|kommunistisessa puolueessa]] ja varsinkin tulevan kustantajan [[Christian Bourgois]]in kanssa yhteistyötä tehden. Hän myi ''L'Humanité[[L’Humanité]]'' -lehteä Rue de Vaugirard'illaVaugirard’illa ja osallistui vähintään yhteen kommunistisolun kokoukseen, kuten hän on itse kertonut. Vuonna 1959 hän allekirjoitti [[Tukholma]]n vetoomuksen [[ydinase]]istautumista vastaan. Aloite vetoomukseen oli tullut kommunisteilta ja sen vuoksi hän joutui kuulusteluun anoessaan ensimmäistä viisumiaan [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]]. Hän seurasi kesällä 1953 [[Boston]]issa [[Harvardin yliopisto]]n Summer schoolia Vuonna 1957 hän meni Ranskan huippuvirkamiehille tarkoitettuun [[École nationale d'administrationd’administration]]iin.
Chirac sai reserviupseerin koulutuksen [[Saumur]]issa 1956–1957 ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi [[Algerian sota]]an.
 
==Poliittinen ura ennen presidenttiyttä==
 
Valmistuttuaan ENAsta Chiracista saattoi valita viran [[Cour des Comptes]]issa. Huhtikuussa 1962 pääministeri [[Georges Pompidou]] valitsi hänet henkilökuntaansa, mistä alkoi Chiracin poliittinen ura. Jo tuolloin Chirac sai lempinimen "Le”Le Bulldozer"Bulldozer”, joka jäi. Chirac pyrki Pompidoun ehdotuksesta [[gaullismi|gaullistien]] ehdokkaana kansalliskokoukseen 1967, jonne hän pääsi [[Corrèze]]n departementin edustajana. Hänen perheensä oli kotoisin alueelta, joka oli vasemmiston vankkaa tukialuetta. Chiracin voitto oikeiston ehdokkaana takasi hänelle paikan hallituksesta valtiosihteerinä (alempana ministerinä) sosiaaliasioissa.
 
Chirac meni myös 1956 naimisiin Bernadette Chodron de Courcelin kanssa. Bernadette Chirac oli vanhaa aatelissukua ja hänen sukulaisensa Alphonse Chodron de Courcel sattui olemaan kenraali [[Charles de Gaulle]]n ministeri sekä Elysée-palatsin sihteeri 1959–1962.
 
Valéry Giscard d'Estaing löi Chaban-Delmasin vaalin ensimmäisellä kierroksella ja voitti toiselle kierroksella vasemmiston [[François Mitterrand]]in. Hän nimitti Chiracin pääministeriksi.
 
Pääministerinä Chirac oli joulukuussa 1974 myymässä Irakiin ranskalaisen ydinreaktorin, jonka Israel tuhosi ilmaiskulla 1981.
 
 
Joulukuussa 1978 Chirac hyökkäsi Valéry Giscard d'Estaingin eurohenkistä politiikkaa vastaan Appel de Cochinilla, jossa hän otti nationalistisen ja ulkomaalaiskammoisen kannan.
 
RPR tuki Chiracia presidentinvaaleissa 1981, mutta hän putosi ensimmäiselle kierroksella saaden 18 % äänistä, ja sosialisti [[François Mitterrand]] valittiin presidentiksi. Giscard syytti Chiracia tappiostaan Mitterrandille. Oikeisto hävisi myös seuranneet parlamenttivaalit, ja kun Giscard oli löyty, Chirac alkoi näyttää oikeiston johtajalta. RPR vähitellen hylkäsi gaullistisen politiikkaansa ja omaksui Giscardin tukipuolueen UDF:n talousliberaalin politiikan sosialistihallitusta vastaan ja myöhemmin Eurooppa-henkisen kannan kasvavaa nationalistista [[Front national]]ia vastaan.
 
Pariisin pormestariajoiltaan Chiracia syytetään useista korruptiotapauksista. Vuonna 1999 oikeus kuitenkin lykkäsi juttujen tutkimuksen Chiracin ollessa presidentinvirassa.
 
RPR:n ja UDF:n liittouman voitettua vuoden 1986 parlamenttivaalit Mitterrand nimitti Chiracin pääministeriksi ja hän sai päävastuun sisäpolitiikasta. Chiracin hallitus yksityisti valtion yrityksiä ja kumosi sosialistihallituksen vuonna 1982 säätämän varallisuusveron (''impôt sur les grandes fortunes'', IGF) vuonna 1987.
 
Chirac pyrki presidentiksi toisen kerran 1988 Mitterrandia vastaan. Hän sai noin 20 % äänistä ensimmäisellä kierroksella ja hävisi toisella. Hän jätti tämän jälkeen hallituksen. Myös parlamenttivaalien tappion jälkeen puolueessa nousi kritiikkiä Chiracia kohtaan. [[Charles Pasqua]] ja [[Philippe Séguin]] syyttivät häntä gaullismin hylkäämisestä ja puolueen oikeiston "remonttimiehet" syyttivät häntä vaalitappioista. Chirac vaihtoi linjaansa Euroopan unionin suhteen 1992 ja kehotti äänestämään "kyllä" kansanäänestyksessä [[Maastrichtin sopimus|Maastrichtin sopimuksesta]], vaikka puolueen äänestäjät olivat sitä vastaan.
==Presidenttinä==
 
Vuoden 1995 presidentinvaaleissa Chiracin päävastaehdokas oli sosialistinen [[Lionel Jospin]]. Myös Balladur asettui ehdolle mielipidekyselyjen kannustamana. Häntä asettui tukemaan osa entisistä Chiracin liittolaisista RPR:sta, kuten Pasqua ja [[Nicolas Sarkozy]] sekä UDF-puolue. Sen sijaan [[Alain Juppé]] ja [[Jean-Louis Debré]] jäivät Chiracin tueksi. Chirac arvosteli Balladurin uusliberalismia ja lupasi vähentää "sosiaalista”sosiaalista hajoamista"hajoamista” (''fracture sociale'') ja asettui näin keskustaan. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella Balladurin niukasti (20,84 % vs. 18,57 %) Toisella kierroksella Chirac valittiin Ranskan presidentiksi hänen saatuaan yli puolet äänistä. Vastaehdokkaana ollut Jospin sai 47 % annetuista äänistä. Pääministeriksi valittiin Juppé.
 
Chirac oli luvannut vaalikampanjassaan veronkevennyksiä ja työllisyysohjelmia, mutta budjettileikkaukset osoittautuivat epäsuosituiksi. Vuoden lopulla Chiracia vastaan lakkoiltiin ja marras–joulukuussa 1995 seurasi yleislakko, joka oli suurin sitten vuoden 1968. Lakot olivat paljolti Juppén nyt paljastunutta korruptiota vastaan sekä suunniteltuja eläkeuudistuksia, jotka hylättiin{{lähde}}.
Vuonna 1997 Chirac hajotti parlamentin tavoitteenaan saada uusissa vaaleissa tukea talouspoliittiselle ohjelmalleen. Sosialistit kuitenkin voittivat vaalit ja saivat enemmistön parlamentissa. Tästä seurasi viisi vuotta ''cohabitationia'' ([[Suomen kieli|suom]]. ''Yhteiselo''), jolloin presidentti ja pääministeri edustivat eri puolueita. Pääministerinä toimi [[Lionel Jospin]].
 
Chiracin asemaa heikensivät entisestään Pariisin hallinnosta paljastuneet korruptiotapaukset, kuten vaalitulosten väärentäminen. Tähän vaikuttivat etenkin ''[[Le Monde]]'' -lehden paljastukset 22. syyskuuta 2000, eli ns.niin sanottu Méry-nauha. Chiracin seuraajana Pariisin johdossa toiminut [[Jean Tiberi]] joutui eroamaan ja kaupungin johtoon nousi vasemmiston [[Bertrand Delanoë]].
 
Chirac asettui ehdolla uudelle kaudelle 2002. Ensimmäisellä kierroksella hän sai 19,88&nbsp;% äänistä ja pääsi toiselle kierrokselle, jolla häntä vastaan asettui yllättäen oikeistolaisen [[Front national]] -puolueen [[Jean-Marie Le Pen]]. Jospin sai kolmanneksi eniten ääniä. Mielenosoituksissa monet Le Penin vastustajat käyttivät slogania: "Äänestä”Äänestä roistoa, älä fasismia"fasismia” (''Votez escroc, pas facho'').<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nytimes.com/2002/05/04/opinion/france-rises-above-its-politics.html | Nimeke = France Rises Above Its Politics | Tekijä = Sparkle Hayter, | Tiedostomuoto = | Selite =Sparkle | Julkaisu = NYTimes.com | Ajankohta = 4.5.2002| Julkaisupaikka = | Julkaisija = The New York Times | Viitattu = 15.12.2011 | Kieli = }}</ref> Toiselle kierroksella Chirac löi Le Penin selkeällä äänten enemmistöllä. Presidentin tueksi muodostettiin [[Union pour un Mouvement Populaire|Union pour la Majorité Présidentielle]], johon liittyi suurin osa RPR:n, DL:n ja UDF:n kannattajista. UDF oli siirtynyt oikealla ja osa sen ehdokkaista sai tukea Front nationalilta. Vasemmisto puolestaan oli sekaisin Jospinin tappion jälkeen. UMP voitti presidentinvaaleja seuranneet parlamenttivaalit ja [[Jean-Pierre Raffarin]]ista tuli pääministeri.
 
[[Maxime Brunerie]] yritti murhata Chiracin 14. heinäkuuta 2002 [[Champs-Élysées]]'llä Bastiljin päivän juhlallisuuksissa. Hänet tuomittiin vuonna 2004 kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
Chirac on kääntänyt ranskaksi Puškinin klassikkoteoksen ''[[Jevgeni Onegin]]'', josta hänelle myönnettiin Venäjän valtionpalkinto.<ref>[http://www.ruvr.ru/main.php?lng=eng&q=27251&cid=51&p=20.05.2008 Jacques Chirac granted Russia’s State award], ruvr.ru, 20.05.2008</ref>
Presidenttiuransa jälkeen hän perusti säätiön suojelemaan kuolevia kieliä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://yle.fi/uutiset/24h/id93133.html | Nimeke =Chirac ryhtyi kuolevien kielten puhemieheksi | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =YLE | Viitattu = 10.8.2008 | Kieli = }}</ref>
[[Bukarest]]in kaupunki nimitti hänet kunniakansalaiseksi [[10. heinäkuuta]] vuonna [[1997]] yhdessä [[Yhdysvaltojen presidentti]] [[Bill Clinton]]in kanssa.<ref name = "Bucha">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pmb.ro/orasul/cetateni_onoare/cetateni_onoare.php | Nimeke = Bukarestin kaupungin sivut | Tekijä = | Viitattu = 29.10.2013 | Kieli = {{ro}} }}</ref>
 
==Lähteet==
==Aiheesta muualla==
{{Commonscat-rivi|Jacques Chirac}}
* [http://www.hs.fi/juttusarja/asem/artikkeli/Chirac+Vanhanen+Suomen+seksikk%C3%A4in+mies/1135221546641 Chirac: Vanhanen Suomen seksikkäin mies],. ''HS,'' 10.9.2006 18:56.
 
{{Ranskan presidentti}}
{{Ranskan pääministeri}}
 
{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Chirac, Jacques}}
 
[[Luokka:Ranskan presidentit]]
[[Luokka:Officer of the National Order of Quebec]]