Ero sivun ”Alexander Dubček” versioiden välillä

'''Alexander Dubček''' ([[27. marraskuuta]] [[1921]] [[Uhrovec]] – [[7. marraskuuta]] [[1992]] [[Praha]]) oli tšekkoslovakialainen [[poliitikko]]. Hän toimi [[Tšekkoslovakia]]n kommunistisen puolueen pääsihteerinä ja maansa johtajana vuosina [[1968]]–[[1969]]1968–1969. Heti ensimmäisenä virkavuotenaan Dubček käynnisti muista [[Itäblokki|itäblokin]] maista poiketen poliittisia uudistuksia, joiden luomaa vapaampaa ilmapiiriä kutsuttiin [[Prahan kevät|Prahan kevääksi]]. Seuraavana syksynä [[Neuvostoliitto]] ja muut [[Varsovan liitto|Varsovan liiton]] maat miehittivät Tšekkoslovakian ja uudistukset peruttiin. Kansallisuudeltaan Dubček oli [[Slovakit|slovakki]].

Dubčekin vanhemmat olivat [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] muuttaneita köyhiä slovakkisiirtolaisia, joilla oli [[sosialismi|sosialistisia]] ihanteita. Isä Stephan oli saanut vuonna 1916 Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Seuraavana vuonna Yhdysvallat liittyi [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäiseen maailmansotaan]] ja Alexander Dubčekin isä meni [[pasifismi|pasifistisen]] vakaumuksensa vuoksi mieluummin vankilaan kuin lähti sotimaan. Vuonna [[1921]], saatuaan tiedon uuden Tšekkoslovakian synnystä, perhe päätti palata takaisin Slovakiaan.<ref>Dubček 1993, s. 10–15.</ref>

Dubčekin perhe kuuli [[Interhelpo]]sta vuoden [[1924]] paikkeilla. Se oli työläisten ja maanviljelijöiden osuuskunta, joka auttoi [[Neuvostoliitto]]a teollisuuden ja maatalouden kehittämistyössä. Perhe muutti vuonna [[1925]] [[kirgisia]]laiseen [[Biškek]]in kaupunkiin, yli 6&nbsp;000 kilometrin päähän kodistaan. Monelle Interhelpon 303 jäsenestä Kirgisian alkukantaiset olot olivat pettymys. Ensimmäisiltä kuukausilta ei saatu lainkaan palkkaa ja asuntoina olivat vuoden [[1905]] [[Venäjän–Japanin sota|Venäjän ja Japanin välisen sodan]] aikaiset sotilasparakit. Neuvostoliiton johtaja [[Josif Stalin]] kielsi osuuskunnan toiminnan vuonna [[1943]]. Muuten Dubček kuvailee lapsuuttaan Kirgisiassa onnelliseksi.<ref name="Dubček20-21"/>

Vuonna [[1929]] Neuvostoliitossa aloitettiin kollektivisointi, joka ulottui seuraavana vuonna myös Kirgisiaan. Nuori Alexander muistaa nähneensä [[Ukraina]]sta ja Venäjältä karkotettuja talonpoikia. Perhe asui tuolloin [[Frunze]]ssa (joksi Biškekin nimi oli vaihdettu vuonna 1926) ja kaupungin hedelmänviljelijät kaatoivat hedelmäpuitaan vastustaakseen kollektivisointia. Vuonna [[1933]] perhe muutti [[Nižni Novgorod|Gorkin]] kaupunkiin.<ref>Dubček 1993, s. 36–37.</ref>

Vuonna [[1935]] sattui välikohtaus, jonka vuoksi perheen äiti ja vanhempi poika, Julius, muuttivat takaisin kotimaahan. Alexander jäi vielä kolmeksi vuodeksi isänsä kanssa Neuvostoliittoon. Vaikka veli ja äiti olivat poissa, elämä oli muuten onnellista. Vuodesta [[1936]] lähtien aikuisten elämä alkoi kuitenkin synkentyä, ja se heijastui myös lapsiin ja nuoriin. Koulussa opettajat käskivät leikata kirjoista irti sellaisista henkilöistä kertovia sivuja, jotka oli julistettu ”vallankumouksen vihollisiksi”. Erityisen hämmentävä oli [[Nikolai Buharin|Buharinin]], [[Genrih Jagoda|Jagodan]] ja [[Aleksei Rykov|Rykovin]] oikeudenkäynti maaliskuussa [[1938]] – kuinka oli mahdollista, että aikaisemmin sankareina pidetyt henkilöt olivatkin nyt valtion vihollisia?<ref>Dubček 1993, s. 40–41.</ref>

Kesällä [[1938]] Neuvostoliiton korkein neuvosto julkaisi asetuksen, jonka mukaan kaikkien maassa oleskelevien ulkomaalaisten tulee joko ottaa Neuvostoliiton kansalaisuus tai poistua maasta. Saman vuoden marraskuussa Stefan Dubček päätti palata poikansa kanssa kotiseudulleen.<ref>Dubček 1993, s. 44–45.</ref>

Alexander Dubček liittyi Slovakian kommunistiseen puolueeseen vuonna [[1939]] isänsä antaman esimerkin innostamana.<ref>Dubček 1993, s. 50–51.</ref> [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikana hän taisteli vastarintaliikkeessä. Vuonna 1939 [[Slovakian tasavalta (1939–1945)|Slovakian tasavalta]] oli itsenäistynyt [[Jozef Tiso]]n johdolla. Maa oli kuitenkin kansallissosialistisen Saksan ”suojelussa”. Toisen maailmansodan puhjettua Slovakian aseteollisuus tarjosi työpaikkoja, samoin Tison hallinnon turvallisuus- ja poliisiorganisaatiot. Tämän vuoksi jotkut slovakkipiirit katsovat vuosien 1939–1944 luoneen maahan vakautta ja vaurautta. Alexander Dubček on itse muistellut, ettei muista tuolloin juuri kenenkään iloinneen elinoloistaan, saati sitten vaurastuneen. Lisäksi hän muistuttaa kyseisen ajan inhimillisistä ja moraalisista seuraamuksista. Näin ollen kommunistinen puolue ja toimiminen vastarintaliikkeessä olivat hänelle itsestäänselvyys, vaikkakin hän huomauttaa, ettei hänellä juuri ollut vertailukohtaa tekemilleen valinnoille.<ref>Dubček 1993, s. 69–70.</ref>

29. elokuuta [[1944]] alkoi [[Slovakian kansannousu 1944|Slovakian epäonnistunut kansannousu]]. Dubček osallistui veljensä kanssa taisteluihin, joissa hän haavoittui ja hänen Julius-veljensä kuoli. Saksan armeija kukisti kansannousun ja Dubček joutui piileskelemään vangitsijoita pienessä [[Velčice]]n kylässä aina sodan loppuun asti. Rauhan saavuttua hän työskenteli vuoteen [[1949]] asti [[Trenčín]]issä hiivatehtaan huoltomiehenä.<ref>Dubček 1993, s. 72–81.</ref>

Vuodesta [[1945]] alkaen Tšekkoslovakiassa ryhdyttiin toteuttamaan kansallistamista ja maauudistusta. Lisäksi asettiin voimaan yleinen sairausvakuutus. Vuoden [[1948]] alussa kommunistit nousivat valtaan (”Voittoisa helmikuu”). Dubček ajatteli tuolloin, että tavallisille ihmisille avautuisi nyt mahdollisuus kunnolliseen elämään: jokaisella olisi asunto ja kaikkien vatsat olisivat täynnä. Myöhemmin, vanhana miehenä, hän katsoo olleensa tuolloin naiivi ja miettineensä liian vähän vapauden merkitystä.<ref>Dubček 1993, s. 82.</ref>

Vuoteen [[1949]] saakka Dubček oli ollut mukana poliittisessa toiminnassa ainoastaan työpaikkansa kommunistipuolueen solussa. Niinpä hän yllättyi, kun saman vuoden kesäkuussa hänet kutsuttiin Trenčínin kaupungin aluesihteeristöön tekemään politiikkaa päätoimisesti. Hän pohti tarjousta vaimonsa Annan kanssa, sillä nuori perhe tarvitsi rahaa ja puolue maksoi pienempää palkkaa kuin tehdas. Harkinnan jälkeen hän kuitenkin päätti ottaa paikan vastaan.

Kolmen kuukauden kuluttua puoluetyön alkamisesta Dubček osallistui puoluetyön kursseille Harmonian kylpyläkaupungissa ja kurssin päätyttyä maaliskuussa [[1950]] hän suoritti asepalveluksensa. Perhepiirissä sattui tuohon aikaan surullinen tapahtuma: Alexander Dubčekin setä Michal teki [[itsemurha]]n. Michal Dubček oli joutunut aiheettomien [[kavallus]]syytteiden uhriksi. Hänen väitettiin kavaltaneen rahaa räätälien osuuskunnasta, jonka johtaja ja perustaja hän oli. Myöhemmin syytteet kumottiin aiheettomina.<ref>Dubček 1993, s. 83.</ref>

Sotilaspalveluksen suorittamisen jälkeen Dubček työskenteli Trenčínin aluekomitean ensimmäisenä sihteerinä. 1950-luvun alkuvuodet Dubček muistaa surullisina ja huolestuttavina. Häntä huoletti paitsi setänsä kohtalo myös se, että Tšekkoslovakiassa oli tuohon aikaan ankara poliittinen sortokausi. Useita tunnettuja patrioottejaisänmaanystäviä ja poliitikkoja vangittiin ja heitä syytettiin mitä mielikuvituksellisimmin perustein. Rangaistuksina oli usein elinkautinen vankeus tai kuolemantuomio. Sortoa puolusteltiin Stalinin teorialla ”[[luokkataistelu]]n kiihtymisestä”.<ref>Dubček 1993, s. 84.</ref>

Myöhemmin 1960-luvulla edellisen vuosikymmenen poliittisia oikeudenkäyntejä tutkiessaan Dubčekille ilmeni, että valtionpoliisi oli toiminut kuin valtio valtiossa. Se sai usein ohjeensa suoraan Neuvostoliitosta ja 1950-luvun näytösoikeudenkäynnit olivat neuvostoliittolaisten suunnittelemia ja ohjaamia. Ankaraa sortoa jatkui vuosia ja Dubček oli monien ystäviensä kanssa hämmentynyt. Mitä heidän suurelle unelmalleen oli tapahtumassa? Toisaalta ajateltiin, että sosialismi oli ajautunut kunnottomien ja vilpillisten ihmisten käsiin ja jos sen käytännön toteutus palautettaisiin sopimaan yhteen sen filosofisten arvojen kanssa, kaikki muuttuisi.<ref>Dubček 1993, s. 85–86.</ref>

Lokakuussa [[1951]] Dubček nimitettiin [[Bratislava]]an Slovakian kommunistisen puolueen keskuskomitean toimitsijaksi ja ylennettiin vuonna [[1953]] [[Banská Bystrica]]n piirisihteeriksi. Piirisihteerinä Dubček joutui tekemään pitkiä työpäivä ja ottamaan osaa monenlaiseen päätöksentekoon koskien niin maataloutta, teollisuutta kuin asuntokysymyksiäkin.

Dubček nimitettiin Tšekkoslovakian kommunistipuolueen keskuskomiteaan vuonna [[1955]]. Samana vuonna hän lähti opiskelemaan [[Moskova]]n poliittiseen instituuttiin, josta hän valmistui vuonna [[1958]]. Puoluekoulun opetus oli tiukasti [[marxismi-leninismi]]n viitekehykseen sidottua. Mitään ei opetettu objektiivisesti. Eriävistä mielipiteistä kerrottiin, mutta ne kaikki leimattiin ”vihamielisiksi” ja ”revisionistisiksi”. [[Lev Trotski]]n, [[Karl Kautsky]]n ja [[Rosa Luxemburg]]in kirjoituksista esitettiin sitaatteja vain niiden virheellisiksi osoittamisen vuoksi. Historian tapahtumien tulkinta vaihteli jatkuvasti puolueen linjan mukaan. Koulun kirjaston virallisissa luetteloissa ei ollut ainuttakaan Leniniä kritisoivaaarvostelevaa teosta.<ref>Dubček 1993, s. 91.</ref>

Moskovan poliittisen instituutin vuosina Dubčekin mieleen kylvettiin ensimmäiset epäilyksen siemenet. Hän luki Neuvostoliiton kommunistisen puolueen virallisesta linjasta suuresti poikkeavat Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen Gothan ja Erfurtin julistukset. Hän alkoi myös vertailla kriittisesti Marxin ja Leninin kirjoituksia toisiinsa. Marxin pohdinnat sosialistisen muutoksen edellytyksistä saattoivat Leninin pohdinnat epäilyttävään valoon, vaikka ne esiteltiin lopullisena totuutena. Lisäksi Marx oli demokraattisempi kuin Lenin, hänen ajatuksensa proletariaatinköyhälistön diktatuuristayksinvallasta ei merkinnyt poikkeamista enemmistövallasta. Dubček alkoi mielessään kyseenalaistaa Leninin Marxin teorioihin tekemien viitteiden relevanttiudenmerkityksellisyyden.<ref>Dubček 1993, s. 91–92.</ref> Merkittävältä tuntui myös Leninin lause, joka kyseenalaisti Neuvostoliiton johtoaseman sosialistisen leirin johdossa. Lenin oli kirjoittanut, että vallankumouksen voittaessa kehittyneessä maassa takapajuinen [[Venäjä]] seuraa perässä. Dubček muistaa alleviivanneensa lauseen ja kirjoittaneensa marginaaliin "Tšekkoslovakia”Tšekkoslovakia?"” ja "Itä”Itä-Saksa?"”<ref>Dubček 1993, s. 93.</ref>

Dubčekin opiskellessa poliittisen instituutissa Neuvostoliitossa alkoi [[Nikita Hruštšov]]in johdolla ”suojasääksi” kutsuttu aika. Poliittisen instituutin ulkomaalaiset oppilaat saattoivat kuulla neuvostoliittolaisten oppilaiden arvostelevan Stalinia murhaajaksi ja vankeja alkoi palata leireiltä. Neuvostoliittolaiset oppilaat lukivat otteita Hruštšovin [[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|Neuvostoliiton kommunistisen puolueen]] 20. edustajakokouksessa pitämästä puheesta. Paluu takaisin Tšekkoslovakiaan tuntui paluulta ”stalinistiseen talveen”.<ref> Dubček 1993, s. 95–96.</ref>

Vuoden 1967 loppupuolella oli tullut selväksi, että välienselvittelyä uudistusmielisten ja stalinistien välillä ei voitu välttää. Tšekkoslovakiassa oli alkuvuodesta 1967 käynnistetty ”uusi talousmekaniikka”. Pian selvisi, että tämä supistettu projektihanke ei riittänyt mihinkään. Kommunistisen puolueen aluekomiteoiden istunnoissa niin Tšekissä kuin Slovakiassakin käytiin kiivasta keskustelua yhteiskunnan tilasta ja maan todettiin olevan kriisissä talouden, kulttuurin ja kansallisuuksien välisten suhteiden alueilla. Useat tunnetut kirjailijat kuten [[Pavel Kohout]], [[Ludvík Vaculík]] ja [[Milan Kundera]] tuomitsivat stalinistisen hallinnon ja vaativat demokratiaa.<ref>Dubček 1993, s. 144–145.</ref>

Palattuaan Moskovasta Antonin Novotný syytti Dubčekia "nationalistisesta”nationalistisesta poikkeamasta"poikkeamasta”. Lisäksi hän oli pyytänyt [[Leonid Brežnev]]in Prahaan ratkaisemaan asian stalinistisiiven eduksi. Brežnev saapuikin [[Praha]]an kaikessa hiljaisuudessa 8. joulukuuta. Uudistusmieliset totesivat neuvotteluissa Brežneville, että Antonin Novotnýn hallinto on kaiken kehityksen tiellä. Brežnev ei esittänyt asiasta mitään mielipidettä eikä puuttunut siihen, kuka olisi Novotnýn seuraaja. Brežnev poistui maasta jo seuraavana päivänä. Keskuskomitea keskusteli taloudesta 19. joulukuuta, ja 5. tammikuuta 1968 alkoi ratkaiseva kokous. Antonin Novotný saatiin syrjäytettyä ja Alexander Dubček valittiin ainoana ehdokkaana kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi. Virkaanastujaispuheessaan Dubček herrasmiesmäisesti kiitti Antonin Novotnýta tämän tekemästä työstä.<ref>Dubček 1993, s. 161.</ref> Presidentin virasta Antonin Novotný erotettiin 22. maaliskuuta 1968 ja uudeksi presidentiksi nousi toisen maailmansodan veteraani, kenraali [[Ludvik Svoboda]].

Ajanjaksoa maaliskuusta elokuuhun nimitetään [[Prahan kevät|Prahan kevääksi]]. Pian presidentin vaihdoksen jälkeen Dubček ja hänen [[Harmaa eminenssi|harmaana eminenssinään]] pidetty professori [[Zdenĕk Mlynar]] julistivat toimintaohjelmansa. Ohjelma sisälsi murskaavan arvion kommunistien 20 vuotta kestäneestä valtakaudesta. Todettiin, että talouspolitiikka oli ''"tyhjentänyt”tyhjentänyt maan aineelliset ja henkiset voimavarat, johtanut kehityksen pysähtymiseen ja väestön elintason alenemiseen"alenemiseen”.'' Asuntokannan todettiin olevan ''"katastrofaalisessa”katastrofaalisessa tilassa"tilassa”,'' miljöö oli ''"kulttuuriton"”kulttuuriton”.'' Hyvin suoritetusta työstä tunnetun mielihyvän sijaan oli astunut ''"välinpitämättömyys”välinpitämättömyys, tehtävien mekaaninen täyttäminen ja alistuminen tilanteeseen, jonka oli luonut pätemätön ja aloitekyvytön johto"johto”.'' Nyt luotaisiin uusi ''"ihmiskasvoinen”ihmiskasvoinen sosialismi"''sosialismi”.<ref>Grimberg 1985, s. 192.</ref>

Dubček kumosi lehdistösensuurin. Lisäksi vuonna [[1948]] kielletty perinteikäs voimisteluseura [[Sokol]] sallittiin jälleen ja poliittisesti vainotut perustivat [[Klubi 231|Klubi 231:n]], joka vaati syyttömästi tuomittujen kunnian palauttamista. Pian muodostettiin myös "osallistuvien”osallistuvien puolueettomien klubi"klubi” (KAN), jolla oli poliittisen puolueen piirteitä olematta kuitenkaan poliittinen puolue. Suoritettiin mielipidekysely, jonka mukaan vain kuusi prosenttia uskoi kehityksen heikentävän sosialismia ja vain 1,9 prosenttia halusi suurempaa riippumattomuutta Neuvostoliitosta.<ref> Grimberg 1985, s. 194–195.</ref> Henkilökohtaisesti Dubček piti tärkeänä parantaa tšekkien ja slovakkien suhteita ja luoda Tšekkoslovakiasta aidosti toimiva liittovaltio. Lakiesitys asiasta oli määrä hyväksyttää parlamentissa 20. elokuuta 1968.<ref>Dubček 1993, s. 195.</ref> Uudessa ohjelmassa tähdennettiin myös vapautta: kaikki ulkojuridiset rajoitukset tuli poistaa, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden tuli olla myös todellisuutta sekä irtisanouduttiin diktatorisista toimenpiteistä. Kansalaisille taattiin matkustusvapaus myös ulkomaille. Taloudessa pyrittiin yritysten itsehallintoon, keskusjohtoisuuden purkuun ja palvelualojen yksityisyritysten laillistamiseen. Neuvostoliittolaiset tulkitsivat viimeisen kohdan tarkoittavan kapitalismiin palaamista.<ref>Dubček 1993, s. 188.</ref>

Dubčekin "Prahan”Prahan kevään"kevään” alkuaikojen toiminnasta on esitetty kahdenlaista kritiikkiäarvostelua. Joidenkin mielestä hän oli liian varovainen ja joidenkin mielestä hän eteni asioissa liian nopeasti. Dubček itse on todennut, että yritti huolellisesti punnita vallitsevia tosiseikkoja eri puolilta. Hän ei missään vaiheessa uskonut, että maa miehitettäisiin. Politiikassaan hän pyrki nojautumaan yleiseen mielipiteeseen. Vappuna 1968 hän liikuttui suuren yleisön spontaanisti esittämästä tuesta. Osaltaan Dubčekin suosiota kasvatti hänen vaatimattomuutensa. Tultuaan kommunistisen puolueen ensimmäiseksi sihteeriksi hän asui Prahassa vaatimattomassa hotellissa ja matkusti viikonlopuiksi perheensä luo Bratislavaan. Protokollapäällikkö joutui taivuttelemaan häntä etsimään asemaansa vastaavan asunnon.<ref>Dubček 1993, s. 163, 190.</ref>

23. maaliskuuta 1968 Tšekkoslovakian edustajat kutsuttiin [[Dresden]]iin käsittelemään taloudellista yhteistyötä. [[Romania]]n edustajat eivät olleet paikalla. [[Saksan demokraattinen tasavalta|DDR]]:n johtaja [[Walter Ulbricht]] avasi kokouksen, hylkäsi esityslistalla olleet talousasiat ja siirtyi käsittelemään Tšekkoslovakian tilannetta. Dubček muisteli myöhemmin tunteneensa itsensä niin petetyksi, että oli kävellä ulos salista. Kokouksessa luettiin tšekkoslovakialaisia sanomalehtiä joiden artikkeleista etsittiin perusteita syytöksille "vastavallankumouksesta"”vastavallankumouksesta” ja "otteen”otteen menetyksestä"menetyksestä” ja väläyteltiin sosialismiin kohdistuvan ulkovaltojen uhkia. Dubček puolusteli lehdistön oikeutta kirjoittaa asioista vapaasti ja toimivansa kansan parhaaksi. Lisäksi hän tähdensi maansa hoitavan velvollisuutensa [[Varsovan liitto|Varsovan liitossa]] tinkimättä. KokouksessaDubčekin mukaan kokouksessa Leonid Brežnev näytteli huolestunutta isää ja Walter Ulbricht ja [[Władysław Gomułka]] syyttäjiä.<ref>Dubček 1993, s. 175–178.</ref>

Leonid Brežnev, [[János Kádár]], Walter Ulbricht, Władyslaw Gomułka ja [[Todor Živkov]] kokoontuivat [[Varsova]]ssa 14. heinäkuuta 1968. Seuraavana päivänä he julkaisivat kommunikean, jossa totesivat viiden Varsovan liiton maan johtajan tavanneen ja lähettäneen kirjeen Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen keskuskomitealle. Kirjeessä, joka nykyään tunnetaan "Varsovan”Varsovan kirjeenä"kirjeenä”, todettiin uudistusten olevan ”"vastavallankumouksellisten voimien"voimien” aikaansaannosta, "antisosialistiset”antisosialistiset järjestöt"järjestöt” piti lakkauttaa ja lehdistön vapaus piti lakkauttaa. Dubček otti kirjeen puolueensa keskuskomitean käsittelyyn, missä se tuomittiin yksimielisesti.<ref>Dubček 1993, s. 206–207.</ref> Dubček sanoi edelleen uskoneensa tässä vaiheessa, että Neuvostoliitto ja muut Varsovan liiton maat eivät hyökkäisi asevoimin Tšekkoslovakian uudistuksia vastaan.

Leonid Brežnev soitti Dubčekille 19. heinäkuuta 1968 ja ehdotti kahdenvälistä kokousta. Ilmassa leijui pelottelua: DDR:n lehdistö väitti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun lähettäneen aseita vastavallankumouksellisille ja Neuvostoliiton lehdistö väitti Tšekkoslovakian yrittävän kaapata itselleen osaa [[Ukraina]]sta. Neuvottelupaikasta käytiin kädenvääntöä ja lopulta sovittiin tapaamispäiväksi 29. heinäkuuta Čiernan rautatieasemalla, minne Neuvostoliiton valtuuskunta tuli junalla. Neuvottelut ajautuivat heti alussa umpikujaan, mutta ne kestivät kaikkiaan kolme päivää. Neuvostoliittolaiset käyttäytyivät neuvotteluissa karkeasti: [[Aleksei Kosygin]] solvasi tšekkoslovakialaista František Kriegeliä "Galitsian”Galitsian juutalaiseksi"juutalaiseksi” ja Brežnev vetäytyi tekosairaana junanvaunuunsa, minne Dubčekin täytyi tulla hänen luokseen henkilökohtaisiin keskusteluihin.<ref>Dubček 1993, s. 211–212.</ref>

21. elokuuta 1968 Neuvostoliitto ja muut [[Varsovan liitto|Varsovan liiton]] joukot miehittivät maan ja pian demokraattiset uudistukset peruttiin seuranneen "normalisoinnin"”normalisoinnin” aikana. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puheenjohtaja Leonid Brežnev totesi, että sosialismin vaarantuminen yhdessä maassa on kaikkien sosialististen maiden asia. Tätä alettiin kutsua [[Brežnevin oppi|Brežnevin opiksi]].

Miehityksen alettua Dubček ja muita uudistuspoliitikkoja vietiin vangittuina [[Moskova]]an. Dubček oli työtovereineen puolueensa keskuskomitean rakennuksessa, kun sen valtasi joukko laskuvarjomiehiä. Mukana seurasi [[KGB|KGB:n]] virkailijoita, joista yksi julisti: "Pidätän”Pidätän teidät toveri Indran johtaman Työläisten ja talonpoikain hallituksen nimissä"nimissä”. [[Alois Indra]] oli kommunistisen puolueen keskuskomitean sihteeri, joka oli siirtynyt miehittäjien palvelukseen.

Dubček vietiin Moskovaan vankina, ilman mahdollisuutta tavata muita kaapattuja. Seuranneet neuvottelut olivat täysin muodolliset. Neuvottelupöytään päästiin 23. elokuuta ja vastapuolella olivat Leonid Brežnev, [[Nikolai Podgornyi]], Aleksei Kosygin ja Voronovin. Brežnev aloitti puolustelemalla tapahtunutta. Hän totesi, että keskuskomitean selän takana oli vehkeilty Tšekkoslovakian muuttamiseksi porvarilliseksi valtioksi, minkä vuoksi tarvitaan aikaa normalisoinnille, eikä joukkoja voida vetää pois.<ref>Dubček 1993, s. 230–238.</ref> Muita Moskovan neuvotteluihin osallistuneita olivat uudistusmieliset Černík, Smrkovský, Bilák ja vapaaehtoisesti saapunut presidentti Svoboda. Neuvostoliittolaiset yrittivät painostaa tšekkoslovakialaisia myöntämään "Varsovan”Varsovan kirjeen"kirjeen” syytökset paikkansapitäviksi sekä myöntämään Prahassa miehityksen alkaessa salaisesti pidetyn Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen 14. edustajakokouksen mitättömäksi.<ref>Dubček 1993, s. 254–255.</ref>

Dubček joutui allekirjoittamaan 26. elokuuta 1968 niin kutsutun Moskovan julistuksen, jossa todettiin, että erimielisyydet sosialististen maiden välillä eivät ole ylipääsemättömiä. Moskovan julistus julistettiin "puolueiden”puolueiden yhteisten etujen"etujen” ja "keskinäisen”keskinäisen ystävyyden nimissä"nimissä” salaiseksi. Allekirjoittamiseen johti Dubčekin pelko siitä, että kieltäytyminen olisi tulkittu kehotukseksi avoimeen vastarintaan, minkä miehitysarmeija olisi kukistanut ihmishenkiä säästämättä. Dubček on todennut tilanteen olleen kuin suora kopio Tšekkoslovakian viimeisen sotaa edeltäneen presidentin, [[Emil Hácha]]n, neuvotteluista Berliinissä 15. maaliskuuta [[1939]], missä [[Adolf Hitler]] otti Tšekin kansan Saksan valtakunnan "suojeluun".<ref> Dubček 1993, s. 261–262.</ref> Neuvottelujen päätteeksi Brežnev piti puheen, jossa totesi aatteiden ja ihanteiden olevan sivuseikka. Tšekkoslovakia kuului Neuvostoliiton etupiiriin ja Dubček oli ollut liian itsenäinen; hän ei ollut tarkistuttanut puheitaan Neuvostoliitossa eikä kysynyt lupaa henkilövaihdoksiin. Brežnev oli puhuessaan liikuttunut aina kyyneliin saakka ja Dubček muistelee olleensa keskellä kyynistä byrokraattikoplaa, jonka maailmankuva oli valjastettu omien etujen ajamiseen.<ref>Dubček 1993, s. 264–265.</ref>

Dubček sai muodollisesti pitää pääsihteerin asemansa lyhyen aikaa. Puoluetta kontrolloivat kuitenkin miehityksen jälkeen Moskovan otteessa olevat kovan linjan stalinistit. Neuvostoliittolaiset olivat hylänneet Alois Indran Dubčekin seuraajana ja hänen tilalleen nousi aiemmin uudistusmielisenä pidetty [[Gustáv Husák]] joka ryhtyi kovaotteisesti tukahduttamaan uudistusliikettä. Puhemiehistön kokouksessa 17. huhtikuuta [[1969]] Dubček syrjäytettiin ensimmäisen sihteerin virasta ja siirrettiin liittoneuvoston puheenjohtajaksi.

Liittoneuvoston puheenjohtajana toimiessaan Dubček joutui Husákin ja tämän liittolaisten nöyryytyksen kohteeksi. Kommunistisen puolueen uusi puhemiehistö oli valmistellut lain, jolla oikeutettiin poikkeustoimet. Kyseinen laki, laki 99, tunnettiin opposition parissa myöhemmin "patukkalakina"”patukkalakina”. Dubček kyseenalaisti lain liian kovaotteisena ja epäili sen valmistelun lainvoimaisuutta, sillä juristit eivät olleet saaneet tutkia sen sopivuutta perustuslain säädösten kanssa. Husák huusi Dubčekille, että jos tämä jättää allekirjoittamatta, hän on vastuussa uusissa mellakoissa syntyneistä kuolonuhreista. Dubček allekirjoitti ja katui lähes välittömästi. Hän yritti myöhemmin saada lakia lievennetyksi, mutta turhaan. Dubček erotettiin liittoneuvoston puhemiehen virasta ja puolueen puhemiehistöstä 25.–26. syyskuuta 1969 pidetyssä kokouksessa.<ref>Dubček 1993, s. 302–310.</ref> Samoihin aikoihin Dubčekin isä kuoli. Hautajaisiin osallistui satoja ihmisiä ja niistä muodostui hiljainen mielenosoitus miehitystä vastaan.

[[Samettivallankumous|Samettivallankumouksen]] aikana Dubček tuli takaisin. Hän tuki [[Václav Havel]]in liikettä. Dubček valittiin kansalliskokouksen puhemieheksi 28. joulukuuta 1989 ja uudelleen vuonna 1990. Hän katsoi Samettivallankumouksen olevan voitto hänen "ihmiskasvoiselle”ihmiskasvoiselle sosialismilleen"sosialismilleen”. Hän liittyi Slovakian sosiaalidemokraattisen puolueen jäseneksi vuonna 1992. Dubček kuoli auto-onnettomuudessa 7. marraskuuta 1992. Hänet haudattiin Slávičie Údolieen, [[Bratislava]]an, Slovakiaan. Dubčekin kuolema oli isku monille Tšekkoslovakian yhtenäisyyttä kannattaneille. [[Tšekki]] ja [[Slovakia]] erosivat toisistaan 1. tammikuuta 1993.

Alexander Dubčekia on kuvattu vaatimattomaksi ja idealistiseksiihanteikkaaksi ihmiseksi. Hän uskoi hyvään ja myös muiden ihmisten hyviin tarkoitusperiin. Vaikka joutuikin tässä suhteessa usein pettymään, niin usko jäi. Leninistinen dialektiikka, jossa sanoille annettiin eri merkitys kuin mitä tarkoitettiin, oli hänelle vastenmielistä. Poliitikkona hän pyrki välttämään konflikteja ja löytämään yhteisymmärryksen.

Monet ovat miettineet, miten niin idealistinenihanteellinen ihminen kuin Dubček oli ryhtynyt kommunistiksi. Nuorena hän uskoi [[sosialismi]]n ja [[kommunismi]]n poistavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Vapaudeksi hän käsitti vapauden köyhyydestä ja oikeudeksi kunnolliseen elämään. Myöhemmin hän käsitti lehdistönvapauden ja demokratian merkityksen yhteiskunnassa. Hän sanoi, että hänen ajamansa uudistukset olisivat johtaneet monipuoluedemokratiaan ja uskoo myös Leonid Brežnevin käsittäneen tämän ja näin pelänneen menettävänsä johtoasemansa.

Markkinataloudelle Dubček ei nähnyt vaihtoehtoa. Idealistina hänHän halusi säädellä sitä lainsäädännöllä, joka mahdollistaisi kaikille hyvän elämän ja sen rinnalle tarvittaisiin myös vahvaa osuusliikettä. Dubček piti esikuvinaan [[Olof Palme]]a ja [[Willy Brandt]]ia.<ref>Dubček 1993, s. 340–343.</ref>

{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Dubcek, Alexander}}