Ero sivun ”Kuuloaisti” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt 212.146.11.86) ja palautettiin versio 14728649, jonka on tehnyt Geohakkeri |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 16:
Ihmisen kuuloalue on noin 20–20 000 [[hertsi|Hz]]<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Young & Freedman| Nimeke = University Physics with Modern Physics, 11. painos| Kappale = | Sivu = 592| Selite = | Julkaisija = Pearson | Vuosi = 2004| Tunniste = ISBN 0-321-20469-7 | Viitattu = 2.2.2013| Kieli = {{en}}}}</ref> ja se huononee iän mukana. Erityisesti korkeiden taajuuksien kuuleminen heikkenee ensimmäisenä, jolloin vanhukset voivat todeta muun muassa, että "heinäsirkat ovat kadonneet heidän elämästään". Korkeimpia ääniä kuulevat [[lepakko|lepakot]] (max. noin 150 kHz) ja matalimpia [[myyrä]]t (min. noin 1 Hz).
Äänen suunnan havaitseminen perustuu siihen, että äänellä on oikeaan ja vasempaan korvaan eri matka. Kahden korvan välisen äänen aikaeron ihminen huomaa hyvin, mutta ei kovin pienillä taajuuksilla. Korkeilla äänillä on lyhyt [[aallonpituus]] – muutamasta [[senttimetri]]stä muutamaan kymmeneen –, ja siksi niiden tulosuunta voidaan arvioida varsin tarkasti. Matalien äänien tulosuuntaa ihminen ei pysty havaitsemaan. Siksi yksi [[bassokaiutin]] riittää wa, mutta korkeille äänille pitää olla useampia lähteitä.
Korvien välinen välimatka vaikuttaa siihen, miten äänen tulosuunta osataan arvioida. [[Norsu]] on tässä parempi kuin [[jyrsijät|hiiri]]. Toisaalta norsulla korvien välinen matka on korkeilla äänillä useita äänen aallonpituuksia ja tämä voi aiheuttaa virheellisiäkin aistimuksia.
| |||