Ero sivun ”Rajageminaatio” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Nenoniel (keskustelu | muokkaukset)
Tieto siitä, että virkkeen lopussa rajageminaatiota ei äännetä.
Nenoniel (keskustelu | muokkaukset)
Puuttunut ei-sana
Rivi 1:
'''Rajakahdennus''' tai '''loppukahdennus''' (vanhentunut '''jäännöslopuke''', joskus myös ''aspiraatio'', ''rajageminaatio'' tai ''loppuhenkonen'') tarkoittaa tiettyjen [[suomen kieli|suomen kielten]] sanojen ja sanamuotojen lopussa esiintyvää äännettä [[assimilaatio (fonetiikka)|assimilaationa]] seuraavan sanan kanssa. Jäännöslopuke ei ole [[foneemi]], vaan aikaisemman sananloppuisen konsonantin jäänne, jonka äännearvo on eri tapauksissa erilainen. Seuraavan sanan alkaessa konsonantilla tämä konsonantti saattaa kahdentua (paitsi jos sanat kuuluvat eri virkkeisiin), esimerkiksi "tule tänne" ääntyy /tule'tänne/ (siis tule-sana loppuu nopeasti ja sen jälkeen on pieni tauko) tai /tulettänne/, josta käytetään nimitystä loppukahdennus. Virkkeen lopussa rajageminaatiota vastaa kato, esim. virkkeen ''tahtoisin huutaa'' muoto ''huutaa'' ääntyy samalla tavalla kuin virkkeen ''lapsi huutaa'' muoto ''huutaa'', vaikka edellisessä tapauksessa ''huutaa'' onkin ensimmäisen infinitiivin lyhyempi muoto ja jälkimmäisessä yksikön kolmas persoona (ensimmäisen infinitiivin lyhyempään muotoon kuuluu rajageminaatio mutta ei yksikön kolmanteen persoonaan).
 
Paitsi sanarajan kohdalla, esiintyy jäännöslopuke myös [[yhdyssana]]n osien rajalla (esim. ''hernekeitto'' /hernekkeitto/) sekä [[liitepartikkeli]]en edellä (esim. ''annapas'' /annappas/).