Ero sivun ”Napoleon III” versioiden välillä

| kuva = [[Kuva:Franz_Xaver_Winterhalter_Napoleon_IIIFranz Xaver Winterhalter Napoleon III.jpg‎ |200px]]

'''Napoleon III''' eli '''Charles Louis Napoléon Bonaparte''' ([[20. huhtikuuta]] [[1808]] – [[9. tammikuuta]] [[1873]]) oli [[Ranska]]n [[presidentti]] ja [[keisari]]. Hän oli [[Napoleon Bonaparte]]n veljenpoika. Aikalaisia ja historioitsijoita on hämmästyttänyt hänen politiikkansa kaksijakoisuus. Nykyäänkin ollaan edelleen erimieltä siitä, oliko hänen hallintokautensa hyödyksi vai haitaksi hänen omalle maalleen ja Euroopalle.<ref> Bury,J.P.T.: Napoleon III, 7, 1968</ref>

Napoleon III:ta kutsuttiin ennen keisariuttaan '''Ludvig Napoleoniksi''' ({{k-fr|Louis Napoléon}}). Hänen isänsä [[Louis Bonaparte|Ludvig Bonaparte]] oli [[Napoléon Bonaparte]]n nuorempi veli ja hänen äitinsä [[Hortense de Beauharnais]], Napoleonin ensimmäisen vaimon [[Joséphine de Beauharnais]]in tytär edellisestä avioliitosta. Ludvig Napoleon sai syntyessään arvonimen [[Hollannin kuningaskunta|Hollannin]] prinssi, sillä Napoleon oli nimittänyt hänen isänsä Hollannin kuninkaaksi.

Ludvig Napoleon joutui pakenemaan Ranskasta lapsena heinäkuussa [[1815]], Napoleonin kukistumisen jälkeen. Lapsuusvuosia leimasivat paitsi maanpakolaisuus myös vanhempien katkerat riidat. Isä Louis Bonaparte syytti jatkuvasti vaimoaan uskottomuudesta. Tulevan keisarin isän väitettiin oikeasti olevan muuan hollantilainen amiraali, mutta asiaa ei ole voitu koskaan täysin selvittää. Äiti kertoi pojalleen tarinoita Ranskan keisarikunnan suuruudesta ja sen ajan elämän onnellisuudesta. Kertomukset vakuuttivat pojan niin, että tämä jo nuorena päätti tulla Ranskan hallitsijaksi.<ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 204,1984</ref>

Nuoruudessaan Ludvig Napoleon asui [[Sveitsi]]ssä, [[Saksa]]ssa ja [[Italia]]ssa ja vietti varakkaan miehen elämää. Hän oli oppinut paremmin saksan kuin ranskankielen ja puhui englantia todella hyvin. Ludvig Napoleon harrasti [[ammunta]]a, [[miekkailu]]a ja [[ravit|hevosajoja]]. Häntä on kuvailtu ahkeraksi ja miellyttäväksi, mutta monet epäilivät onko nuorukaisella ainuttakaan vakavasti otettavaa ajatusta? Kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella hän kertoi tulevaisuudestaan Ranskan hallitsijana. Kukaan ei ottanut näitä puheita vakavasti, sillä Ranskan valtaistuin oli lujasti [[Ludvig Filip I|Ludvig Filipin]] hallussa ja Napoleonin järjestelmä oli tuhottu [[Wienin kongressi]]ssa.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 208-209,1984</ref>

Suurimman osa lapsuuttaan tuleva keisari asui äitinsä kanssa Sveitsissä, Thurgaun kantonissa. Hänen äitinsä hankki pojalleen kotiopettajia, mutta koulutus jäi hajanaiseksi, sillä äiti ei oikein osannut päättää, millainen koulutus lopulta olisi pojalle hyväksi. Lisäksi äidin ensimmäinen valinta pojan opettajaksi oli epäonnistunut. Opettajaksi valittu mies oli oppinut ja sivistynyt, mutta ei osannut opettaa eikä kasvattaa. Parasta antia hajanaisessa koulutuksessa olivat kieliopinnot, joiden johdosta Louis Napoleon oli aikuisena poikkeuksellisen kielitaitoinen oman aikansa olosuhteissa. Vuonna [[1821]] hän muutti äitinsä kanssa [[Baijeri]]in suorittamaan lukio-opintoja, jotka kestivät useiden keskeytysten takia kuusi vuotta. Opintojensa lopuksi, vuonna [[1827]], Louis Napoleon kirjautui Sveitsin armeijaan.<ref> Bury, J.P.T.: Napoleon III, 3-4, 1968</ref>

Ludvig Napoleon liittyi yhdessä veljensä kanssa [[carbonari]]en johtamaan Italian vapautusliikkeeseen. Veli sai surmansa Rooman paavia vastaan kohdistuneessa kaappaushankkeessa. Napoleon Bonaparten poika, Napoleon II kuoli vuonna [[1832]]. Ludvig Napoleon katsoi nyt olevansa suvun päämies ja myös Bonaparte suvun kruununtavoittelija. Puheittensa, joissa hän julisti olevansa eräänä päivänä Ranskan hallitsija, vuoksi monien maiden poliisit pitivät häntä silmällä.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 19, 209-210,1984</ref>

Vuonna [[1836]] Ludvig Napoleon matkusti [[Strassbourg]]iin tapaamaan [[Waterloon taistelu|Waterloon]] veteraania. Veteraani ei kuitenkaan ottanut vakavasti Ludvig Napoleonin vallankumoushaaveita.Ludvig Napoleon oli jostain syystä saanut käsityksen, että veteraanin komentama rykmentti asettuisi hänen komennettavakseen. Sen jälkeen olisi marssittu Pariisiin ja olisi tehty vallankaappaus. Nuori vallankaappaaja vangittiin ja vietiin Pariisiin syytteeseen asetettavaksi.<ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 210, 1984</ref>

Seuraavan vallankumousyrityksen hän teki vuonna [[1840]] [[Boulogne]]ssa. Ludvig Napoleon lähti laivalla [[Lontoo]]sta.Vallankaappausyritys lähti heti alusta alkaen kulkemaan huonosti. Oli sovittu että laiva lähtee kello 15.00, mutta Ludivig Napoleon saapuikin paikalle vasta kaksitoista tuntia myöhemmin. Ranskan poliisin vakoojat olivat varjostaneet häntä koko päivän ja onkin todennäköistä että joku oli vihjannut suunnitelmasta Ranskan viranomaisille.<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 41</ref>

Ludvig Napoleonilla oli laivassa mukana pieni joukko vapaaehtoisia sotilaita,hevosia, elintarvikkeita ja kansalle suunnattuja julistuksia. Seuraava epäonnistuminen oli se, että valittu alus, siipirataslaiva "Edinburgh Castle" ei päässyt laskuveden vuoksi Boulognen satamaan. Oli tehtävä valinta: perääntyäkö vaikovai nousta maihin? Hän nousi kuitenkin maihin Boulognessa ja meni paikalliseen varuskuntaan pukeutuneena kenraalin univormuun.<ref> Corley, T. A.B. Democratic Despot, 1961,41</ref> Varuskunnassa hänet vangittiin välittömästi.

Oikeudenkäynti ei mennyt kuten Ranskan hallitus oli suunnitellut. Hallitus oli kuvaillut nuorta vallankaappaajaa lähinnä "itsepäiseksi hölmöksi", mutta Ludvig Napoleon piti oikeudenkäyntiä tilaisuutena saada puhua suoraan Ranskan kansalle. Hän saikin monet kuulijoistaan, mukaanlukienmukaan lukien tuomarit kiinnostumaan sanomastaan, joka käsitti paitsi [[Waterloo]]n tappion hyvittämistä, myös kansan oikeudesta päättää asioistaan.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 42</ref> Ludvig Napoleon tuomittiin elinkautiseen vankeuteen [[Ham (Somme)|Hamin]] linnaan. Tänä aikana hän kirjoitti kirjan ''Köyhyyden poistaminen''. Tässä teoksessan hän yhdisti vanhat ajatuksensa sosialistisiin ajatuksiin.Kirjassaan hän esittää huolensa Ranskan maatalouden heikosta tuotosta, työläisten huonosta elintasosta ja esittää valtion radikaalia puuttumista talouspolitiikkaan. Ajan radikaalit ajattelijat ottivat teoksen innolla vastaan. [[Louis Blanc]] innostui teoksesta niin, että kävi jopa tapaamassa Ludvig Napoleonia vankilassa. <ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 45, Grimberg, C: Kansojen historia, osa 19, 215, 1984 </ref>

Vankeus ei ollut mitään kosteassa sellissä istumista vaan välillä lähes miellyttävää. Rutiineihin kuului herätys kello kuudelta, työntekoa, lounas, työtä, päivällinen ja ulkoilua. Vankilalinnan komentaja piti epäonnisesta vallankaappaajasta ja pelasi tämän kanssa shakkia ja korttipelejä. Lisäksi hänen huoneensa sisustettiin ja kunnostettiin. Hänen sallittiin tavata vierailijoita ja käydä kirjeenvaihtoa. Prinssi käytti aikaansa myös opintoihin ja myöhemmin, valtansa huipulla hän sanoi Hamin olleen hänen yliopistonsa.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961,44-47</ref> Kuitenkin vankeuden loppupuolella hän kirjoitti eräälle ystävälleen tuntemuksistaan että elämä on lyijyn raskasta sekä monotonista ja tuntemuksistaan että monet ystävät ovat hylänneet hänet. Lisäksi huoli isän terveydestä varjosti hänen mieltään. Oltuaan kuusi vuotta vankina Ludvig Napoleon pakeni vankilasta linnan korjaustöiden aikana pukeutuneena työvaatteisiin ja lankkua kantaen. Häneltä kesti vain 12 tuntia päästä turvaan Isoon-Britanniaan.<ref> Corley,T.A.B.: Democratic Despot, 1961,47-49</ref>

Pakonsa jälkeen Ludvig Napoleon oli paossa uudelleen [[Yhdistynyt kuningaskunta|Isossa-Britanniassa]]. Napoleon III:n asunto, numero 6 Clarendon aukiolla [[Royal Leamington Spa]]:ssa, jossa hän asui vuosina 1838–39 ja 1846–48, kutsutaan Napoleonin taloksi. Lontoossa hän eli äitinsä jättämän suuren perinnön turvin ja järjesti hienoja juhlia, ajeli upeilla vaunuilla ja tapaili tyylikästä rakastajatartaan. Hän tapasi myös [[Benjamin Disraeli]]n jolle esitelmöi aikeestaan hallita Ranskaa. Disraeli muisteli myöhemmin, että uskoi puhuvansa mielipuolen kanssa.Louis Napolen on Disraelin kirjoittaman romaanihahmon, prinssi Florestanin, esikuva. <ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 212-2131984</ref>

Louis Napoleon palasi [[Helmikuun vallankumous (Ranska)|helmikuun 1848 vallankumouksen]] jälkeen Ranskaan. Hänet valittiin kansalliskokouksen jäseneksi [[syyskuu]]ssa 1848. Kun saapui istuntosaliin ensi kertaa 26. syyskuuta kesken toisen edustajan puheen, muiden edustajien huomio kiinnyttyi häneen välittömästi. Niin moni halusi ensi kertaa elämässään nähdä miehen jonka nimi toi mieleen Ranskan suuruuden.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 67</ref> Hän ryhtyi myös presidenttiehdokkaaksi. Vaalikampanjassaan hän julisti, että haluaa olla kuin [[George Washington]] eikä yksinvaltias. Vaalikampanjan tunnuslauseena oli rauha ja hyvinvointi, uudistukset ja järjestys. Mitään sortoa, tuli se sitten oikealta tai vasemmalta ei sallittaisi. Työläisiin vetosi hänen teoksensa "''Köyhyyden poistaminen''" ja talonpojat tuumivat että Louis Napoleon on niin rikas mies, että ei tarvitse valtiolta mitään ja poistaa verot. Presidenttiehdokas oli tässä vaiheessa niin köyhtynyt, että hänen rakastajattarensa maksoi kampanjan kulut. Hänet palkittiin myöhemmin valtiollisella eläkkeellä ja de Beauregardin kreivittären tittelillä. [[Victor Hugo]], myöhemmin Louis Napoleonin sinnikäs vastustaja, oli tässä vaiheessa vielä täysin vallantavoittelijan lumoissa.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 219-220</ref>

[[Joulukuu]]ssa 1848 [[Ranskan toinen tasavalta]] sai presidentikseen Louis Napoleonin. Hän sai yli 5 miljoonaa ääntä, kun taas vastustaja [[Louis Eugène Cavaignac]] sai yli miljoona ääntä.Perustuslain mukaan hänen virkakautensa tuli päättyä vuonna [[1852]]. Tähän hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta.<ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 221-222</ref> .

Merkkejä kansannoususta oli tullut poliisin tietoon pitkin syksyä [[1851]]. Huhuttiin myös vallankaappauksesta, mutta sen uskottiin tulevan joko radikaalien tai kuningasmielisten taholta.<ref> Grimberg,K.:Kansojen historia, osa 19, 224, 1984</ref> Presidentti ja hänen lähipiirinsä ryhtyivät valmistelemaan vallankaappausta 1. joulukuuta. Suunnitelmat olivat suurelta osin presidentin velipuolen, kreivi [[Charles de Morny]]n tekemät. Seuraavana päivänä Louis Napoleon määräsi lakiasäätävän kokouksen vangittavaksi. Sanomalehtiä kiellettiin ja lakiasäätävän kokouksen väitettiin suunnitelleen sisällissotaa. Yleinen äänioikeus palautettaisiin pian ja kansa pääsisi vaaliuurnille, luvattiin vallankaappaajien julistuksessa.<ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 226,1984</ref>

Työläiset nousivat kapinaan viides joulukuuta ja Louis Napoleon kukisti kapinan verisesti. Yli 26 000 henkeä tuomittiin erilaisissa komiteoissa eri puolilla maata. 10 000 henkeä lähetettiin [[Algeria]]an ja kolmisen sataa lähetettiin [[Cayenne]]en tai [[Uusi-Kaledonia|Uuteen-Kaledoniaan]]. Arviolta 1500 henkeä karkotettiin maasta. Suoritettiin kansanäänestys, jossa kysyttiin voiko Louis Napoleon pitää valtansa ja voiko hän muuttaa hallitusmuotoa? Kahdeksan miljoonaa henkilöä kävi äänestämässä ja heistä 7 500 000 henkilöä äänesti kysymykseen myöntävästi.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 227,1984</ref>

Louis Napoleon teki [[vallankaappaus|vallankaappauksen]] [[1851]] ja kruunautti itsensä keisari Napoleon III:ksi [[2. joulukuuta]] [[1852]]. Senaatti oli ehdottanut hänen julistamistaan keisariksi saman vuoden marraskuussa. Ranskaa hänen keisarikaudellaan sanotaan [[Ranskan toinen keisarikunta|toiseksi keisarikunnaksi]] ({{k-fr|le Second Empire}}). Hallitusmuoto annettiin tammikuussa 1852. Keisarille annettiin toimeenpanovalta ja [[senaatti]] oli keisarin asettama. [[Parlamentti|Kansanedustuslaitos]] menetti merkityksensä. Poliittinen [[oppositio]] vaiennettiin. Lehdistöltä oli viety vapaus ja poliittiset klubit oli kielletty. Sosialistijohtajat olivat maanpaossa. Opposition äänitorvi, kirjailija Victor Hugo oli maanpaossa [[Guernsey]]n saarella. Keisaria hän kutsui pilkkanimellä "Napoleon pieni" ja kuvaili tätä rahvaanomaiseksi ja teatraaliseksi mieheksi, joka on kuitenkin syyllistynyt inhottaviin rikoksiin.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 258-259,1984</ref> Keisarin valtaa pönkitti myöskinmyös tehokas poliisilaitos.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19 264,1984</ref>

Tammikuussa [[1853]] vietettiin keisarin ja 26-vuotiaan espanjalaista syntyperää olevan kreivitär Eugénie de Monyijon häitä.Louis Napoleon oli kosinut häntä jo vuonna [[1847]] ja oli saanut rukkaset. Keisarin puolisoa on kuvattu kylmäksi naiseksi joka käytti viehätysvoimaansa saadakseen valtaa. Kansalaisten huomio kiinnittyi siihen, että maakuntamatkoilla ja julkisissa tilaisuuksissa keisarinna käyttäytyi ikäänkuinikään kuin hänen puolisonsa ei olisi paikalla laisinkaan.Keisarinna halusi kaikin keinoin turvata poikansa Eugenen pääsyn Ranskan valtaistuimelle. Keisari antoi puolisonsa sotkeutua politiikkaan sillä ehdolla, että tämä ei puutu mitenkään hänen moniin naisseikkailuihinsa. [[Eugénie (Ranskan keisarinna)|Eugénie]] oli toisen keisarikunnan ehdoton ykkönen mitä tuli naisten pukumuodin luomiseen ja oli myös julkisten juhlatilaisuuksien keskipiste. Hänen monipuolinen hyväntekeväisyystyönsä on nykyään paljolti unohdettu.<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia,osa 19, 231-232, 1984</ref>,<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 143-144</ref>

Ranskan [[teollisuus|suurteollisuus]] kasvoi toisen keisarikunnan aikana voimakkaasti ja sen seurauksena rakennettiin laaja [[rautatie]]verkko. Rautatieverkon pituudeksi tuli toisen keisarikunnan aikana 25 000 kilometriä. Myös posti- ja lennätinlaitosta kehitettiin voimakkaasti. Pariisin pörssistä tuli merkittävä talodellisen eduntavoittelun ja keinottelun näyttämö.<ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 264-267 1984</ref> Ranskalaista pääomaa virtasi ulkomaille lainoina enemmän kuin koskaan ennen.<ref> Grimberg, C: Kansojen historia, osa 19, 272,1984</ref> Pinnan alla kyti vastarinta: Napoleon III selvisi murhayrityksestä [[28. huhtikuuta]] [[1855]] ja lisäksi hän pakeni toista murhayritystä [[14. tammikuuta]] [[1858]]. Jälkimmäisen murhayrityksen tekijä oli italialainen Felice Orsini, joka katsoi keisarin pettäneen Italian vapauspyrkimykset. Orsini yritti murhata keisarin Pariisin oopperassa suurella pommilla. Pommin räjähdys surmasi kahdeksan henkilöä ja 150 haavoittui.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,283, 1984</ref>

Toisen keisarikunnan aikana parannettiin myös koululaitosta. Napoleon III ja hänen opetusministerinsä Victor Duruy päättivät ulottaa koulutuksen koskemaan myös tyttöjä ja nuoria naisia. Jokaisen kuntaan määrättiin perustettavaksi tyttökoulu. Uudistus tuotti tuloksia: vuonna [[1861]] valmistui ensimmäinen ranskalainen nainen, Julie-Victoire Daublé ylioppilaaksi. Vuonna [[1862]] avattiin ensimmäinen nuorten naisten ammattikoulu ja samana vuonna aloitti ensimmäinen nainen opinnot yliopistossa.

Napoleon III edisti elinkeinoelämää suosimalla vapaata kauppaa. Kansainväliset rahoituskriisit alkoivat olla arkipäivää 1800-luvun maailmantaloudessa. Yksi rahoituskriiseistä osui vuonna [[1857]] myös Ranskaan. Kriisi heikensi porvariston luottamusta keisariin. Samana vuonna pidettiin vaalit joissa järjestäytynyt liberaalisuuntaus puhui ensi kerran kansan oikeuksista. Suuntaus onnistui saamaan kansanedustuslaitokseen viisi edustajaa. Keisari ei tästä huolestunut. Samaan aikaan alkoi levitä puhetta siitä, että keisarin poliittinen ohjelma oli liian hajanainen ja ristiriitainen. Vuonna [[1860]] Napoleon III antoi periksi liberaaleille ja antoi kansanedustajille oikeuden tehdä hallitukselle välikysymyksiä ja pyytää ministereitä vastaamaan toimintaansa koskeviin kysymyksiin.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,274-276</ref>

Hän myös kaunisti [[Pariisi]]a. Pariisin jälleenrakentamisen taustalla olivat puhtaasti poliittiset ja sotilaalliset syyt. Ahtaita vanhoja katuja levennettiin ja rakennuksia vahvistettiin. Vanha [[keskiaika|keskiajan]] Pariisi hävitettiin. Kaikki tämä tehtiin tulevien vallankumouksien estämiseksi ja vallassa olevan hallituksen puolustamisen parantamiseksi. Paroni [[Georges-Eugène Haussmann]] ohjasi Pariisin jälleenrakentamista vuosina [[1853]]–[[1870]].Pariisin jälleenrakentamisen yhteydessä tapahtui tontti- ja rakennuskeinotteluita. Niiden paljastuminen heikensi kansan luottamusta hallitsijaansa.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,274,1984</ref>

1860-luvulla alkoi kansan vastustus kasvaa keisarikuntaa kohtaan. Napoleon III pelasi kaksilla korteilla. Hän ryhtyi miellyttämään niin porvaristoa kuin työläisiäkin. Työläisille annettiin lakko-oikeus vuonna [[1864]] ja oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen vuonna [[1866]]. Lisäksi valtio ryhtyi maksamaan avustuksia niille yhtiöille, jotka rakensivat työläisille edullisia asuntoja. Vuonna [[1863]] pidettiin vaalit, joiden tulosta yritettiin etukäteen peukaloida muun muassa hajottamalla oppisitiolle suosiollisia vaalipiirejä. Hallituksen propagandarumpu pärisi sitä kannattavien ehdokkaiden puolesta. Hallitus sai vaaleissa jälleen äänienemmistön, mutta kaksi miljoonaa äänestäjää äänesti sitä vastaan. Oppositio sai nyt 35 paikkaa. Uusien lainsäätäjien joukossa oli Napoleon III:n sitkeä vastustaja, tuleva Ranskan tasavallan presidentti [[Adolphe Thiers]]<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,277-278</ref> Keisarin mielestä tähän ei kannattanut uhrata ajatustakaan. Kuitenkin vastustus oli kasvavaa: teattereissa vihellettiin näyttelijöille joiden tiedettiin olevan hallituksen suosiossa ja kahviloissa luettiin ääneen keisarista kertovia pilkkarunoja.Vuonna [[1867]] päätettiin tulla oppositiota vastaan: poliittiset klubit sallittiin,lehdistösensuuria lievennettiin ja lainsäätäjille myönnettiin entistä suurempi oikeus tehdä välikysymyksiä.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19, 277-278, 1984</ref>

Keisarin terveys oli alkanut horjua ja hän näytti vanhalta mieheltä. [[Émile Zola]] kirjoitti armottoman kuvauksen jonka mukaan Napoleon III oli "... väsynyt ja horjuva mies, kasvot olivat kalpeat ja pöhöttyneet... keisari kulki eteenpäin lyhyin laahaavin askelin." <ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 278, 1984</ref> Huolta aiheutti opposition kasvava vaikutus ja huoli siitä, pääsisikö poika koskaan valtaistuimelle.

1860-luvun loppuvuosina keisari heräsi [[Preussi]]n muodostamaan kasvavaan uhkaan. [[Saksa]] oli muodostumassa yhtenäisvaltioksi Preussin johdolla. Keisari ja hänen hallituksensa yrittivät päästä tilanteen herroiksi uudistamalla Ranskan armeijan. Tehtävä annettiin marsalkka Nielille joka kuitenkin kuoli yllättäen. Armeijan konservatiivinen johto torjui uudistukset. <ref> Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,369,1984</ref> Kasvavia oppositiovoimia päätettiin lähestyä muodostamalla tammikuussa 1869 liberaalihallitus Émile Olliverin johdolla. Se päätti järjestää kansanäänestyksen siitä, että hyväksyykö Ranskan kansa liberaalihallituksen uudistuspolitiikan.Keisari ilmoitti, että on tarve "kuunnella kansan sydäntä". <ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot 1961, 306</ref> Kansanäänestys oli käytännössä ensimmäinen vapaa äänestys sitten vuoden [[1849]]. Osa äänestäjistä meni äänestystilaisuuteen kulkueena laulaen kiellettyä [[Marseljeesi]]a. Keisari salli tämän, sillä oli varma, että suuri yleisö äänestää kuitenkin juuri niin kuin hän haluaisikin.<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 1961, 306</ref>

Kansanäänestys toukokuussa [[1869]] oli keisarille valtava voitto. Oppositiossa [[Léon Gambetta]] puhui kiivaasti keisaria vastaan vaatien tasavaltaa ja Ranskan vuoden [[1789]] vallankumouksen ihanteiden täyttämistä.Keisari siirsi tehtäviään pääministerille 2. tammikuuta [[1870]] alkaen. Ranskassa vallitsi erittäin optimistinen tunnelma ja sanottiin, että on siirrytty uuteen, "liberaaliin keisarikuntaan". Paikallishallintoa ja korkeinta opetusta ryhdyttiin uudistamaan. Lisäksi ryhdyttiin ajanmukaistamaan rikoslakia.Optimistinen henki näkyi myös Pariisin pörssin nousevissa kursseissa.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 310-313</ref> Keisari ryhtyi suunnittelemaan, että voisi luopua vallasta vuonna [[1874]]. Tuolloin hänen poikansa Eugene täyttäsi 18- vuotta ja liberaalit uudistukset varmistaisivat hänen valta-asemansa. Yhdessä Eugénie-puolisonsa kanssa hän asuisi talvet Pyreneiden juurella Paussa ja kesät [[Biarritz]]issa.<ref>Corley,T.A.B.Democratic Despot,1984,319</ref> Pian puhkesi kuitenkin sota, joka johti Napoleon III:n valtakauden loppumiseen ja uuden,[[Ranskan kolmas tasavalta| Ranskan kolmannen tasavallan]] syntyyn.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 369-370, 1984</ref>

[[Krimin sota|Itämainen sota]] [[1853]]–[[1856|56]] ja [[Sardinian kuningaskunta|Sardinian kuningaskunnan]] auttaminen, Italian yhdistyminen ja sota [[Itävalta]]a vastaan [[1859]] lisäsivät Napoleonin kansansuosiota ja [[Savoiji]]n vapautuminen ja [[Nizza]]n (Ranskan Rivieran) alueen saaminen Ranskalle, mikä oli Ranskan viimeinen laajentuminen [[Eurooppa|Euroopassa]].

Sardinian kuningaskunnan pääministeri, [[Camillo Cavour]] vieraili salaisesti Napoleon III:n luona vuonna [[1858]]. Neuvottelut olivat niin salaiset, että Cavour matkusti väärän passin turvin eikä keskusteluista tehty mitään pöytäkirjaa. Keskusteluissa päädyttiin siihen että [[Itävalta]] piti häätää sodalla ulos [[Italia]]sta ja pyrittäisiin luomaan italialainen valtioliitto.Keisari ajatteli voitokkaan sodan nostavan ranskalaisissa kansallishenkeä ja häivyttävän mielistä vuoden [[1857]] talouskriisin aiheuttaman pessimismin. <ref> Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19,281, 283-284, 1984</ref>

Italian kansallismieliset, joita Sardinia tuki, ryhtyivät järjestämään Itävallanvastaisia provokaatioita. Cavour solvasi julkisesti Itävallan hallitusta. Itävalta esitti huhtikuussa [[1859]] uhkavaatimuksen, jossa se kehotti Sardiniaa lopettamaan varustelunsa. Vaatimus torjuttiin, ja Itävallan joukot ylittivät Sardinian rajan. Napoleon III:n armeija kiirehti avuksi mukanaan keisarillinen julistus, jossa luvattiin "vapauttaa Italia Alpeilta Adrianmerelle".<ref>Grimberg, C.:Kansojen historia, osa 19, 288-290,1984</ref>

Keisari kiinnitti huomionsa myös Ranskan ulkomaankauppaan ja näkyvyyteen maailmalla. Hänen valtakaudellaan vallattiin uusia siirtomaita. [[Uusi-Kaledonia]] otettiin Ranskan hallintaan, sen pääkaupunki [[Nouméa]] perustettiin vuonna [[1854]]. Afrikasta vallattiin [[Senegal]] vuosina [[1854]]–[[1865]] ja Aasiasta vallattiin [[Indokiina]] vuosina [[1858]]–[[1868]].

Ranskassa maanpaossa olevat meksikolaiset konservatiivi- monarkistit olivat keskustelleet keisarin puolison Eugénien kanssa joka puolestaan keskusteli keisarin kanssa siitä, että Meksikosta oli tehtävä keisarikunta, joka olisi Ranskan vasallivaltio. Keisari piti puolisonsa ideaa hyvänä. Meksikon keisariksi kutsuttiin vuonna [[1864]] Habsburgin suvun arkkiherttua [[Maksimilian I (Meksiko)|Maksimilian]]. Lupaavan alun jälkeen tämä piankin huomasi, että ei ole toivottu hallitsija Meksikossa.<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,364-365, 1984</ref> Meksikolaiset tekivät sitkeää vastarintaa uutta keisariaan ja ranskalaisia vastaan.

Yhdysvallat oli koko ajan tukenut Meksikon tasavaltalaisia. Käynnissä ollut sisällissota esti heidän auttamisensa. Heti sodan päätyttyä Yhdysvaltain presidentti [[Andrew Johnson]] asetti 50 000 miehen vahvuisen joukon partioimaan rajalle. Ne uhkasivat hyökätä ranskalaisia joukkoja kohti. 12. helmikuuta [[1866]] Yhdysvallat vaati vedoten [[Monroe-oppi]]in vedoten Ranskan joukkojen lähtöä Meksikosta. Se asetti myös merisaarron estämään Ranskan miehistötäydennyksen.

Vuoden [[1870]] alkupuolella näytti siltä, että Ranskan toinen keisarikunta on voittanut sisäpoliittiset vaikeutensa ja että sen jatkuvuus olisi turvattu. Kyseisen vuoden heinäkuussa puhkesi sota, joka johti Napoleon III luopumiseen vallasta ja Ranskan kolmannen tasavallan syntyyn. Sodan taustalla olivat Espanjan valtaistuinkriisi ja Otto von Bismarckin pyrkimykset luoda yhteinäinen Saksan valtakunta.<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 321-322,1961</ref>,<ref> Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 19, 372-380, 1984</ref>

Espanjan kuningatar, epäsuosittu [[Isabella II]] syöstiin vallasta syyskuussa [[1868]]. Seuraajan löytyminen osoittautui vaikeaksi sillä kaikki suurvallat halusivat puuttua asiaan.<ref>Grimberg,C.: Kansojen historia, osa 19,372-373,1984</ref> Napoleon III halusi Espanjan valtaistuimelle entisen kuningattaren sukulaisen, Portugalin Alfonson, joka muodostaisi Pyreneiden niemimaalle yhtenäisvaltion joka turvaisi Ranskan investoinnit ja muut intressit.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 322, 1961</ref> Espanjan hallitus halusi maan kuninkaaksi Preussin hallitsijasuvun [[Hohenzollern]]in prinssi Leopoldin.

Ranskassa heräsi pelko, että se joutuu nyt Preussin ja preussilaismielisen Espanjan saartamaksi. Se halusi kaikin tavoin estää tilanteen syntymisen.<ref> Grimberg,C.:, Kansojen historia, osa 19, 373,1984</ref> Preussi oli ottanut salaisesti yhteyttä Ison-Britannian hallitukseen, jotta se ei puuttuisi tilanteeseen. Tätä salaista diplomatiaa auttoi hallitsijahuoneiden läheinen sukulaisuussuhde.<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot,325,1961</ref> Monimutkaisten juonittelujen ja Ranskan taitamattoman diplomatian johdosta tilanne kärjistyi kesäkuussa [[1870]] sodan partaalle.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,374,1984</ref>

Toinen heinäkuuta vuonna [[1870]] Ranskan hallitus sai tiedon, että Hohenzollernin prinssi Kaarle oli valittu sittenkin Espanjan kuninkaaksi. Ranskan ulkoministeri piti puheen, että "vieras valta horjuttaa nyt Ranskaa ja Euroopan tasapainoa ja Ranska tekee velvollisuutensa epäröimättä". Otto von Bismarck keskusteli diplomaattien kanssa ja totesi, että Ranska on selvästi varautunut sotaan. Hohenzollernin prinssi Kaarle vetäytyi kuninkuudesta ja näytti, että rauha säilyy.<ref> Grimberg,C.: Kansojen historia, osa 19, 376-377, 1984</ref>

Vaimonsa tuella keisari teki nyt kohtalokkaan virheensä. Hän päätti läksyttää Preussin kuningasta ja pyysi tätä vakuuttamaan että ei tue enää ketään Espanjan valtaistuimelle. Ranskan lähettiläs ojensi Preussin kuningas [[Vilhelm I]]:lle keisarin sähkösanoman joka antoi sen Otto von Bismarckille. Bismarck päätti "paranneltuuan" sähkeen sisältöä julkaista sen. Nyt sähke näytti siltä, että Ranska olisi törkeästi loukannut Preussin kuningasta henkilökohtaisesti. Niin Pohjois-Saksassa kuin yhdistymiseen vastahakoisesti suhtautuneessa etelässäkin syntyi nyt isänmaallinen vihantunne ranskalaisia vastaan. Vastaava tunne levisi Ranskaan ja se julisti sodan Preussille heinäkuun 19. päivä vuonna [[1870]]<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,376-379</ref>

Keisari päätti seurata armeijaansa taistelukentälle. Tämän hän teki vastoin sukulaistensa ja lääkärinsä toivetta. Lääkäri oli todennut keisarin niin sairaaksi että tämä ei kestä sodan rasituksia. Käytyään messussa ja varmistettuaan että poika on turvassa hän lähti seuraamaan armeijaansa. Siviiliasiat hän jätti puolisonsa hoidettaviksi.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 334-337,1961</ref>

Ranskalaisten isänmaallisesta innosta ei ollut mitään hyötyä sodassa joka epäonnistui jo liikekannallepanossa. Kaavaillun 500 000 miehen sijaan joukkoihin saatiin vain 250 000 miestä. [[Saarbrücken]]issä saavutettiin pientä menestystä, mutta ylimielisesti kaavailtu "riemumarssi Berliiniin" muodostui sarjaksi vakavia tappioita. Kellonvarmasti toiminut Saksan 500 000 miehen armeija eteni vastustamatta.<ref> Grimberg,C.: Kansojen historia, osa 19, 380-381,1984</ref> Lopulta oltiin tilanteessa, jossa keisari oli armeijoineen saarrettuna Belgian rajan lähellä sijaitsevassa [[Sedan]]in linnoituksessa.<ref> Grimberg,C.: Kansojen historia, osa 19,385,1984</ref>

Taistelukentällä keisarista ei ollut ollut armeijalleen juuri mitään hyötyä vaan melkein päin vastoin. Hänellä oli mukanaan hovivirkamiehiä ja keittiömestareita hopeakattiloineen ja shamppanjapulloineen. Sairastelu esti sodanjohdon.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19,s.385,1984</ref> Sedanin taistelussa hän osoitti henkilökohtaista rohkeutta kulkemalla sotilaiden mukana saksalaisten pommituksessa vaarantaen oman elämänsä.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia osa 19,385</ref>,<ref> Corley,T.A.B.:Democratic Despot,340-341</ref> Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna [[1870]] hän päätti antautua säästääkseen armeijansa verilöylyltä. Hän lähti linnoituksesta seuraavana aamuna mukanaan henkilökohtainen kirje aiemmin ylenkatsomalleen Vilhelm I:lle.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19 386-387,1984</ref>

Neljäs syyskuuta oli sunnuntai ja saatuaan tiedon keisarin antautumisesta pariisilaisia kerääntyi kaduille vaatimaan uutta hallitusta.<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot, 343,1961</ref> Eugénie katsoi paremmaksi poistua maasta. Opposition johtajat [[Adolphe Thiers]], [[Leon Gambetta]] ja [[Jules Favre]] julistivat kansalliskokouksessa Ranskan tasavallaksi.Ainuttakaan laukausta ei keisarikunnan puolesta ammuttu ja vain yksi kansanedustaja äänesti tasavallan julistamista vastaan.<ref>Bury,J.P.T.:Napoleon III,185,1968</ref>,<ref>Grimberg,C.:Kansojen historia,osa 19,389,1984</ref>

Napoleon III oli viety sotavankeuteen [[Kassel]]in lähistölle [[Wilhemshöhe]]n linnaan, missä keisarin aiemmin ylenkatsoma Bismarck toimi eräänlaisena yhdistettynä vanginvartijana sekä seuranpitäjänä. Vankeutta kesti seuraavaan vuoteen jolloin Ranska ja Saksa tekivät rauhansopimuksen. Luettuaan sanolehdistä rauhanehdoista entinen keisari tuumi että ankara rauhansopimus on "alkusoitto vaikeuksille Euroopassa."<ref> Corley, T.A.B.:Democratic Despot,349,1961</ref>

Vapauduttuaan saksalaisten sotavankeudesta entinen keisari siirtyi Englantiin, Chislehurstiin. Eugénie vuokrasi sieltä kalustetun talon 300 punnan vuosivuokralla, mitä tuohon aikaan pidettiin melko edullisena. Puolisoiden ennen etäiset välit alkoivat lähetä jo viimeisinä Ranskan vuosina, mutta olivat maanpaossa jo hyvin läheiset. Aikansa kuluksi entinen keisari ryhtyi kirjoittamaan kirjoja. Ensimmäinen teos käsitteli Ranskan armeijaa ja se ilmestyi vuonna [[1872]] Se oli tarkoitettu kiistämään poliittisten vastustajien väitteet toisen keisarikunnan armeijan heikkoudesta. Toisessa teoksessa, joka ilmestyi kirjoittajansa kuoleman jälkeen, Louis Napoleon muisteli vuoden [[1870]] sotaa.<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961, 345-350</ref>

Entinen keisari sai Ranskasta usein viestejä, että hänellä olisi yhä paljon kannatusta. Erityisesti maalaiset ja kaupunkien pikkukauppiaat inhosivat tasavallan mukanaan tuomaa poliittista kiistelyä ja he kaipasivat keisarikunnan rauhallista elämää. Armeijankin sanottiin olevan hänen puolellaan; tarvitsisi vain nousta maihin Ranskassa ja valta siirtyisi hänelle. Louis Napoleon totesi kaikille olevansa kuitenkin jo liian vanha tekemään paluun valtaan.<ref> Corley,T.A.B.: Democratic Despot, 350,1961</ref>

Suurimman osan tuloistaan entinen keisaripari sai myymällä Eugénien koruja sekä laittamallan myyntiin entisen keisarin kiinteistöjä. Iloa vanhenevan pariskunnan elämään toi Eugen-pojan menestys opinnoissan. Elämän viime metreillä entistä keisaria piinasivat kovat kivut, joita sen ajan lääketiede ei voinut helpottaa. Napoleon III kuoli [[9. tammikuuta]] [[1873]].<ref> Corley, T.A.B.: Democratic Despot, 1961 345-353</ref>

Yksityishenkilönä Ludvig Napoleonia pidettiin avuliaana, hyväsydämisenä, herkkätunteisena ja melankolisena. Häntä pidettiin myös älykkäänä ja haaveiluun taipuvaisena. ItseasiassaItse asiassa koko nuoruutensa hän haaveili tulevaisuudestaan Ranskan hallitsijana ja kertoi siitä kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella.<ref> Grimberg,C.:Kansojen historia, osa 19, 208,1984</ref> Opiskelu kiinnosti häntä läpi koko elämänsä ja keisarina ollessaan piti sitä rentoututumiskeinona hallitustoimista. Häntä kiinnostivat erityisesti historia, politiikka, sotilasasiat ja mekaniikka.<ref> Bury, J.P.T.: Napoleon III, 4-5,1968</ref>

Keisarina ollessaan Napoleon III jakoi ihmisten mielipiteitä: konservatiiveille hän oli tavoiltaan liian rahvaanomainen ja mielipiteiltään liian vasemmistolainen. Sosialistit puolestaan pitivät häntä liian populistisena.<ref>''[[Aamulehti]] 3.6.2010 - Pekka Masonen: Liian kiltti diktaattoriksi'' s.2</ref> Keisaria itseään vaivasi lapsellinen luulo siitä, että johtaja joka on kaapannut valtansa verisesti saavuttaisi kaikkien kunnioituksen ja rakkauden. Lisäksi hän uskoi voivansa yhdistää suurkapitalistien edut ja sosialismin. Hän puhui jatkuvasti köyhyyden poistamisesta, mutta työläiset menettivät uskonsa keisarin puheisiin.<ref>Grimberg,C.:Kansakuntien historia, osa 19,271-272,1984</ref>

Napoleon III jäi historiaan myös naistenmiehenä. Hän tosin itse väitti vain antautuneensa naisten hyökkäyksille. Hänen naissuhteensa eivät olleet vain pikku juttuja, vaan ne vaikuttivat myös hallitustoimiin ja keisarin maineeseen ympäri Eurooppaa. Louis Napoleon on yhdistetty ainakin seuraviin naisiin: