Ero sivun ”Sami Rinne (kuvataiteilija)” versioiden välillä

7 635 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
(→‎Lähteet: http://www.taidesatama.fi/taiteilija/83)
Merkkaus: huutamista
Rinne on toiminut niin taidegraafikkona, aktiivisena taiteilijana, graafisena suunnittelijana, mainonnan konsulttina ja matkailuyrittäjänä. Valmistui kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi pääaineena taidegrafiikan painomenetelmät niin kuparikaiverruksesta litografiaan kuin serigrafiaan ja muihin valokuvapohjaisiin tekniikoihin.
 
Sami Rinne Mustekala -taidelehden artikkelissa:
Töitä yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa.
http://www.mustekala.info/node/35805
 
"Taiteilijana oleminen on elämän mittainen projekti, kamppailua ja jatkuvaa valintaa taiteilijuudesta. Taidemaalaus sitä vastoin on tietoinen suuntautumisvaihtoehto, ammatillista osaamista, johon koulutus tarjoaa edellytykset. Aika monet vastasivat kysymykseen painottaen taiteilijaksi syntymistä. Thaimaan Khon Kaenissa asuvan ja työskentelevän Sami Rinteen (s. 1971) ajatukset sopivat sellaisinaan johdannoksi aiheeseen.
 
”Minä olen aina halunnut taiteilijaksi. Setäni on maalari – nyt jo melko iäkäs ihminen – ja hän vastasi kysymykseeni, mikä on taiteen tarkoitus, yhdellä sanalla. Tuo vastaus kaikessa ytimekkyydessään oli: Kosketus.
 
Sitä pähkäilin aina silloin tällöin ja nykyisin olen tullut siihen tulokseen, että setäni on viisas ihminen. Hän toimi muusikkona ja taidemaalarina aikana, jolloin kaikki oli paljon vaikeampaa kuin nykyisin. Hän kiersi mm. Masa Niemen (Pätkä) kanssa Itä-Suomessa pitämässä eräänlaista komediashowta.
 
Ihminen tarvitsee jotain, mikä koskettaa häntä, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Joskus Ennen puhuttiin sielusta ilman sen kummempia uskonnollisia tunteita. Ihminen on sosiaalinen olento ja taiteen kautta ilmaisee jotain yhteisistä kokemuksista, tunteista, peloista, ihmisenä olemisesta.
 
Maailmaa tarkastellaan nykyisin useimmiten tieteen näkökulmasta. Mitattavilla tavoilla, selkeinä parametreinä, ikäänkuin kaikki olisi jotenkin hallittavissa ja järjesteltävissä mielekkäästi. Tieteessä ollaan jo havaittu vaikkapa se, että maailmamme rajat eivät ole pelkästään sanoilla rajattavissa, järjellä selitettävissä. Sanojen ulkopuolelle jää eleitä, ilmeitä, tuntemuksia, joiden tarkkaa merkitystä on turha hakea. Ihminen on paradoksi. Oman ajatukseni sekä ihmisyydestä että taiteesta on tiivistänyt sanoiksi Walt Whitman:
 
“Do I contradict myself? Very well, then I contradict myself, I am large, I contain multitudes. “
 
Meissä jokaisessa on moninaisuuksia, joita me itse emme edes tiedä olevan. Me kaikki kannamme mukanamme niin kulttuurimme tuottamia muistoja ja tapoja toimia ja reagoimme tilanteisiin usein edes ajattelematta, miksi toimimme niin kuin toimimme. Ihminen ei selviydy yksin. Täysin muista eristetty ihminen ei kasva Tarzaniksi vaan taantuu perustarpeiden tasolle.
 
Setäni innosti minua maalaamaan ja seurasin vierestä hänen työskentelyään. Hän maalasi hengenpitimikseen maisemia ja kutsuikin niitä ‘lätkiksi’. Hänen maalauksissaan on parhaimmillaan hieno koloristinen ote ja jos maailma olisi ollut hieman helpompi paikka elää, olisi hänkin varmaan tunnetumpi. Hän valitsi perheen elättämisen, eikä häntä siitä voine moittia. Hän myöskin aina kyseenalaistaa niin sanottuja itsestäänselvyyksiä, joka sekin on aika taiteellinen ja tarpeellinen ominaisuus itsessään.
 
Maalaus on itselleni eräänlaista keskustelua. Sitä voi ajatella taiteilijoiden, innovaatioiden, kriitikoiden ja katsojien vuoropuheluna. Tulivat tuubivärit ja tuli ulkoilmamaalaus. Tutkittiin luontoa ja syntyi eri käsitys luonnon väreistä ja valoista ateljeemaalauksen vastapainona. Valokuva tuli ja niin tuli impressionismi. Tuli päällekkäisiä valotuksia ja tuli kubismi. Tuli uusi aika ja tulivat futurismi ja abstrakti ekspressionismi. Tosin kaikkea tätä on ollut ennenkin, ihminen on sama, mutta hiukan eri tavalla.
 
Samalla lailla taidemaalarit reagoivat näkemiinsä kuviin. He eivät kirjoita niistä, he eivät aina puhu niistä, he eivät sävellä musiikkia niistä. He maalaavat oman kommenttinsa niistä. Poikkitaiteellisuutta esiintyy, mutta toimiakseen sen täytyy olla sidoksissa taiteenalan ominaislaatuun, kuten nyt vaikkapa Modest Mussorgskyn ‘Näyttelykuvissa’. Innoittajana on kenties toiminut joukko maalauksia, mutta sävellys elää omalla ominaislaadullaan ja siitä ainoastaan. Muutoinhan voitaisiin kirjoittaa, millainen sävellys on ja tyhjentää se kaikesta merkityksestä puhumalla. Tässä ei vielä kukaan ole tietääkseni onnistunut.
 
Nyt olen kiinnostunut maalauksista, missä kuva ei ole kovinkaan selkeä. Tarkoitan tällä eräänlaista liikettä maalauksessa ja erästä Francis Baconin ruohikossa makaavaa figuuria erityisesti. Näin maalauksen aikanaan Tate Galleryssä, ja kauempaa katsottuna siinä tosiaan näytti olevan figuuri pitkän ruohon keskellä. Lähempää katsottuna hahmo ja maalaus hajosi täpliksi ja läiskiksi. Perhana! Toinen minuun vaikuttanut teos oli renessanssitaiteilijan piirustus ‘Reclining Figure’ Victoria and Albert Museumissa Lontoossa. Piirustus todella oli vanginnut sen tunteen, kun ihminen kääntyy – sen kääntymisen liikkeen. Taiteilijan nimeä en valitettavasti muista. Kolmas teos, jota tiirailin monta kertaa, oli eräs Hokusain ‘100 Views of Mount Fuji’ –sarjan puupiirros, missä kolme painettua mustaa muotoa paperilla saivat aikaan vaikutelman sumun keskeltä nousevasta vuoresta. Se mykisti minut yksinkertaisuudellaan ja mestarillisella osaamisellaan.
 
Itse koen maalaustaiteen selittämisen turhaksi – jopa vaaralliseksi tietyssä mielessä. Ihminen syyllistyy niin helposti siihen kaikkein imelimpään viisauden lajiin eli jälkiviisauteen tarkastellessaan maalauksen historiaa. Se, mikä oli taiteilijan subjektiivinen kokemus ja sen siirtäminen kankaalle, yllättäen onkin jonkinlainen historialliseen perspektiiviin asetettu järkiperäinen itsestäänselvyys. Jos jokin sana minua pelottaa, on se itsestäänselvyys – ikäänkuin kaikki voitaisiin selittää pois. Selityksillä tapetaan helposti niin mielenkiinto kuin oma ajattelu. Valmiiksi tarjoiltuna maalaus menettää helposti sen oman herkän suostuttelun, sen ominaislaadun “puhekyvyn”. Eri taiteen alueet ovat olemassa juuri siksi, ettei niitä voi purkittaa ja valmistaa tehtaissa standardisoiduin menetelmin.
 
Olen viimeisen vuosikymmenen matkustellut Aasiassa ja kokenut yhtä sun toista, mitä tulee kuvallisiin kokemuksiin. Luulin aiemmin, että vaikkapa tussimaalauksissa pystysuoraan vuorenrinteessä kasvavat puut olivat vain taiteellista liioittelua aina siihen asti, kunnes oikeasti näin tällaisia luonnon ihmeellisyyksiä. Luulin, että aasialaisten taiteilijoiden väriperspektiivi, missä sininen on edessä ja keltainen horisontissa on aivan väärin, kunnes näin mitä ihmeellisimmän värimyrskyn vesisateen puhaltaessa vaakasuoraan päin naamaa. Luuleminen ei ole tiedon tai kokemuksen väärti nykymaailmassakaan. Tieto on lisännyt luulemistamme ja samalla kutistanut maailmaa, koska luulo on estänyt meitä itse sitä kokemasta.
 
Nykyisin asun osan vuodesta Khon Kaenissä, missä on yliopisto ja sen yhteydessä taideosasto ja iso taidekeskus. Uskon Aasian olevan seuraavan ison taiteen ja kulttuurin avautumisen keskus. Vanha kulttuuri on väistymässä ja sen tilalle ollaan hakemassa uusia näkemyksiä ja ilmaisun keinoja.
 
Itse en ole ollut kovin aktiivinen näyttelynpitäjä muutaman viimeisen vuoden aikana, tammikuussa 2013 minulla oli näyttely kotikaupungissani Vaasassa. Syynä on ollut ateljeen ja talon rakentaminen Koillis-Thaimaahan ja perheeni elämän uudelleenjärjestely partnerini kanssa. Tauluja on syntynyt muutama kymmenen vuodessa. Valitettavasti yksittäinen taiteilija on aika kovilla – varsinkin, jos hänellä on elätettävänään perhe. Olen joskus miettinyt omaa setääni ja hänen kohtaloaan – oma taiteellinen työ vai perheen toimeentulo? Siinä taiteilijan paradoksi.”
Töitä yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa."
 
Koulutus
==Aiheesta muualla==
*[http://www.kuvataiteesta.blogspot.com/ Taiteilijan blogi]
http://www.taidesatama.fi/taiteilija/83
https://www.facebook.com/sami.rinne.3
 
{{Tynkä/Taiteilija}}
Rekisteröitymätön käyttäjä