Ero sivun ”Halti” versioiden välillä

8 merkkiä poistettu ,  4 vuotta sitten
clean up, typos fixed: tästä johtuen → tämän vuoksi, lukuuno → lukuun o using AWB
(clean up, typos fixed: tästä johtuen → tämän vuoksi, lukuuno → lukuun o using AWB)
'''Halti''' (toisilta nimityksiltään Haltia, Haltitunturi tai Haltiatunturi, aikaisemmin myös Haltiotunturi<ref>[http://www.histdoc.net/uscha/h-j.html Suomenmaan kartta] Viitattu 20.2.2013</ref>, {{k-sv|Halde fjäll}}, {{k-se|Háldi}}<ref>Kaikusalo, Asko ja Metsälä, Yrjö: Tarujen tunturit, sivu 21. WSOY, Porvoo 1979 (2. painos), ISBN 951-0-06594-3, katso myös http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php | Viitattu 7.1.2012</ref>) on [[Skandit|Skandeihin]] kuuluva [[tunturi]] [[Norjan ja Suomen raja|Suomen ja Norjan rajalla]]. [[Suomi|Suomen]] korkein kohta (noin 1&nbsp;324&nbsp;m) sijaitsee Haltilla.
 
Haltilta on itäisintä [[Ruija]]a lukuunottamattalukuun ottamatta [[linnuntie]]tä lyhin matka Suomesta [[Pohjoinen jäämeri|Pohjoiselle jäämerelle]], [[Kaivuono (vuono)|Kaivuono]]n perukan [[Pirttivaara]]n kylään: runsas 27,5 kilometriä.
 
Haltin Suomen puoleinen osa kuuluu [[Enontekiö]]n kuntaan, Norjan puoleiset osat [[Kaivuono]]n ja [[Raisi]]n kuntiin. Haltin korkein huippu [[Ráisduattarháldi]] (1&nbsp;361&nbsp;m; {{coord|69|19|25|N|021|16|42|E|type:mountain_region:NO-19}}) sijaitsee Norjan puolella vajaa kaksi kilometriä Suomen korkeimmasta kohdasta pohjoiseen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://norgeskart.no/adaptive2/default.aspx?gui=1&lang=1&minX=744729.25781251&minY=7700289.4013673&maxX=748685.47656251&maxY=7704626.4326173&layers=&baselayer=100&visibleOLOverlays=avinetBasemap4 | Nimeke = Norgeskar | Viitattu = 2.10.2012 | Julkaisija = Norwegian Mapping Authority | Selite = karttakuva | Kieli = {{no}} }}</ref> Halti on ollut [[Saamelaiset|saamelaisille]] [[pyhä vuori|pyhä]].
 
== Saamelaisten pyhä tunturiseutu ==
Haltin alue on ollut saamelaisille (Paulaharju käyttää termiä ''[[lappalainen]]'') [[Saamelainen muinaisusko|pyhää seutua]] ja sen alueella on ollut useita seitoja. Taustalla on ollut alueen luonnonolosuhteet ja [[Saamelaiset|tunturisaamelaisille]] keskeinen sijainti. Haltin tuntumasta saavat alkunsa monet Käsivarren alueen vesistöistä. Pienistä puroista kasvaa vähitellen välijärvien kautta pikkujokia (''johka''), jotka muuttuvat vähitellen suuriksi valtavirroiksi (''eno''). Näistä tärkein ja tunnetuin esimerkki on pitkä vesireitti Haltilta [[Pohjanlahti|Pohjanlahteen]]: Háldijávri – Govdajohka – [[Pihtsusjärvi|Pitsusjärvi]] – Bihčosjohka – Vuomakasjärvi (Vuopmegašjávri) – Vuomakasjoki (Vuopmegašjohka) – Meekonjärvi – Skádjajávri – Jogašjávri – [[Porojärvi]] – Poroeno – [[Lätäseno]] – [[Muonionjoki]] – [[Tornionjoki]] ja lopulta [[Perämeri]] (Pohjanlahti). Vesistöt taas ovat olleet aiemmin tärkeä kulkureitti ja elämänlähde kalasaaliiden muodossa. Vesistöjen lisäksi Haltin alueella on ollut laajan tunturialueen parhaat jäkälämaat. Tämä taas on ollut [[Poronhoito|poronhoidosta]] elinkeinonsa saaneille tunturisaamelaisille merkittävä seikka. Lisäksi Haltin kautta on kulkenut vanha jutamisreitti (vaellusreitti) eteläisten metsäalueiden ja [[Pohjoinen jäämeri|Jäämeren]] rannikon ([[Ruija|Ruijan]]n) välillä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä =Paulaharju, Samuli | Nimeke =Lapin muisteluksia | Vuosi = 1922| Sivu =166 | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =kustannusosakeyhtiö Kirja | Tunniste = }}</ref>.
 
Saamelaisilla oli pyhiä palvontapaikkoja, [[Seita|seitoja]], varsin runsaasti. Teoksessaan "Seitoja ja seidan palvontaa" [[Samuli Paulaharju]] kuvaa Haltin merkitystä saamelaisille: "Koko tunturi saattoi tulla suureksi pyhäksi paikaksi, varsinkin jos sen hoivissa oli voimallisen jumalan asuinsija, Seitapahta, Seitáutsi, taikka jokin muu jylhä tunturikorso, johon uhraukset toimitettiin." Tällaisena tunturina Paulaharju mainitsee mm. Haltin. Haltilla oli porosaamelaisille aivan käytännöllinen merkitys, jota Paulaharju kuvaa seuraavasti: "Luoteisessa Norjan rajalla on toiselle tuhannelle nouseva Haldde, vanhojen lappalaisten palvoma tunturi. Kesällä räkän aikana Käsivarren lappalaiset kokoontuvat poroineen Haldden lähimaille. Ja lappalaiset joikaavat suuresta tunturistaan:"
 
== Haltin vieraskirja==
Rajapyykin 303B vieressä on peltisessä laatikossa vieraskirja, johon jokainen Haltin "valloittaja" voi merkitä nimensä. Ensimmäisen kirjan Haltille vei naiskolmikko elokuun 2. päivä vuonna 1933. Tuon pienen retkikunnan naiset olivat matkan suunnittelijana ja rahastonhoitajana toiminut Anna Lehtonen, ruuan laittajana toiminut Inkeri Arajärvi ja valokuvaajana ja aamukahvin keittäjänä toiminut Kaarina Kari. Viimeksi mainittu on kirjoittanut ystäväpiirinsä retkistä Suomen erävaelluksen alkuaikoina 1930-luvulla kirjan ''Haltin valloitus'' ja ehkä tästätämän johtuenvuoksi häntä pidetään useissa lähteissä naisvaeltajien johtajana. Retkikunnan painavat varusteet kuten teltta ja muonat kulkivat Haltin retkellä poron selässä ja kolmen naisen lisäksi retkeen osallistui poron hoitajana ja oppaana 66-vuotias lappalainen Piera Roksi. Oppaana Pierasta ei tosin ollut suurta hyötyä: hän tunsi kyllä porot, mutta ei Haltin seutua, eikä osannut myöskään lukea karttaa.<ref>Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47–79. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4</ref>
 
Naisretkeilijät veivät vieraskirjan rajapyykille numero 304, eivätkä rajapyykille 303B, jossa kirja nykyisin on<ref>Kari, Kaarina: Haltin valloitus, sivut 47 ja 78. Suomalainen Kirjapaino Oy 2003 (2. painos, ensimmäinen 1978), ISBN 952-91-5713-4</ref>. Syy tähän oli se, ettei rajapyykkiä 303B ollut vielä 1930-luvulla olemassa. Rajapyykki 304 oli sitä vastoin ollut paikoillaan vuodesta 1764 lähtien. Kun rajapyykki 303B rakennettiin Suomen korkeimmalle kohdalle vuonna 1950, siirrettiin vieraskirja samalla uuteen paikkaan.<ref>Rajapyykkeihin 303B ja 304 merkityt ja niiden pystyttämisjankohdan kertovat vuosiluvut.</ref> Rajapyykki 304 on Haltilla aivan Käsivarren pohjoisimmassa nurkkauksessa pisteessä {{coord|69|18|42|N|021|16|45|E|type:landmark_region:FI-10}}.<ref name="karttapaikkaHalti" />
 
==Vaeltaminen Haltille==
Haltille pääsee useita eri reittejä, kesällä kävellen ja talvella hiihtäen. Suomen puolelta tavallisin lähtöpaikka on Kilpisjärvi, josta matka [[Kalottireitti]]ä pitkin Haltille on noin 55 kilometriä. Tällä reitillä kuljetaan useiden Käsivarren kuuluisien nähtävyyksien ohi. Näitä ovat mm. [[Meekonlaakso]] jylhine pahtaseinineen, erikoinen [[Saivaara]] sekä [[Pitsusköngäs|Pitsuskönkään]] vaikuttava vesiputous. Haltin juurella on uudehko autio/varaustupa. Monet vaeltajat käyvät Haltilla läheiseltä [[Pihtsusjärvi|Pitsusjärven]] autiotuvalta, josta matkaa Haltin huipulle on Kalottireittiä pitkin noin 12 kilometriä. Pääosa matkasta on loivaa nousua ja vain viimeiset kilometrit ovat jyrkkää kapuamista. Haltille nousuun ei tarvita kiipeilyvarusteita.<ref>http://www.luontoon.fi/retkikohteet/eramaaalueet/kasivarsi/reitit/Sivut/Default.aspx Luontoon.fi. Viitattu 4.10.2011</ref>
 
Vaihtoehtoisia lähtöpaikkoja Haltin vaellukselle ovat Norjan puolella Gálggojávri talvella tai Didnujoki kesällä. Näistä kummastakin noustaan yleensä Didnujokivartta ensin [[Lossujärvi|Lossujärvelle]] ja edelleen Urtasjokilaaksoa seuraten länteen Pitsusjoelle saakka. Sieltä käännytään [[Kalottireitti|Kalottireitille]] kohti pohjoista ja Haltia. Kolmas Norjan puolella oleva usein käytetty lähtöpaikka on Guolasjávri, jonne pääsee heikkokuntoista tietä pitkin autolla. Tien päästä on matkaa Haltille alle kymmenen kilometriä.
10 638

muokkausta