Ero sivun ”Šintolaisuus” versioiden välillä

Šintolaisuutta ei mielletty Japanissa alunperinalun perin yhtenäiseksi uskonnoksi, joten sillä ei ollut nimeä ennen kuin kiinalaisen sivilisaation mukana maahan tuli piirteitä muista uskonnoista. ''Šinto'' (< kiin. ''sen-tao'') tarkoittaa ’jumalan, kamin tie’; joskus myös käytetty japaninkielinen nimi on ''kami no michi''.<ref name="vesterinen-25" />

Buddhalaisuus oli Japanin valtionuskonto vielä [[Japanin historia#Edo-kausi|Edo-kaudella]] (1603–1868).<ref name="Kaukoidän_teologian_näkökulmia">Kirsti Kena, Kaukoidän teologian näkökulmia, 1993, sivut 143-146 </ref> 1700-luvulla Edo-kauden pitkän rauhanajan aikana syntyi kuitenkin uusia liikkeitä (''fukko shintō''), jotka vaativat šintolaisuuden paluuta alkulähteilleen.<ref name="vesterinen-68" /> [[Meiji-kausi|Meiji-kaudella]] 1870-luvulta alkaen šintolaisuudesta pyrittiin riisumaan buddhalaiset piirteet ja se erotettiin buddhalaisuudesta virallisesti (''[[shinbutsu bunri]]''). Šintolaisuudesta tehtiin samalla valtionuskonto ja [[Japanin keisari|keisarista]] elävä jumala. Joissain šintolaispyhäköissä on kuitenkin edelleenkin säilyneitä buddhalaisia elementtejä.<ref name="vesterinen-61" /><ref>Vesterinen 2012, s. 70.</ref>

Lahkošintolaisuus syntyi 1800-luvun lopulla Japanin yhteiskunnallisen sekaannuksen ja levottomuuksien aikana. Lahkot voidaan jakaa ryhmiin, jotka eroavat opetuksiltaan: jotkin ovat puoliksi buddhalaisia, jotkin korostavat puhtautta ja [[asketismi]]a, jotkin yhdistävät šintolaisuuteen [[Kungfutselaisuus|kungfutselaisuus]], ja jotkin perustuvat yksilön uskonnolliseen kokemukseen sekä parantamiseen tai hengelliseen pelastukseen. Meiji-kaudella (1868–1912) syntyi 13 lahkoa.<ref name="eb-shinto" />