Ero sivun ”Captain America: Civil War” versioiden välillä

1 474 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
 
[[Hämähäkkimies]]tä oli kaavailtu esiintymään elokuvassa jo syksystä 2014 asti. Myöhemmin Marvel ja Sony Pictures saivat aikaan sopimuksen, jolla hahmo pääsee osaksi elokuvia. Kesäkuussa 2015 uudeksi Hämähäkkimiehen näyttelijäksi valittiin [[Tom Holland (näyttelijä)|Tom Holland]] ja hahmo esiintyy sooloelokuvassaan vuonna 2017.<ref name="Holland" /> Marvel ei silloin kuitenkaan vielä vahvistanut hahmon esiintymistä ''Civil Warissa''.<ref name="SpideyNotConfirmed" /><ref name="HollandMarvel" /> Kuun lopulla kuvaukset oli saatu jo puoleenväliin<ref name="FilmingHalfway" /> Heinäkuussa 2015 Feige paljasti [[Hope Pym|Hope van Dynen]] / [[Ampiainen (sarjakuvahahmo)|Ampiaisen]] olleen elokuvan alkuperäisessä käsikirjoituksessa, hänen saatuaan pukunsa ''Ant-Manin'' lopussa, mutta hänet poistettiin elokuvasta, koska "''Civil Warissa'' on jo niin monta monta hahmoa, ettemme halua tehdä hänelle karhunpalvelusta, niin kuin että hän lentää sisään, kertoo saaneensa oman puvun, ja lentää tiehensä. Emme ole nähneet häntä [vielä] Ampiaisena emmekö halua riistää mahdollisuutta nähdä hänet puvussaan ensimmäistä kertaa, tai taistelemassa Scottin rinnalla tavalla, jolla se voisi toimia, joten toistaiseksi säästämme sen myöhemmäksi."<ref name="Wasp" /> Kuukauden lopussa toinen Hämähäkkimiehen sooloelokuvan käsikirjoittajista, [[Jonathan M. Goldstein]], vahvisti Hollandin esiintyvän
''Civil Warissa''.<ref name="HollandConfirmed" /> Elokuun alussa tuotanto siirtyi [[Berliini]]in,<ref name="BerlinFilming" /> ja kuvauspaikkoihin kuuluu myös kaupungin [[Berliinin olympiastadion|olympiastadion]].<ref name="BerlinFilming2" /> sekä [[Leipzig/Hallen lentoasema]] [[Schkeuditz]]issa.<ref name="LeipzigFilming" /> Kuvaukset päättyivät elokuun 2015 lopulla.<ref name="WrapCelebration"/><ref name="FilmingWrap" />
 
== Lähteet ==
 
<ref name="BerlinFilming2">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-3191268/Chris-Evans-spotted-filming-Captain-America-Civil-War-desolate-Olympic-Stadium-Berlin.html|Nimeke=Chris Evans spotted filming Captain America: Civil War at desolate Olympic Stadium in Berlin |Tekijä=Hewett, Emily|Julkaisu=Daily Mail|Ajankohta=9.8.2015|Viitattu=13.8.2015|archiveurl=|Kieli={{en}}}}</ref>
 
<ref name="LeipzigFilming">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.bild.de/regional/leipzig/captain-america/film-dreh-fuer-captain-america-am-leipziger-flughafen-42175004.bild.html|Nimeke='Captain America'-Dreh Mit Chris Evans Und Daniel Brühl Am Flughafen Hollywood in Leipzig gelandet / "Captain America" with Chris Evans and Daniel Brühl at the Airport: Hollywood Landed in Leipzig|language=German|Tekijä=Beilke, Doreen|Julkaisu=Bild|Ajankohta=14.8.2015|Viitattu=28.8.2015|archiveurl=http://www.webcitation.org/6alYTeU3K|Kieli={{en}}}}</ref>
 
<ref name="FilmingWrap">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.superherohype.com/news/350991-captain-america-civil-war-wraps-principal-photography#/slide/1|Nimeke=Captain America: Civil War Wraps Principal Photography|Tekijä=Perry, Spencer|Julkaisija=Superhero Hype!|Ajankohta=22.8.2015|Viitattu=28.8.2015|archiveurl=http://www.webcitation.org/6ayaM29Fd|Kieli={{en}}}}</ref>
 
<ref name="WrapCelebration">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.ew.com/article/2015/08/22/captain-america-civil-war-filming-ends-cast-celebrates|Nimeke=See the Captain America: Civil War cast celebrate wrapping production|Tekijä=Romano, Nick|Julkaisu=Entertainment Weekly|Ajankohta=22.8.2015|Viitattu=28.8.2015|archiveurl=http://www.webcitation.org/6b0E8iHxC|Kieli={{en}}}}</ref>
}}
 
79 991

muokkausta