Ero sivun ”Imago” versioiden välillä

'''Imago''' on latinasta suomen kielen käyttöön otettu sana ja se({{k-la|imago}}) tarkoittaa "kuvaa" (vrt. englannin "image"). Imagolla tarkoitetaan henkilön tai yrityksen itsestään antamaa - useimmiten myönteistä - kuvaa tai vaikutelmaa. Toisaalta imago viittaa myös henkilöä tai yritystä havainnoivien ihmisten näistä muodostamaan mielikuvaan. Imagon synonyymina on käytetty myös sanaparia "julkinen kuva" (public image). Imagosta on kyse myös monissa yhdyssanoissa: "yrityskuva" (corporate image), "tuotekuva" (product image),"maakuva" (country image), "kuntakuva", "palvelukuva", "matkailukuva" jne. Imagon käsitteellä kuvataan samantapaisia ilmiöitä kuin '''brändin''' (brand) tai '''maineen''' (reputation) käsitteillä, vaikka erojakin näillä on.

Imago on siis yhtäältä esitys, ilmiasu, ei välttämättä vain visuaalinen ilmentymä, vaan muistakin merkkilajeista koostuvaa viestintää[[viestintä]]ä tai retoriikkaa. Ihminen kehollisena ilmenemänä voidaan käsittää tekstiksi, esitykseksi, merkkikoosteeksi. ”Sinä olet viesti”, kuten imagokonsultti [[Roger Ailes]] ([[1988]]) on todennut. Mitä ja miten viestit olemuksellasi? Niin kuin taiteessa, tyyli on tärkeää. Tässä näkemyksessä imago liittyy viestintäprosessin lähettäjäpuolen toimintaan. Tavallinen epäilys esitysten suhteen on, että ne ovat valheellisia, kaunisteltuja kulisseja, joiden taustalta löytyy rumempi todellisuus. Jokin vain näyttää hyvältä, muttei oikeasti olekaan. Tämä näkemys imagosta on yleinen journalistien keskuudessa ja siihen liittyy ajatus, että toimittajan tehtävä on kriittisen kuluttajan ominaisuudessa paljastaa todellisuus kaunistelevan myyntipuheen takaa. Myös poliitikkojen nähdään ”rakentavan” itsestään myönteistä kuvaa, josta on tietoisesti unohdettu epäedullisemmat puolet. Imagoteorian klassikoista Daniel Boorstin on käsittänyt imagon tällä tapaa kriittisesti teoksessaan ''The Image'' ([[1962]]).

Toisaalta imago siis on mielikuva, jonka ihmiset muodostavat kaikista saamistaan tiedoista ja viesteistä, myös kriittisistä journalistien esityksistä. Imago on tämän mukaan viestintäprosessin vastaanottajapuolen toiminnasta riippuvaa. Mielikuvien muodostuminen perustuu havaitsemiseen ja tulkintaan, joihin vaikuttavat vahvasti henkilön kulloisetkin tavoitteet, motiivit, tarpeet ja tilanne. Nykyaikaisen käsityksen mukaan havaitseminen ei ole mekaanista kuvautumista mieleen, vaan paremminkin kohteessa ja sen ympäristössä olevista vihjeistä ja merkeistä päättelemisen prosessi – ja eri ihmiset johtuvat päätelmissään erilaisiin lopputuloksiin. Havaitsemista ohjaavat havaitsijan mieleen jo aiemmissa subjektiivisissa tulkinnoissa muodostuneet tietorakenteet. Ihmisillä on taipumus huomata itsepintaisesti ja valikoivasti piirteitä sen mukaan mitä he ovat tottuneet tämäntyyppiseltä kohteelta odottamaan: vakiintuneita mielikuvia ei ole helppo muuttaa. Mielikuvat ovat subjektiivisia tulkintoja ja niin muodoin ne voivat olla virheellisiä, epätarkkoja tai perustua kovin vähäiseen todistusaineistoon. Silti mielikuvat ovat sosiaalisia faktoja: ihmisillä kerta kaikkiaan sattuu olemaan tuollainen käsitys ja se vaikuttaa heidän toimintaansa. Tähän tapaan imagon käsittää suhdetoimintaväki, samoin on laita markkinoinnin ja PR:n tutkimuksessa. Imagotutkimuksen klassikoista tätä näkemystä edusti [[Kenneth Boulding]] teoksessaan ''The Image'' ([[1956]]).

Lähikäsitteistä '''brändin''' lähtökohtana on merkin, alunperin polttomerkin idea. Sillä tuote voidaan erottaa omaksi erityiseksi laadukseen ja siihen voidaan liittää esim. korkean laadun leima. Brändi on [[markkinointi|markkinoinnin]] ja [[mainonta|mainonnan]] käsitteitä.

* Erkki Karvonen: ''Imagologia'' ([[1997]]) ja ''Elämää mielikuvayhteiskunnassa'' ([[1999]]).

* Maineesta esim. Pekka Aula & Jouni Heinonen: ''Maine, menestystekijä'' ([[2002]]).

* Brändistä esim. Satu Lindroos, Göte Nyman ja Katja Lindroos: ''Kirkas brandi'' ([[2005]]). Brändeistä kriittisesti esim. Naomi Klein: No Logo ([[2001]]).