Ero sivun ”Oltermanni” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
kh |
||
Rivi 8:
Suomessa oltermannilaitos saavutti laajimman merkityksensä vain [[Etelä-Pohjanmaan maakunta|Etelä]]- ja [[Keski-Pohjanmaan maakunta|Keski-Pohjanmaalla]], joiden kyliin laadittiin mallikyläjärjestyksen perusteella omia kyläasetuksia. Myös paikoin [[Häme]]essä, [[Satakunnan historiallinen maakunta|Satakunnassa]] ja [[Karjalan historiallinen maakunta|Karjalassa]] laadittin vastaavia järjestyssääntöjä ja valittiin oltermanneja, mutta kylähallinnollinen merkitys jäi näissä maakunnissa lyhytaikaiseksi tai vähäiseksi. [[Pohjois-Pohjanmaan maakunta|Pohjois-Pohjanmaalla]] oltermannit toimivat lähinnä vain tulisijojen tarkastajina.<ref>Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982, s. 22–35. </ref>
Oltermanni johti [[kyläkokous]]ta, jossa päätettiin tärkeistä asioista kuten ojittamisesta, niittyjen hoidosta ja niihin liittyvästä osuuksien jaosta. Oltermannin käytössä saattoi olla [[kylänarkku]], jossa säilytettiin kylän yhteisiä asiapapereita.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Pietiläinen, Timo | Nimike=Kauhavan historia, osa I. Kivikaudesta kaupungiksi tuloon | Vuosi=1999 | Julkaisija=Saarijärvi: Kauhavan kaupunki}}</ref> Oltermannin hallussa oli myös arvomerkkinä [[oltermanninsauva]] tai [[kylänkapula]]. Sauvaa tai kapulaa käytettiin kyläkokouksen kutsumiseen laittamalla se kiertoon talosta taloon. Joskus sauvaan tehtiin lipas paperiviestin kuljettamista varten. Joillakin alueilla sauvaa käytettiin myös aitojen mittaamiseen, jolloin voitiin helposti
Oltermanni ja hänen kaksi [[lautamies]]tään (bisittare) muodostivat [[kylänoikeus|kylänoikeuden]]. Oltermannien ja kylän lautamiesten toimikausi oli yleensä yhdestä kolmeen vuotta. Heidät valitsi tehtäviinsä kyläkokous, mutta toisinaan toimi kulki vuorotellen talosta toiseen tietyssä järjestyksessä. Näihin luottamustoimiin kelpasivat yleensä vain talojen isännät, mutta joskus torpparitkin. <ref> Kallio 1982, s. 162–184. </ref>
| |||