Ero sivun ”Sielusta” versioiden välillä

10 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
p
kh
(fix)
p (kh)
 
| seuraava =
}}
'''''Sielusta''''' ({{k-grc|Περὶ ψυχῆς|Peri psykhēs}}, {{k-la|De anima}}) on [[Aristoteles|Aristoteleen]] [[Aristoteleen psykologia|psykologiaa]] käsittelevä teos. Se hahmottelee hänen [[filosofia]]nsa koskien elävien olentojen mieltä ja [[sielu]]a. Se keskittyy erilaisiin sieluihin, joita on erilaisilla elävillä olennoilla. Sieluja erottavat ne elämänprosessit, jotka eliöt käyvät läpi. Näin [[kasvi|kasveilla]] on kyky ravita itseään ja lisääntyä, mikä on vähimmäisvaatimus kaikille eläville eliöille. Ihmistä alemmilla [[eläin|eläimillä]] on lisäksi kyky aistia ja liikkua. [[Ihminen|Ihmisillä]] on kaikki nämä ja lisäksi kyky ajatella.
 
Aristoteleen käsitys ”sielusta” (''psykhē'') on vain kaukaista sukua niille ajatuksille, jotka käsitteeseen nykyään usein liitetään. Hän katsoi, että sielu on elävien olentojen [[muoto (filosofia)|muoto]] tai [[olemus]]. Näin sielu ei ole erillinen siitä ruumiista, jossa se on, eikä sillä ole itsenäistä olemassaoloa. Eliöstä tulee eliö juuri siksi, että sillä on sielu, ja näin ajatus ruumiista ilman sielua tai sielusta ilman ruumista on yksinkertaisesti mahdoton. Aristoteles kuitenkin spekuloi, että jotkut sielun osat – järkiosa – olisi mahdollista ajatella oleviksi ilman ruumista, mutta muita osia ei. Joka tapauksessa ajatus on kaukana myöhemmin sieluun liitetystä ajatuksesta jonkinlaisesta henkisestä substanssista, joka ”asuttaa” ruumista. Jotkut kommentaattorit ovatkin ehdottaneet, että Aristoteleen käsite ”sielu” olisikin parempi kääntää esimerkiksi ”elämänvoimaksi”.
'''Kirja I''' käsittelee aiempien filosofien käsityksiä ja rajaa tutkimuksen aluetta ja menetelmiä. Aiempien filosofien käsityksistä kirja käsittelee erityisesti [[Demokritos|Demokritoksen]] [[atomismi|atomistista]] sieluteoriaa, [[pythagoralaisuus|pythagoralaista]] ajatusta sielusta ilmassa olevina hiukkasina, [[Anaksagoras|Anaksagoraan]] ja [[Empedokles|Empedokleen]] ajatuksia, [[Platon]]in ''[[Timaios (dialogi)|Timaioksessa]]'' esittämää käsitystä, käsitystä sielusta harmoniana sekä muun muassa [[Ksenokrates|Ksenokrateen]] kannattamaa ajatusta sielusta lukuna.
 
Sielua koskevan tutkimuksen alaan kuuluvat Aristoteleen mukaan mm. sen tutkiminen, mihin lajiin sielu kuuluu, esimerkiksi onko se substanssi; onko sieluja yksi vai monta; onko sielussa osia; sekä sielulliset vaikutukset (eli tunteet) ja sielun suhde liikkeeseen. Aristoteles toteaa, että ”sielu on elävien olentojen prinsiippi” (''arkhē tōn zōōn'', 402a6-7402a6–7) eli niiden olemassaolon ensimmäinen tekijä ja syy.
 
'''Kirja II''' sisältää sielun jaon kolmeen osaan sekä sen käsittelyn, kuinka nämä osat liittyvät organismien elämään. Sielun määritelmäksi muodostuu: ”sielu on [[substanssi]] elämään kykenevän ja elimillä varustetun luonnollisen kappaleen muotona ja ensimmäisenä [[aktuaalisuus ja potentiaalisuus|aktuaalisuutena]]”.<ref>Aristoteles: ''Sielusta'' 412a12-22412a12–22.</ref><ref>Sihvola, Juha: Selitykset teokseen Aristoteles 2006, s. 189.</ref> Aristoteles käsittelee laajemmin kasveille ja eläimille yhteistä ”ravitsevaa sielua” ja eläimille ominaista ”aistivaa sielua”. Kaikilla elävillä olennoilla, sekä kasveilla että eläimillä, täytyy olla kyky ravita itseään ja lisääntyä samaa lajia olevien elävien kanssa. Samoin kaikilla eläimillä on kyky aistia, ja näin niillä on vähintään tuntoaisti, minkä hän katsoo olevan myös muiden aistien edellytys, sekä kyky tuntea nautintoa ja kipua, mikä on yksinkertaisin aistimuksen laji.
 
Jos eläimet voivat tuntea nautintoa ja kipua niillä on myös halu. Sen lisäksi joillakin eläimillä on muita aisteja (näkö, kuulo, maku) ja joidenkin kyky aistia on kehittyneempi (kyky erottaa kappaleita monimutkaisemmilla tavoilla, pelkän nautinnon ja kivun aistimisen lisäksi). Aristoteles käsittelee sitä, kuinka tämä toimii.
=== Kommentaareja ja tutkimuskirjallisuutta ===
* {{Kirjaviite | Tekijä=Brentano, Franz Clemens | Nimeke=Die Psychologie des Aristoteles, insbesondere seine Lehre vom nous poietikos | Julkaisupaikka=Mainz | Julkaisija=F. Kirchheim | Vuosi=1867 | www=http://www.archive.org/details/diepsychologiede00brenuoft}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Durrant, Michael (toim.) | Nimeke=Aristotle'sAristotle’s De Anima in focus | Julkaisija=Routledge | Julkaisupaikka=London | Vuosi=1993 | Tunniste=ISBN 0-415-05340-4}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Hicks, R. D. | Nimeke=Aristotle. De Anima | Julkaisupaikka=Cambridge | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=1907 | www=http://www.archive.org/details/aristotledeanima005947mbp}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Nussbaum, Martha C. & Oksenberg Rorty, Amélie (toim.) | Nimeke=Essays on Aristotle'sAristotle’s De Anima | Julkaisupaikka=Oxford | Julkaisija=Clarendon Press | Vuosi=1992}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Polansky, Roland | Nimeke=Aristotle'sAristotle’s De anima | Julkaisupaikka=Cambridge | Julkaisija=Cambridge University Press | Vuosi=2007}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Thomas Aquinas | Nimeke=Commentary on Aristotle'sAristotle’s De Anima | Selite=Translated by Kenelm Foster and Sylvester Humphries | Julkaisupaikka=New Haven | Julkaisija=Yale University Press | Vuosi=1951 | www=http://dhspriory.org/thomas/DeAnima.htm}}
 
== Aiheesta muualla ==
 
=== Muuta ===
* {{SEP | Id=aristotle-psychology | Tekijä=Shields, Christopher | Nimeke=Aristotle'sAristotle’s Psychology}}
 
[[Luokka:Aristoteleen teokset]]