Ero sivun ”Ruandan kansanmurha” versioiden välillä

Hutujen [[diktatuuri]] naamioitui [[demokratia|demokraattiseksi]] enemmistövallaksi, ja parmehutun johtajista tuli kirjailija [[V. S. Naipaul]]in nimityksen mukaisesti "matkijamiehiä": entisiä kapinajohtajia, jotka toistavat valtaan päästyään kaikki kokemansa vääryydet. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin [[Grégoire Kayibanda]]. Burundiin paenneet tutsit päättivät pian aloittaa aseellisen vastarinnan, ja 21. joulukuuta 1963 noin 200 jousipyssyillä ja kotitekoisilla tuliaseilla aseistautunutta tutsipakolaista ylitti Ruandan rajan. He tappoivat rajan lähellä sijaitsevasta sotilasleiristä neljä sotilasta ja saivat saaliikseen joukon aseita sekä viisi maastoautoa. Hyökkäystä tekosyynä käyttäen Etelä-Ruandan lääninherra André Nkramugaban organisoi keihäin ja nuijin aseistettuja joukkioita, jotka vuorokauden aikana tappoivat alueella 5&nbsp;000 tutsia. Pian vaino levisi koko maahan, ja parmehutu vangitutti ja teloitti kilpailevien poliittisten puolueiden johtajat tehden Ruandasta hetkessä [[yksipuoluejärjestelmä|yksipuoluemaan]]. Kahdessa kuukaudessa yli 10&nbsp;000 ihmistä sai surmansa ja 300&nbsp;000 pakolaista pakeni naapurimaihin. Maassa edelleen olleet belgialaiset upseerit seurasivat joukkomurhaa sivusta. Brittiläinen [[filosofia|filosofi]] sir [[Bertrand Russell]] sanoi Ruandan tapahtumien olleen ”kauhein ja systemaattisin joukkomurha sitten [[holokausti|natsien juutalaisten tuhoamisen]]”.<ref name="johansson1994_s45-50">Johansson 1994, s. 45–50.</ref><ref name="gourevitch1998_s63-74">Gourevitch 1998, s. 63–74.</ref>