Ero sivun ”Youth For Understanding” versioiden välillä

14 merkkiä lisätty ,  15 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
p (Botti muokkasi: en:Youth For Understanding)
Kansainvälinen Youth For Understanding on perustettu toisen maailmansodan jälkeen USA:ssa vuonna 1951. Detroitilainen tohtori Rachel Andresen aloitti tuolloin vaihto-oppilastoiminnan Saksan ja Yhdysvaltojen välille, ajatuksenaan rakentaa kansoja yhdistäviä siltoja nuorisovaihdon kautta. Toiminnan laajentuessa eri puolille maailmaa Suomen YFU perustettiin vuonna 1958 ja sen jälkeen, lähes 50 toimintavuoden aikana, yli 12 000 suomalaista on ollut YFU:n kautta vaihto-oppilaana.
 
Suomen YFU:n kautta vaihto-oppilaaksi voi lähteä USA:n lisäksi 2830 eri maahan Euroopassa, Etelä-Amerikassa sekä muissa kaukomaissa (esim. Japani, Kiina ja, Thaimaa, Etelä-Afrikka) kesäksi, lukukaudeksi tai vuodeksi. Vuosittain Suomeen tulee ulkomaisia YFU:n vaihto-oppilaita noin 80.
 
Maailmanlaajuisesti YFU:n toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Pelkästään Suomessa aktiivisia vapaaehtoisia on kaikilla suurimmilla paikkakunnilla yli 400 henkilöä.
Rekisteröitymätön käyttäjä