Ero sivun ”Erämaa” versioiden välillä

Vanhassa merkityksessä erämaa oli sama kuin '''nautinta-alue''', eli alue, johon jollain maanviljelijä-yhteisöllä oli vakiintunut eränkäyntioikeus eli nautintaoikeus. Eränkäyntioikeus tarkoitti oikeutta metsästää, kalastaa, ja kasketa aluetta; toisin sanoen oikeutta alueen luonnonvaroihin. Eränkäyntioikeus tarkoitti myös oikeutta verottaa alueen mahdollista metsästäjä- ja kalastajaväestöä, joita usein kutsuttiin lappalaisiksi. Eränkäyntioikeudet oli jaettu ja sovittu eri yhteisöjen kesken. Mitä lähempänä yhteisön omaa asuinaluetta eli [[rintamaa]]ta erämaan osa sijaitsi, sitä vakiintuneemmat sen rajat ilmeisesti olivat. Pohjoisessa Lapissa erämaat olivat usein vain epämääräisesti rajautuneet, ja useat eri ryhmät saattoivat verottaa samoja lapinkyliä. Joskus on arveltu [[lapinraunio]]iden olevan erämaiden merkkejä tai eränkävijöiden hautoja, tosin nykyisin niitä pidetään pikemminkin paikallisen väen hautoina.

 

Maanviljelyksen levittäytyessä yhä syvemmälle sisämaahan hupenivat vastaavasti erämaat. Ruotsin vallan aikana Ruotsin kruunu luovutti osan Hämäläisten ja muiden ryhmien vakiintuneista erämaista savolaisille ja muille lähinnä kaskiviljelyä harjoittaville uudisasukkaille. Myös Keski-Ruotsiin muutti savolaisia entisille erämaille. Lopulta yhteisöiden perinteiset nautinta-oikeudet maa-alueisiin lakkautettiin. Myös syrjäseuduilla alettiin yhä enemmän siirtyä henkilökohtaiseen tai julkiseen (kruunun tai kirkon) [[maanomistus|maanomistukseen]].