Ero sivun ”Lossi” versioiden välillä

6 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
→‎Lossien historiaa ja kehitystä: Kh: pidemmät viivat rajakohtailmaisuihin
(→‎Lossien historiaa ja kehitystä: Kh: pidemmät viivat rajakohtailmaisuihin)
Lauttoja seuraava kehitysvaihe oli ns. ''lossivene'', jopa kymmenen metriä pitkä ja 3-4 metriä leveä tasapohjainen soutuvene. Lossiveneet kuormattiin niiden pitkän sivun kautta. <ref name="Laurinsilta2008_13">Laurinsilta 2008, 13</ref> Veneen hankkimiseen tärkeälle ylityspaikalle saatettiin tarvita koko pitäjän yhteistä panostusta, mistä nimitys ''[[pitäjänvene]]kin'' kertoo. [[Asikkala]]n pitäjä sai 1639 määräyksen hankkia pitäjänveneen [[Pulkkilansalmi|Pulkkilansalmeen]]. Sulkavalta 1990 löydetyn otaksutun pitäjänveneen mitat olivat jäännöksistä arvioituina 2,3 x 12,5 metriä.<ref>Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana 1974, 57</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mas.fi/saimaatutkimukset.html| Nimeke = Saimaa-museon järviarkeologisia kenttätutkimuksia 1991-1992| Tekijä = Grönhagen, Juhani| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 11.5.2013| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomen meriarkeologinen seura ry| Viitattu = | Kieli ={{fi}}}}</ref>
 
Auton yleistyminen johti tasakantisten, päistä kuormattavien, 6-86–8 tonnia kantavien ''puuproomujen'' kehittämiseen lossikäyttöön 1920-luvulla. Puulossien ongelmana oli niiden nopea kuluminen.<ref name="Laurinsilta2008_13" /> Näiden lossien kuljettaminen tapahtui vetokapulalla ohjausvaijeria kiskoen.<ref name="Laurinsilta2008_16">Laurinsilta 2008, 16</ref> Käyttöön tuli kapulalossi-nimitys. Lossivahdit valmistivat käyttämänsä vetokapulat koivuhaloista. Keskeinen osa pituudeltaan 80-10080–100 cm pitkää kapulaa on kärkiosassa poikittain oleva hahlo eli vetoura, jolla vaijeriin tartutaan kiinni.<ref name="Laurinsilta2008_43">Laurinsilta 2008, 43</ref> Vetokapula ja -ote näkyvät Kokkilan lossia esittävässä kuvassa.
 
Seuraavana vaiheena alkoivat kehittyä ''lieriöponttonilossit'', joiden kantavana rakenteena olevat 13 metriä pitkät ja halkaisijaltaan metriset teräsponttonit valmistettiin teollisesti ja kuljetettiin käyttöpaikoille. Ponttonilossit kantoivat 6-126–12 tonnia. Ne vaativat aiempiin lossityyppeihin verrattuna korkeammat penkereet ja enemmän syvyyttä rantaan. Erityisesti kantavampien lossien hallinta oli kuitenkin käsivoimin hankalaa ja niitä alettiin moottoroida.<ref name="Laurinsilta2008_13" />
 
Esimerkiksi [[Kirjalansalmi|Kirjalansalmen]] lossi Turun ja Paraisten välillä uusittiin rakenteineen merenkulkuviranomaisten vaatimuksesta vuoteen 1931 mennessä. Uusi lossi oli raudasta valmistettu ponttonilossi, jonka kantavuus oli 10 tonnia. Moottori oli turkulaisen Motorfabriken Androsin valmistama, teholtaan 5-7 hevosvoiman ''Andros''-venemoottori. Lossi oli jälleen vaihdettava isompaan vuonna 1932.<ref>Suomen teiden historia II 1977, 226-227</ref><ref>[http://digi.lib.helsinki.fi/pienpainate/secure/showPage.html?conversationId=1&action=entryPage&id=346464&pageFrame_currPage=1 Esite ''Motorfabriken Andros - Åbo'' (Kansalliskirjasto: digitoidut aineistot: pienpainatteet)]</ref>
32 593

muokkausta