Ero sivun ”Orfilaisuus” versioiden välillä

[[Tiedosto:DSC00355 - Orfeo (epoca romana) - Foto G. Dall'Orto.jpg|thumb|240px|[[Orfeus]] eläinten ympäröimänä. Roomalainen mosaiikki Palermosta[[Palermo]]sta.]]

Uskonto on saanut nimensä kuuluisasta [[Orfeus]]-tarusta. Tarun mukaan Orfeus oli [[Traakia]]n kuninkaan poika. Hän oli erittäin taitava [[lyyra (soitin)|lyyralyyran]]n soittaja. Hän meni naimisiin kuuluisan [[Eurydike (nymfi)|Eurydiken]] kanssa ja oli tulla mielipuoleksi, kun tämä kuoli. Orfeus syöksyi manalaan[[manala]]an ja lumosi [[Persefone]]enn lyyrallaan. Hän sai luvan viedä Eurydiken takaisin, mutta ehtona oli, ettei hän saanut katsoa taakseen. Orfeus ei voinut välttää kiusausta katsoa, seurasiko perästä kulkemaan määrätty Eurydike, ja niin Eurydike jäi manalaan. Orfeus palasi itse ehjin nahoin, mutta Traakian naiset raivostuivat, kun lohdutus ei kelvannut Orfeukselle ja repivät hänet kappaleiksi. [[Zeus]] sijoitti heidän rikoksensa hyvitykseksi [[Lyyra (tähdistö)|LyyraLyyran]]n tähtikuvion taivaalle. Katkaistu pää, joka yhä lauloi, haudattiin [[Lesvos|Lesbos]]-saaren rotkoon, josta tuli [[oraakkeli]]n eli ennustajan paikka. Orfeuksen jälkeensä jättämät pyhät laulut muodostivat orfilaisuuden perustan.

Orfilaisuus muistutti Dionysoksen kulttia, mutta oli pitemmällepidemmälle kehitetty. Se perustui olennaisesti uskoon jumalan pojan [[Dionysos]] Zagreuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja [[ylösnousemus|ylösnousemuksesta]] ja käsitykseen kaikkien ihmisten ylösnousemuksesta ja heidän tulevasta palkitsemisestaan tai rankaisemisestaan.

Orfilaiset tarut jumalten synnystä ovat sukuhistorioihin perustuvia kuten [[Hesiodos|Hesiodoksen]] ''[[Jumalten synty]]'', mutta yksityiskohdat ovat erilaisia. Niihin ovat luultavasti vaikuttaneet [[Lähi-itä|Lähi-idän]] esikuvat. Peruskertomus oli seuraavanlainen: Dionysos oli Zeuksen ja [[Semele]]n poika. [[Titaani (mytologia)|Titaanit]]t murhaavat ja hävittävät hänet, ja tuhkasta nousee syntinen ihmiskunta. Dionysoksen sydän säilyy, ja se liitetään Zeuksen sääreen. Zeus saattaa kuolevaisen naisen [[Semele]]nSemelen raskaaksi ja Dionysos syntyy uudelleen. Monet tarinan yksityiskohdat löytyvät antiikin kirjailijoiden teksteistä.

Koska [[titaanit|titaanien]], jotka olivat surmanneet Dionysoksen, uskottiin olevan ihmisen esi-isiä, koko ihmissuku oli [[perisynti|perisynnin]] tahraama. Sen rangaistuksena [[sielu]] oli suljettu ruumiiseen kuten vankilaan tai hautaan. Orfeuksen palvojat söivät [[ehtoollinen|ehtoollisateriassaan]] raakaa häränlihaa viettääkseen Dionysoksen muistoa ja tullakseen uudelleen osallisiksi jumalallisesta olemuksesta.

Orfilaisen opin mukaan sielu joutuu kuoleman jälkeen manalan jumalien tuomioistuimen eteen. Syyllistä odotti ankara rangaistus. Eräässä opin muodossa se käsitettiin ikuiseksi. Tämä oli myöhemmän helvettiuskon lähteenä. Toinen muoto omaksui [[sielunvaellus]]opin: sielu syntyi yhä uudelleen ja uudelleen, sen elämä oli parempaa tai huonompaa sen mukaan, kuinka puhdas tai epäpuhdas se oli ollut edellisessä olomuodossaan. Kolmannen muunnelman mukaan rangaistus saattoi päättyä, jos ihminen etukäteen suoritti katumusta tai ystävät tekivät samoin kuoleman jälkeen. [[Platon]] kuvailee miltei [[Martti Luther]]in kaltaisella suuttumuksella, miten [[antiikin Ateena|Ateenassa]] kaupiteltiin tällaisia [[ane]]ita 300-luvulla eaa.<ref>Platon: ''[[Valtio (Platon)|Valtio]]'' 364a-365a364a–365a.</ref>

[[Olympolaiset jumalat|Olympoksen jumalien]] kevytmielisyys korvattiin tiukalla siveydellä. Synnin ja omantunnon käsitteet ilmaantuivat kreikkalaiseen ajatteluun. Lahkon vaikutus oli laajalle ulottuva ja kestävä. Vaikka Platon hylkäsi orfilaisuuden, hän omaksui sen [[idealismi (ontologinen)Idealismi|idealistisen]] ajattelun. Myös [[pythagoralaisuus|pythagoralaiset]] ja [[stoalaisuus|stoalaiset]] saivat vaikutteita orfilaisuudesta.