Ero sivun ”Kekkosen V hallitus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Edellisen pääministerin [[Ralf Törngren]]in ollessa lomamatkalla [[Tanska]]ssa syyskuussa 1954 Maalaisliitto ja sosialidemokraatit ryhtyivät hänen tietämättään pystyttämään uutta hallitusta. Ratkaisevaa tukea hallituksen vaihtamiseen antoi [[Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö]] SAK, joka oli kyllästynyt pääministerin saamattomuuteen. SAK:n tavoitteena oli saada elinkustannukset alenemaan vakauttamisneuvottelujen alkutasolle [[subventio]]iden avulla, ja Törngrenin yrittäessä kompromissiratkaisua SAK esitti yleislakkouhkauksen. Aikaisempi nelinkertainen pääministeri [[Urho Kekkonen]], jonka neljäs hallitus oli syksyllä 1953 kaatunut tiukkaan talouspolitiikkaan, taivutti nyt oman puolueensa Maalaisliiton suostumaan SAK:n vaatimuksiin. Kulissien takana Maalaisliitto ja SDP sopivat palatsivallankumouksesta Törngrenin syrjäyttämiseksi. Törngren yritti vielä kotimaahan palattuaan pelastaa hallituksensa, mutta turhaan.<ref> Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 836. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.</ref>
 
Maalaisliiton eduskuntaryhmä hyväksyi SAK:n saneleman hallitusohjelman äärimmäisen niukalla enemmistöllä. Uuden hallituksen talouspoliittinen linja merkitsi kulutuksen lisäämistä ja oli siten täysin päinvastainen kuin vuotta aikaisemmin esillä ollut ns. K-ohjelma, johon Kekkosen neljäs hallitus oli kompastunut. Joulukuussa 1954 porvarilliset oppositiopuolueet [[Kokoomus]], [[Ruotsalainen Kansanpuolue]] ja [[Suomen Kansanpuolue]] estivät eduskunnassa taloudellisen valtalain julistamisen kiireelliseksi. Kaikki hallituksen talouspoliittiset valtuudet perustuivat tähän lakiin, ja sen kaatuminen olisi merkinnyt vuokrien, ulkomaankaupan, hintojen ja palkkojen säännöstelyvaltuuksien raukeamista. Pääministeri Urho Kekkonen esitti hallituksensa eronpyynnön ja presidentti [[J. K. Paasikivi]] antoi uuden hallituksen muodostamisen [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtajan, aikaisemman pääministerin [[Sakari Tuomioja]]n tehtäväksi. Tuomioja ei kuitenkaan saanut sosialidemokraatteja ja Maalaisliittoa mukaansa ja luopui yrityksestä, minkä jälkeen Paasikivi kehotti Kekkosen hallitusta jatkamaan. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi valtalain opposition saatua siihen muutoksia säännöstelyn asteittaiseksi purkamiseksi.<ref> Zetterberg 1987, s. 837.</ref>
 
Ulkopoliittisesti Kekkosen hallituksen kausi oli sadonkorjuukautta. Neuvostoliiton ulkopolitiikka muuttui [[Stalin]]in kuoleman jälkeen aloitteelliseksi, ja uusi asennoituminen näkyi mm. siinä, että Moskova lopetti hyökkäykset Suomen sosialidemokraatteja vastaan. Huhtikuussa 1955 liittoutuneet lopettivat miehityksensä [[Itävalta|Itävallassa]] ja tunnustivat Itävallan pysyvästi puolueettomaksi maaksi. Neljän suurvallan ulkoministerit kokoontuivat huippukokoukseensa [[Sveitsi]]n [[Geneve]]en kesällä 1955. Pääministeri Urho Kekkonen otti elokuussa 1955 aloitteen käsiinsä kysymyksissä [[Porkkalan vuokra-alue]]en palauttamisesta ja Suomen jäsenyydestä [[Pohjoismaiden neuvosto]]ssa. Sopimus Porkkalan palauttamisesta allekirjoitettiin Moskovassa syyskuussa 1955, ja palautus toteutui tammikuussa 1956. Eduskunta hyväksyi Suomen jäsenyyden Pohjoismaiden neuvostossa lokakuussa 1955. Joulukuussa 1955 Suomi hyväksyttiin yhdessä 15 muun valtion kanssa [[Yhdistyneet Kansakunnat|Yhdistyneiden Kansakuntien]] jäseneksi.<ref>Zetterberg 1987, s. 837–840.</ref>
 
== Kokoonpano ==