Avaa päävalikko

Muutokset

110 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
 
==Teoria joutilasluokasta==
[[File:Veblen - Theory of the leisure class, 1924 - 5854536.tif|thumb|''Theory of the leisure class'', 1924]]
Veblenin mukaan taloudellinen elämä ei ole utiliteetin vaan esihistoriallisilta ajoilta periytyvien sosiaalisten taipumusten ajamaa toimintaa. Hän teorisoi oman aikana Yhdysvalloista ottamien esimerkkien avulla, että tämän päivän yhteiskunnasta suuri osa on mukaelmaa varhaisesta heimoelämästä. Veblenin mukaan ihmiset alkoivat heimoelämän alussa omaksua tietynlaiset työnjaot. Korkeammat statusryhmät saivat monopolin sotaan ja metsästykseen kun taas maanviljely ja ruoanlaitto nähtiin alempiarvoisina töinä. Hän väitti, että tämä liittyi heimojen välisiin valloitussotiin, joissa valloittajat antoivat palvelusmaisena koetut ja työintensiiviset tehtävät alistetuille kansoille, kun taas tekivät itse väkivaltaiset työt. Sillä ei ollut merkitystä, että alempiarvoiset tehtävät olivat paljon tärkeämpiä yhteiskunnan pyörittämisen kannalta.