Ero sivun ”Kaikuluotaus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi luokkaan Seulonnan keskeiset artikkelit
Täydennys, wl
Rivi 1:
[[Kuva:Fishfinder.jpg|thumb|250px|Kaikuluotaimen näyttö]]
'''Kaikuluotaus''' (engl. ''sonar,'' lyhennys sanoista ”sound navigation and ranging”) on tekniikka, joka hyödyntää [[ääni|äänen]] etenemistä ja [[heijastuminen|heijastumista]] esineiden ja asioiden paikallistamiseen, useimmiten veden alla. Kaikuluotausta käytetään merenpohjan kartoittamiseen, hylkyjen paikantamiseen, vihollisen laivojen ja [[sukellusvene]]iden seurantaan sekä kalaparvien etsimiseen. Myös auton [[pysäköintitutka]] toimii kaikuluotauksen periaatteella.
 
Kaikuluotaimen tyypillisesti käyttämä taajuus on 5 - 505–50 kHz. Signaalin muodosta voi tehdä johtopäätöksiä myös pohjan maalajeista. <ref>Facta 2001</ref>
 
Kaikuluotain eli ''sonar'' (lyhennys sanoista "sound navigation and ranging") lähettää pulssimuotoisen äänisignaalin, "pingin" ja kuuntelee heijastunutta äänisignaalia vedenalaisella mikrofonilla eli [[hydrofoni]]lla.
 
Ensimmäisen kaikuluotaimen keksi vuonna 1906 Lewis Nixon.<ref>http://teacher.scholastic.com/activities/explorations/bats/libraryarticle.asp?ItemID=234&SubjectID=141&categoryID=3</ref> Sitä käytettiin [[jäävuori]]en paikallistamiseen. Tarkempia kaikuluotainta alettiin nopeasti kehittää vuonna [[1912]] [[RMS Titanic|Titanic]]in tuhon jälkeen, jolloin brittiläinen [[Lewis Richardson]] ja saksalainen [[Alexander Behm]] saivat kumpikin patentin parantamilleen kaikuluotaimille.