Ero sivun ”Liikuntakeskus Pajulahti” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
tiivistin johdantoa vähemmän mainosmaiseksi, muu teksti vaatisi myös vielä kielenhuolta turhan lavean kielenkäytön vuoksi
Suieva (keskustelu | muokkaukset)
p kappalevaihdon
Rivi 32:
 
Opistotalon valmistumisen myötä Pajulahden toiminta laajentui ja opistossa alkoi jatkuvan kehittämisen aika, joka on näkynyt erittäin vilkkaana rakentamisena läpi vuosikymmenten. 1950-luvun suurimpia hankkeita olivat urheilukenttä vuonna 1950, henkilökunnan asuinrakennukset vuosina 1950 ja 1951, sekä maapohjahalli eli nykyinen Nikula-halli vuonna 1956. 1960-luvulla henkilökunnalle valmistui uusi asuinrakennus ja entinen muutettiin naisopiskelijoiden asunnoiksi.
 
Vuonna 1962 valmistuneen urheiluopistolain myötä urheiluopistojen asema koulutuksessa vahvistui. Lain myötä Pajulahti sai johto-opiston aseman Solvallan ja Vierumäen kanssa. Liikunnanohjaajakoulutus on Pajulahdessa elänyt vaiherikasta kehitystä aina tähän päivään saakka. <ref>Hako 2010, s. 114-118.</ref>