|
[[Tiedosto:Rory Gallagher's 1961 Fender Stratocaster.jpg|thumb|Tyypilliset Stratocaster-mikrofonit]]
Perinteisen [[Stratocaster|Stratocaster-]]mallisen kitaran tunnistaa yleensä helposti kolmesta yksikelaisesta mikrofonista. [[Kitaristi]] voi valita kolme- tai viisiasentoisesta kytkimestä haluamansa mikrofonin tai mikrofoniyhdistelmän. Ne on nimetty talla-, keski- ja kaulamikrofoneiksi.joita
kutsutaan sijoituksensa mukaisesti talla- keski- ja kaulamikrofoneiksi. Tavallisessa Stratocaster- mallisessa kitarassa [[kitaristi]] voi valita kolme- tai viisiasentoisesta kytkimestä haluamansa mikrofonin tai mikrofoniyhdistelmän. Lisäksi voimakkuus- ja sävysäätimet tarjoavat lisäää mahdollisuuksia äänenvärin muokkaukseen.
Kuten yleisesti, myös [[Stratocaster]] - tyylisten mikrofonien sointiin vaikuttaa kitaran ja sen osien suunittelu.
Mikrofonin paikka, käämin kierrosten lukumäärä, käämilangan tyyppi, magneetit ja muut sähköiset komponentit vaikuttavat sointiväriin.
Kaulamikrofoni tuottaa yleensä tummemman, täyteläisen ja lämpimän soinnin. Tallamikrofoni soi kirkkaammin, terävämmin ja [[harmonia (musiikki)|harmonisesti]] rikkaammin. Kaulamikrofonin voimakas antoteho verrattuna tallamikrofoniin selittyy kielen liikkeellä, joka on voimakkaampaa kaulamikrofonin kohdalla koska kielellä on luonnollisesti enemmän tilaa värähdellä verrattuna talla-asemaan. Samalla kieli tuottaa enemmän matalampia taajuuksia. Monet mikrofonivalmistajat ylikäämivättuottavat ([[overwound]])erityisiä tallamikrofoneja, [[kompensointi|kompensoidakseen]]tasatakseen mikrofonien välisiäsijoituksen tehoerojaaiheuttamia eroja. Stratocaster - mallisissa kitaroissa tallamikrofoni on myös sijoitettu kulmaan tallaan nähden kielten erojen tasaamiseksi.
Kielikohtaiseen antotehoa voidaan muokata napapalojen tai mikrofonin korkeuden säädöllä suhteessa kieliin.
Magneettien tai naparuuvien korkeutta määrittävät otelaudan kaarevuus ja kielten materiaalin ja sijoituksen vaikutus antotehoon. Tämä on korostunut punomattomassa G- kielessä ja sen magneetin säädössä.
Porrastukseen (staggered polepieces) on kaksi syytä. Ensimmäinen on [[otelauta|otelaudan]] kaarevuus ([[radius (kielisoittimet)|radius]]). Luonnollisesti kielet myötäilevät otelaudan kaarevuutta, ja näin täytyisi [[magneetti]]enkin tehdä. Toinen syy on joidenkin kielten ominaisuuksista johtuva korkeampi antoteho, jonka erityisesti voi havaita käytettäessä punomatonta G - kieltä. Mikrofonin napapalan korkeus poikkeaa selvästi muista saman mikrofonin napapalojen korkeudesta.
Pääasiassa tämän päivän [[Fender Stratocaster]] -mikrofonit seuraavat tätä perinnettä, jolloin G-magneetti on lähes samalla korkeudella D-kielen magneetin kanssa, mutta tässäkin G - kielen magneetti on hallitsevampi johtuen osittain sen suuresta antotehosta. Perinteisesti 50- ja 60-lukujen kieliseteissä G-kieli oli punottu (wound). Tämä aiheutti ongelmia kielen venytyksessä, jollaista tarvittiin modernissa rock'n'rollissa ja [[blues|blues-]]tyylisessä musiikissa. [[1970-luku|1970-]]luvulla kielivalmistajat toivat markkinoille punomattoman G-kielen, joka mahdollisti helpomman venytyksen ([[bending]]), mutta samalla soi äänekkäämmin.
Alkuperäisessä Stratocaster- mallissa mikrofoneille on kolmiasentoinen valitsin. Kitaristit huomasivat, että tasapainottamalla kytkimen 1 - 2 tai 2 - 3 asentojen väliin saatiin uudenlaisia sointivärejä vastaavien mikrofonien kytkeytyessä samanaikaisesti. Fender toi kitaroihin viisiasentoisen kytkimen 1980- luvulla. Tällöin yksittäiset mikrofonit kytkeytyvät asennoissa 1, 3 ja 5. Asennot 2 ja 4 kytkevät talla+keskimikrofonit keski+kaulamikrofonit vastaavasti. Uudelleen julkaistussa mallissa tai tarkassa jäljitelmässä on kolmiasentoinen kytkentä.
Mikrofonin valintakytkin on nykyinstrumentissa tyypillisesti viisiasentoinen. Asennot 1, 3 ja 5 kytkevät vastaavasti yksin talla- keski- ja kaulamikrofonin. Tämä on vanhojen alkuperäisinstrumenttien tai tarkan jäljitelmän tai uudelleenjulkaisun kolmiasentoisen valitsimen kytkentä.
Asennot 2 ja 4 muodostavat kahden mikrofonin kombinaatioita (talla+keski tai keski+kaula mainitussa järjestyksessä). Joissakin mikrofoniseteissämikrofoniyhdistelmissä keskimikrofonin kela on käämitty käänteisesti ja keskimikrofonissa voi olla käänteinen magneettien [[polaarisuus]]. jolloinTällä yhdessä normaalin talla- tai kaulamikrofonin kanssa saadaan poistettua haittaava 50 Hz hurina[[humbucker]]-kytkentä. Vastoin yleistä luuloa{{Kenen mukaan}} tällainen mikrofonikonfiguraatio on keskenään samanvaiheinen. Asennoissa 2 ja 4 mikrofonien tuottama soundillinen efekti luonnehditaan (virheellisesti){{Kenen mukaan}}termillä ''"Quackquack"'', ja joskus kitaranuoteissa voi löytyä ohjeistus tällaisen mikrofonikombinaation käyttämiseksi. Esimerkki voisi olla [[Dire Straits]]in kappale ''"[[Sultans of Swing]]"'', jonka soittamisessa mikrofonivalitsin on mahdollisesti ollut asennossa 2 (talla+keski). Varhaiset Stratocasterit varustettiin kolmiasentoisella mikrofoninvalintakytkimellä, mutta kokeilevat ja kekseliäät kitaristit löysivät kiinnostavan soundin säätämällä mikrofoninvalitsimen tarkasti asentojen 1 ja 2 tai 2 ja 3 väliin. Myöhemmin, [[1980-luku|1980-]]luvulla Fenderin tehdas ymmärsi tämän puutteen, ja toi markkinoille kitaran jossa oli viisiasentoinen mikrofoninvalintakytkin.
===Telecaster-design===
Perinteisessä Fenderin [[Telecaster]]issa on kaksi yksikelaista mikrofonia. Kaulan mikrofoni tuottaa täyteläisen soundin, ja vastaavasti tallamikrofoni terävän, erittäin nasaalin, [[diskantti|treble-]]pitoisen äänenvärin. Tämä johtuu siitä, että tallamikrofoni on kiinnitetty teräksiseen alustaan. Tällainen toteutus mahdollistaa muusikolle [[steelkitara]]n matkimisen, jota toisinaan voidaan hyödyntää esimerkiksi soitettaessa [[country|kantrimusiikkia]].
Mikrofonien valinta Telecasterissa tapahtuu kolmiasentoisella kytkimellä, jonka kytkentä voidaan toteuttaa ainakin kahdella tapaa:
| 