Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä

'''Suomen suuriruhtinaskunta''' (aikalaisnimenä '''Suomen suuriruhtinaanmaa'''<ref>Wiipurin sanomat 1.9.1886, nro 137, s. 2, "Suomen Suuriruhtinanmaan asetus-Kokous n:o w.1886 on ilmestynyt..."</ref>) oli [[Venäjän keisarikunta|Venäjän keisarikunnan]] autonominen osa pääosin nykyisen [[Suomen valtio|Suomen valtion]] alueella vuosina [[1809]]&ndash;–[[1917]]. Se oli nykyisen [[Suomen tasavalta|Suomen itsenäisen tasavallan]] edeltäjä, joka täytti jo osan itsenäisen valtion kriteereistä. Suomen suuriruhtinaskunnan käsite oli syntynyt jo [[1500-luku|1500-luvulla]] paljolti siitä syystä että [[Ruotsin kuningas|Ruotsin kuninkaan]] arvonimiin lukeutui vuodesta 1577 myös Suomen suuriruhtinaan arvo. Hallinnollista ja valtiollista merkitystä tämä käsite sai kuitenkin vasta Venäjän vallattua maan [[Suomen sota|Suomen sodassa]] vuosina 1808–1809. Suuriruhtinaskunta syntyi vuonna [[1809]] [[Porvoon maapäivät|Porvoon maapäivillä]] eli [[Porvoon valtiopäivät|Porvoon valtiopäivillä]]. Suuriruhtinaskunnan suvereeni hallitsija, [[Suomen suuriruhtinas]], oli [[Venäjän keisari]], hallitsijasukuna [[Romanov]]-suku. Suomessa keisaria edusti [[Suomen kenraalikuvernööri|kenraalikuvernööri]], joka johti [[Suomen suuriruhtinaskunnan armeija|suuriruhtinaskunnan armeijaa]]. Venäjän valtiollisen rakenteen ja suomalaisten aloitteellisuuden kautta Suomen suuriruhtinaskunnalle muotoutui autonominen eli [[Itsehallinto|itsehallinnollinen]] asema, joka laajeni [[1800-luku|1800-luvun]] lopulle asti. Suuriruhtinaskuntaan perustettiin vuonna [[1816]] entisestä, vuonna [[1809]] perustetusta hallituskonseljista [[Suomen senaatti]] ja sen eri toimituskunnat maan tärkeimmäksi sisäiseksi hallintoelimeksi.<ref>Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Zetterberg 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

Taloudelliset, yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset Suomen suuriruhtinaskunnassa olivat sidoksissa muutoksiin emämaa Venäjällä ja muualla [[Eurooppa|Euroopassa]]. Suuriruhtinaskunnan historia jakautuu kolmeen eri vaiheeseen. Aluksi oli vuosien 1809–1855[[1809]]–[[1855]] hitaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kausi. Toista vaihetta luonnehti vuosien 1856–1916[[1856]]–[[1916]] voimakas teollinen ja taloudellinen kasvu sekä sivistyksellinen, poliittinen ja kulttuurinen edistyminen, sekä itsehallinnon laajentuminen (vuoteen [[1889]] asti). Kolmantena olivat vuosien 1889–1916[[1889]]–[[1916]] venäläistämispolitiikan kaudet. Suomen suuriruhtinaskunta lakkasi ja Suomen yhteys Venäjään katkesi [[Suomen itsenäistyminen|Suomen itsenäistyessä]] vuonna [[1917]] [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] Venäjällä aiheuttaman valtiollisen hajoamisen yhteydessä.<ref>Haapala 1995, Jussila 2004 ja 2007, Ylikangas 2007</ref>

[[Maantiede|Maantieteellisenä]] käsitteenä, ilman mitään hallinnollista merkitystä, ''Suomen suuriruhtinaanmaa'' mainittiin ensimmäisen kerran [[Ruotsi|Ruotsin]] valtakaudella vuonna [[1518]], jolloin [[Johannes Magnus]] käytti nimitystä.<ref>Kauko Pirinen, Magnus ducatus Finlandiae, ''Historiallinen Aikakauskirja'' 1953, ss. 107–114.</ref> Seuraava tiedossa oleva viittaus tähän käsitteeseen on päivämäärältä 3. elokuuta [[1577]], jolloin Ruotsin kuningas [[Juhana III]] käytti arvonimeä ”Suomen suuriruhtinas”.<ref>Leif Tengström: "Muschoviten...Turcken icke olijk" II, 1997, s. 104</ref> [[Käkisalmi|Käkisalmen]] vuonna [[1580]] tapahtuneen valloituksen jälkeen Juhana III ryhtyi käyttämään ''Suomen ja Karjalan suuriruhtinaan'' arvonimeä (säilynyt lähde 11. heinäkuuta 1581).<ref>Antero Manninen: Suomen kansan ajantieto, 1948, s. 70, vrt. Einar W. Juva. ''Suomen suuriruhtinaskunta Ruotsin vallan aikana'', 1951, passim</ref> Tämän jälkeen Suomen suuriruhtinaan arvonimi sisältyi useimpien Ruotsin kuninkaiden muodolliseen arvonimistöön aina Ruotsin vallan ajan loppuun asti. Valtiollista merkitystä arvonimellä tai Suomen suuriruhtinaskunnan käsitteellä ei ollut, koska nimellisellä suuriruhtinaskunnalla ei ollut mitään omaa hallintoa tai lainsäädäntöä. Käsitteitä käytettiinkin vain harvoin ja enimmäkseen hyvin muodollisissa ja seremoniallisissa yhteyksissä. Pariin otteeseen Suomen suuriruhtinaan arvonimi oli myönnetty kuninkaan alaikäiselle pojalle, mutta tällöinkin oli kyse täysin muodollisesta tittelistä, johon ei liittynyt Suomeen kohdistuvaa valtaa tai tehtäviä.

Suomen suuriruhtinaskunnan [[Suomen vaakuna|leijonavaakuna]] lukeutui Ruotsin kuninkaan arvomerkkeihin. Vanhin säilynyt Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna on [[Uppsala]]n tuomiokirkossa [[Kustaa Vaasa]]n hautamuistomerkissä, jonka viimeistely valmistui vuonna [[1591]]. Vaakuna on yhdistelmä [[Suomen herttua|Suomen herttuoiden]] sineteissä jo [[1200-luku|1200-luvulla]] esiintyvästä pystystä leijonavaakunasta ja [[1500-luku|1500-luvulla]] käytetystä [[Karjalan vaakuna|Karjalan vaakunasta]]. Todennäköisesti [[Käkisalmi|Käkisalmen]] valtauksen jälkeen valmistuneessa [[Vaakuna|vaakunassa]] Suomen [[Herttua|herttuoiden]] leijona polkee Karjalan vaakunan kotkapäistä venäläistä käyräsapelia, joka on alun perin [[Turkkilaiset|turkkilainen]] ja [[Islamilainen maailma|islamilainen]] vallan merkki. Leijona heiluttaa oikealla panssaroidulla käsivarrellaan Karjalan vaakunan länsimaista kaksiteräistä miekkaa.<ref>Tuukka Talvio, Suomen leijona, 1997, passim, A. W. Rancken–Kauko Pirinen, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit, 1949, Tengström emt., Meinander 2006</ref>

Ruotsin suurvalta-asema alkoi järkkyä [[1700-luku|1700-luvun]] vaihteesta alkaen. Ensin [[suuri Pohjan sota]] pakotti kuningaskunnan [[1721]] luovuttamaan [[Uudenkaupungin rauha]]ssa [[Baltia]]n omistuksensa sekä [[Karjala]]ssa suuren osan [[Viipurin ja Savonlinnan lääni]]stä sekä [[Käkisalmen lääni]]stä [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]]lle. Sodan lopulla Suomi oli [[isoviha|miehitettynä]]. Toiseksi Ruotsin ja Venäjän välisen [[Hattujen sota|hattujen sodan]] tuloksena [[Turun rauha]]ssa [[1743]] [[Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni]]n kaakkoisosa siirtyi Venäjälle. Näitä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia [[Suomalaiset|suomalaisalueita]] kutsutaan yhteisnimellä [[Vanha Suomi]] tai [[Viipurin kuvernementti]].<ref name="mäntylä_2003">Mäntylä 2003</ref>

Ruotsin ja sen myötä Suomen<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Jussi T.Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen | Nimeke = Suomen sodan historia 1808–1809 | Vuosi = 2008 | Luku = | Sivu = 301 | Selite = Lainaus: "Kun Ruotsin luovuttama alue lueteltiin lääneittäin - valtausjärjestyksessä muutoin - on uusin tutkimus halunnut korostaa, ettei Suomi olisi ollut kokonaisuus. Väite on liioiteltu. Ei näet voitu yleisesti sanoa, että Ruotsi luovuttaa Suomen, Venäjällähän oli jo ennestään Vanha Suomi. Luetteleminen oli välttämätöntä tarkkuuden vuoksi, kun osa Länsi-Pohjaakin liitettiin." | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref> kohtalo ratkaistiin, kuten niin usein historian aikana, Venäjän ja sen kanssa suurvalta-asemasta kilpailevien [[Länsi-Eurooppa|länsi]]- tai [[Keski-Eurooppa|keskieurooppalaisten]] suurvaltojen välillä. Tällä kertaa [[Ranska]]n keisari [[Napoleon]] Bonaparten sota [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannia]]a vastaan johti Venäjän, [[Tilsit]]in sopimuksen pohjalta, Suomen sotana tunnettuun pakotesotaan Ruotsia vastaan [[21. helmikuuta]] [[1808]]. Sodan päättyessä vuonna [[1809]] Suomi oli kokonaan miehitettynä, ja [[Venäjän keisarillinen armeija|Venäjän armeija]] oli valloittanut myös osan nykyistä Ruotsin Lappia. Suomen sota päättyi [[17. syyskuuta]] [[1809]] [[Haminan rauha]]an Ruotsin ja Venäjän välillä.

Ruotsin tappion häämöttäessä ja uuden keskieurooppalaisen sodan uhatessa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] pohdittiin vallatun Suomen alueen tulevia hallintojärjestelyjä. Niiden toteuttaminen kiireellisinä, vielä sodan kestäessä ja ennen Haminan rauhasopimuksen allekirjoittamista, oli merkittävä asia Suomen aseman muotoutumisen kannalta. Suomalaisalueen hallintamenettely määräytyi lähinnä neljästä Venäjään vaikuttaneesta reaalipoliittisesta tekijästä: Venäjän keskusjohdon heikkous, Euroopassa käynnissä olleista Napoleonin sodista Venäjään kohdistunut sodanuhka, myös Ruotsin kautta, ja Ruotsin vastaisen raja-alueen rauhoittaminen muutenkin sekä toisaalta luoteisen Suomen muuta Itä-Eurooppaa vähäisempi suurstrateginen merkitys, Pietarin suojausta lukuun ottamatta.<ref name="klinge_1997_jutikkala_pirinen_2002_nygård_2003a_pulma_2003a_zetterberg_2003_jussila_2004_ylikangas_2007">Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Nygård 2003a, Pulma 2003a, Zetterberg 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaismaakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin kahdessa seremoniassa. Ensimmäinen toteutettiin Pietarissa, jossa uudet alamaiset kävivät kumartamassa Venäjän valtaistuinta. [[30. marraskuuta]] [[1808]] [[Carl Erik Mannerheim|C. E. Mannerheimin]] johtama 22-henkinen lähetystö tapasi [[Aleksanteri I (Venäjä)|Aleksanteri I:n]]. Suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle, ja keisari Aleksanteri lupasi säilyttää aiemmat oikeudet ja kirkon. Keisari teki lähetyskunnan kanssa sopimuksen, joka vastasi [[Viro|Viron]] ja [[Liivinmaa|Liivinmaan]] kaupunkien sekä [[Aatelisto|aateliston]] kanssa vuonna [[1710]] tehtyjä [[Kapitulaatiosopimus|kapitulaatiosopimuksia]]. Lähetyskunnan lähettäminen herätti Suomessa aluksi paheksuntaa. Jouduttiin antamaan ilmoitus, ettei valtuuskunta millään muotoa voinut korvata [[Säätyvaltiopäivät|säätyvaltiopäiviä]]. Myös lähetyskunta itse kieltäytyi esiintymästä valtiopäivien valtuuksin.<ref>Soikkanen Timo, s. 29</ref> Tämän vuoksi suomalaislähetystöllä ei ollut maapäivien päätösvaltaa, mutta se oli laatinut 15 kohdan toivomuslistan, johon keisari merkitsi myönteisen päätöksensä. Listaan sisältyi vähäpätöisiäkin asioita, mutta siihen oli myös merkitty kaikki olennainen: "Yleinen”Yleinen turvallisuus, lait ja oikeudet säilyttämällä ja hallituskomitean asettaminen"asettaminen” (kenraalikuvernööri komitean puheenjohtajaksi).<ref name="jussila_2004">Jussila 2004</ref>

Toinen seremonia pidettiin [[Porvoon maapäivät|Porvoon maapäivillä]], jotka keisari kutsui koolle [[Porvoo]]seen [[25. maaliskuuta]] [[1809]]. Siellä toistettiin, suomalaisten ”omalla maaperällä”, [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] aiemmin toteutettu valta-akti: Suomen säädyt vannoivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle ja [[Venäjän tsaari|Venäjän keisari]] puolestaan takasi suomalaisille aiemmin voimassa olleen lainsäädännön, keskus- ja paikallishallinnon, sekä kirkon ja muut oikeudet. Säädyt olivat Porvoossa valansa suhteen erikoisessa asemassa sikäli, että muutama viikko aiemmin Ruotsissa oli tehty vallankaappaus, jossa kuningas [[Kustaa IV Aadolf]] oli syösty vallasta ja [[Säädyt|säätyjen]] edellinen uskollisuudenvala oli menettänyt pohjansa. Suomalaiset olivat toivoneet, että keisari olisi selkeästi vahvistanut Ruotsin vallan aikaiset [[perustuslaki|perustuslait]], mutta keisari hyväksyi entiset lait vain yleisellä tasolla, niitä erikseen yksilöimättä.<ref name="jutikkala_pirinen_2002_pulma_2003a_jussila_2004">Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Jussila 2004</ref>

[[Aleksanteri I|Aleksanteri I:n]] ihanteena ei ollut perustuslaillinen monarkia vaan itsevaltius, mutta [[Ruotsi|Ruotsin]] vallan aikana syntynyt hallinto tarjosi hänelle venäläisten kehittymätöntä hallintoa tehokkaamman hallintokoneiston. Toisaalta sen kautta Suomelle muotoutui [[1800-luku|1800-luvun]] loppupuoliskoon mennessä itsehallinto, ja autonomia oli laajempi kuin keisari Aleksanteri I oli alun perin tarkoittanut. [[Venäjän tsaari|Venäjän itsevaltiaalle]] suomalaisten vanhojen perustuslaillisten oikeuksien takaaminen ei olisi ollut valtapoliittisesti vaikeaa, koska Ruotsin kustavilaiselta ajalta periytyneet vuoden [[Vuoden 1772 hallitusmuoto|1772 perustuslaki]] ja vuoden [[Yhdistys- ja vakuuskirja|1789 yhdistys- ja vakuuskirja]] olivat taanneet [[Ruotsin kuninkaat|ruotsalaisille kuninkaille]] varsin runsaat valtaoikeudet. Toisaalta Aleksanteri I ei myöskään vahvistanut Suomessa, muista reunavaltioista poiketen, ''jura majestica'' -periaatetta, jonka mukaan suuriruhtinaskunnan sisäinen lainsäädäntö saattoi olla voimassa vain siltä osin kuin se ei toiminut emämaan etua ja lakeja vastaan. Tämä hankaloitti myöhemmin Suomen ja Venäjän välisten asioiden hoitoa.

Vuoden [[1861]] [[Tammikuun valiokunta]]jupakan seurauksena [[Israel Hwasser]]in 1830–1840[[1830-luku|1830]]–[[1840-luku|1840-lukujen]] taitteessa kehittelemä Suomen [[valtio-oppi]] levisi merkittävästi yleiseen tietoisuuteen. Whasserin [[luonnonoikeus|luonnonoikeuden]] sopimusteoriaan nojaavan opin pohjana oli ajatus, että Suomi oli [[Porvoon maapäivät|Porvoon maapäivillä]] [[1809]] irtautunut [[Ruotsi]]sta ja tehnyt erillisrauhan [[Venäjä]]n kanssa. Tämän opin mukaan Suomi oli muuttunut Ruotsin maakunnasta perustuslaillisesti hallituksi valtioksi, jonka [[Perustuslaki|perustuslakeina]] olivat vuoden [[Vuoden 1772 hallitusmuoto|1772 hallitusmuoto]] ja vuoden [[Yhdistys- ja vakuuskirja|1789 vakuuskirja]]. Suomen ja Venäjän välillä katsottiin olleen kyse valtioliitosta, ja tästä näkökulmasta [[Venäläistämiskaudet|venäläistämispolitiikan]] kaudet 1899–1905[[1899]]–[[1905]] ja 1909–1917[[1909]]–[[1917]] koettiin sortona ja petoksena. Tämän, Ruotsin valtakauden henkisen perinnön arvoa suomalaisuudessa korostaneiden tahojen tulkinnan mukaan, Suomen suuriruhtinaskunnan suhde Venäjään oli luonteeltaan lähinnä [[reaaliunioni]].<ref>Klinge 1997, Meinander 2006, Jussila 2007, ruotsalaismielisten ja svekomaanien näkemyksiä valtioliitto-valtiosopimuksesta edustivat erityisesti August Schauman ja [[Leo Mechelin]], jonka suomennos ''[[Nordisk familjebok]]''-tietosanakirjaan julkaistu ''[[Kansan Ystäwä]]''-lehdessä 7.1.1882 [http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/showPage.html?action=entryPage&id=440957&pageFrame_currPage=2 Suomen hallitusmuoto ja waltionhoito]</ref>

Suomalaisen [[Historiantutkimus|historiantutkimuksen]] nykyisten tulkintojen ja venäläistulkintojen mukaan Suomi ei ollut valtio-opillisesti erillinen valtio, vaan provinssi, kuvernementti, fiskaali- tai osavaltio (tai [[1600-luku|1600-luvun]] termein ns. ”finanssivaltio” eli lähinnä talouteen liittyvä keskushallintokoneisto). [[Porvoo|Porvoossa]] vuonna [[1809]] ei valtiosta eikä [[Autonomia|autonomiastakaan]] ollut tehty mitään valtio-oikeudellisesti pätevää kaksipuolista [[valtiosopimus]]ta Suomen ja Venäjän välillä, vaan Suomen suuriruhtinaskunnan asema ja sitä koskevat päätökset olivat täysin [[Venäjän tsaari|Venäjän keisarin]] hallinnassa. Näin muodoin kukin Venäjää hallinnut keisari päätti itsenäisesti suomalaisten aseman säilyttämisestä tai muuttamisesta. Suomalaisnäkemyksen mukaan keisarin valtaa Suomessa rajoittivat vuoden [[1772]] ja [[1789]] perustuslait. He yrittivät saada tsaareja hyväksymään maalle näihin lakeihin pohjautuvan hallitusmuodon ja muuttamaan ne suomalaisten muuttuneeseen asemaan paremmin soveltuviksi, siinä onnistumatta (esim. suomalaisten [[luterilaisuus]] vs. keisarien [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksisuus]] ja hallitsijan perimysjärjestys). Venäjällä ei ollut lainkaan vallalla, tiukan [[Itsevaltius|itsevaltiuden]] takia, [[Länsi-Eurooppa|länsieurooppalaista]] käsitystä [[Perustuslaki|perustuslaeista]] muun lainsäädännön yläpuolella olevina valtiosääntöinä. Keisarit olivat vain lupautuneet käyttämään itsevaltiuttaan suuriruhtinaskunnassa aiemmin vallinneiden lakien avulla. Toisin sanoen, he katsoivat voivansa hallita Suomea sen perustuslakien mukaan sitomatta itseään niihin ja alistumatta niiden alaisiksi. Käytännössä he johtivat suomalaisaluettaan hallinnollisilla määräyksillä, ukaaseille ja manifesteilla. [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]]:n kaudelta alkaen perustuslakien muodollinen merkitys lisääntyi, kun valtiopäivät kutsuttiin koolle vuonna [[1863]], mutta niilläkin lopullinen päätösvalta säilyi keisarilla. Lähinnä suurvaltapoliittisten tekijöiden vaikutuksesta suomalaisten autonomian laatua sekä vanhojen perustuslakien asemaa ja vaikutusta koskeva suomalais- ja venäläisnationalistisen tulkinnan välinen voimakas ristiriita oli leimaa-antava piirre emämaan ja suuriruhtinaskunnan välisissä suhteissa 1800-luvun lopulta lähtien.<ref name="apunen_1987_haapala_1995_klinge_1997_jutikkala_pirinen_2002_pulma_2003a_jussila_2004_2007_meinander_2008">Apunen 1987, Haapala 1995, Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Jussila 2004 ja 2007, Meinander 2006, Ylikangas 2007, Tommila 2008</ref>

Suomen suuriruhtinaskuntaa hallitsi [[Pietari (kaupunki)|Pietarista]] käsin [[Venäjän tsaari|Venäjän keisari]] esittelijänään ja valmistelijanaan suuriruhtinaskunnan [[ministerivaltiosihteeri]]. Suuriruhtinaskunnassa [[Venäjän keisari]]a edustivat kaksijakoisesti [[Suomen kenraalikuvernööri]] ja [[Suomen senaatti]]. [[Venäjän keisari]]n korkeimpana edustajana kenraalikuvernöörin asema oli merkittävä, hän oli maan sotilaallinen johtaja ja osallistui myös senaatin toimintaan. Kenraalikuvernöörin suora yhteys ja vuorovaikutus keisarin kanssa aiheutti joskus toiminnan päällekkäisyyttä myös ministerivaltiosihteerin suhteen. Senaatilla puolestaan oli lähinnä neuvoa-antava rooli, se sai esitysoikeuden vasta vuonna [[1886]]. Suomalaisilla oli sisäisen keskus-, alue- ja paikallishallinnon lisäksi käytössä muun muassa omia [[postimerkki|postimerkkejä]] (1856–), [[Suomen markka|oma raha]] vuodesta [[1860]] ja [[Suomen suuriruhtinaskunnan armeija|oma armeija]]. Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:<ref>Apunen 1987, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Jussila 2004</ref>

Suomen suuriruhtinaskunnalla ei ollut omaa vahvistettua [[Lippu|lippua]] vaan eri yhteyksissä ja ajankohtina oli käytössä erilaisia lippuja. Suomen suuriruhtinaskunnan omasta lipusta käytiin useaan otteeseen keskustelua jopa valtiopäivilläkin [[1860-luku|1860-luvulla]], mutta asiasta ei koskaan tehty päätöstä.<ref name="kajanti_1997_ss110-140">Kajanti 1997 ss. 110–140</ref>

Vuonna [[1812]] vahvistettiin Suomen viranomaisten käyttöön luotsilippu, joka oli valkoinen lippu, jonka yläkulmassa oli [[Venäjän lippu]] ja keskellä luotsilaitoksen tunnuksena kompassiruusu. Vuonna 1883 luotsilippu korvattiin siniristilipulla, jonka yläkulmassa oli kompassiruusu. Suuriruhtinaskunnassa oli käytössä myös postilippu, (valkoinen lippu, jonka yläkulmassa oli Venäjän lippu ja keskellä [[postitorvi]]) sekä tullilippu (sininen lippu, jonka yläkulmassa oli Venäjän lippu ja keskellä [[Tulli|tullin]] tunnus).

Kauppalipun osalta ei alkuun ollut määräyksiä, kunnes [[3. lokakuuta]] [[1821]] annettiin suomalaisille aluksille lupa käyttää Venäjän lippua ilman erillistä lupaa. Vuonna [[1824]] ministerivaltiosihteeristön Venäjän ulkomaankauppaministeriölle antaman selvityksen mukaan käytössä oli paitsi Venäjän lippuja myös ”vanhan tavan mukaan” lippuja, joissa Venäjän lippu on sijoitettu punaisen, sinisen tai valkoisen lipun kulmaan. Myöhemmin käytössä oli myös kuusi- ja yhdeksänkaistaisia lippuja, joissa Venäjän lipun värit toistuivat kahteen tai kolmeen kertaan päällekkäin.<ref name="kajanti_1997_ss88-90">Kajanti 1997 ss. 88–90</ref>

Nykyisen [[Suomen lippu|Suomen lipun]] kaltainen siniristilippu tuli ensimmäisenä käyttöön pursiseura [[Nyländska Jaktklubben]]in seuralipun muodossa [[1861]] alkaen varustettuna Uudenmaan läänin vaakunalla yläkulmassaan. Esikuvana oli Pietarin Keisarillisen pursiseuran samanlainen lippumalli. Myöhemmin [[1890]] kyseisen pursiseurojen lippumallin virallisti senaattikin, kun ruotsinkielinen [[Östra Nylands Segelförening]] oli aikonut ottaa seuralipukseen Ruotsin lipun.<ref name="kajanti_1997_ss79-80">Kajanti 1997 s. 79–80</ref>

[[1800-luku|1800-luvun]] lopulla epävirallisissa yhteyksissä, kuten yksityisillä huviloilla, juhlakulkueissa ja mielenosoituksissa, käytettiin punaisia leijonalippuja sekä punakeltaisia ja sinivalkoisia lippuja, joissa myös saattoi olla leijonavaakuna. Virallisissa yhteyksissä yleensä käytössä oli Venäjän valko-sini-punainen lippu.<ref name="kajanti_1997_s164">Kajanti 1997 s. 164</ref>

Porvoon maapäivillä uusi hallitsija asetti [[Ruotu|ruoturasitteen]] toteuttamisen siitä alkaen jäihin. Tosin [[Aatelissääty|aatelissäädyn]] uskollisuuden varmistamiseksi [[Upseeri|upseereille]] taattiin heidän virkatalonsa, vaikkeivät he enää tehneet palvelusta. Siitä lähtien Suomen asevoimat olivat pienet ja yleensä rakentuivat [[Palkka-armeija|palkka-armeijaperiaatteelle]]. Tällöin niitä voitiin yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsäädäntö ei olisi sallinut ”omalle armeijalle”.

[[Napoleonin sodat|Napoleonin sotien]] aikana vuonna [[1812]] muodostettiin kolme 12001&nbsp;200 miehen rykmenttiä ja [[Hamina]]an perustettiin Topografiakunta, joka vuodesta [[1821]] järjestettiin kadettikouluksi.<ref>[http://www.mpkk.fi/fi/esittely/historia/suomen_kadk Puolustusvoimat: Suomen Kadettikoulu 1821–1905] Viitattu 22.10.2007</ref>

Heinäkuussa [[1829]] sai [[Anders Edvard Ramsay]]n johtama opetuspataljoona nuoren kaartin arvonimen ja siitä tuli Henkivartioväen 3. Suomen tarkka-ampujapataljoona, ''[[Suomen kaarti]]''. Suomen kaarti osallistui kaartin joukkojen etujoukkona muiden Venäjän joukko-osastojen mukana kukistamaan [[Puola]]n kapinaa vuosina [[1830]]–[[1831]]. [[Turkin sota|Turkin sodassa]] Suomen kaarti kunnostautui eritoten [[Gornyi Dubnjakin taistelu]]ssa [[1877]] ja [[Shipkansola|Shipkan vuorisolan]] valtaamisessa seuraavan vuoden alussa. Kiitollisuuden osoituksena [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]] myönsi sille vanhan kaartin arvonimen.<ref>[http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?action=read_page&pid=88&aid=1405 Puolustusvoimat: Suomen Kaarti hyökkäsi Balkanille] Viitattu 22.10.2007</ref>

Vuonna [[1878]] Aleksanteri II sääti asevelvollisuuden saatettavaksi voimaan koko valtakunnassa ja ensimmäiset kutsunnat järjestettiin vuonna [[1881]]. Armeija koostui suomalaisista ja sitä johtivat [[kenraalikuvernööri]], Suomen sotaväen päällikköhallitus ja sotakomisariaatti. Armeijan rauhanajan vahvuus oli 5&nbsp;000 miestä ja sen kahdeksan pataljoonaa perustettiin läänien pääkaupunkeihin [[1880]]–[[1881]]. Lisäksi [[Lappeenranta]]an perustettiin Rakuunarykmentti vuonna [[1889]].<ref>Olkkonen 2003</ref>

Suomen asevelvollinen armeija lakkautettiin ensimmäisellä [[Venäläistämiskaudet|venäläistämiskaudella]] [[12. heinäkuuta]] [[1901]]<ref>Kimmo Pietiläinen: ''Kansalaiskalenteri 1991'', WSOY 1990, s. 75–76</ref>, Haminan kadettikoulu [[24. huhtikuuta]] [[1903]] ja kaartin pataljoona [[8. elokuuta]] [[1905]]. Suomalaisia ei saatu Venäjän armeijaankaan, vaan [[vuoden 1905 suurlakko]] Venäjän keisarikunnassa ja suomalaisten kutsuntalakot aiheuttivat suomalaisten asevelvollisuuden lopettamisen ja asevoimat korvattiin rahallisella korvauksella, ns. [[Sotilasmiljoonat|sotilasmiljoonilla]].<ref name="kilpinen_2007">{{Kirjaviite | Tekijä = ”Herkkä-omatuntoiset” – Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa | Nimeke = Kilpinen, Kai | Vuosi = 2007 | Luku = | Sivu = | Selite = Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, historian laitos | Julkaisupaikka = | Julkaisija = K. Kilpinen | Tunniste = | www = https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/12023/herkkaom.pdf?sequence=1 | www-teksti = Tutkielman verkkoversio | Tiedostomuoto = PDF | Viitattu = 22.10.2007 | Kieli = }}</ref>

Suomen suuriruhtinaskunnan suhteen Aleksanteri II ei Nikolai I tapaan suoralta kädeltä hyväksynyt suomalaisten asemaa. Itsevaltiutta kannattanut uusi keisari allekirjoitti Suomea koskevan hallitsijanvakuutuksensa vasta kun maan hallintatapaa koskevan ehdotuksen kohta ”konstitutioiden mukaan” oli vaihdettu sanoihin ”entisten säädösten mukaan”. Tällä Aleksanteri II halusi korostaa sitä, ettei Suomella ollut sellaisia "konstitutioita"”konstitutioita”, joilla valta olisi jaettu keisarin ja valtiopäivien kesken. Yleisen järjestyksen ylläpitoa varten maahan perustettiin Suomen santarmilaitos vuonna [[1867]] ja Suomen rautateiden santarmipoliisihallitus vuonna [[1870]].<ref name="olkkonen_2003_jussila_2004">Olkkonen 2003, Jussila 2004</ref>