Ero sivun ”Mini” versioiden välillä

24 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
p
p (w)
== Ominaispiirteitä ==
 
Mini suunniteltiin, koska [[Suezin kriisi]]n aiheuttama polttoainekriisi nosti bensiinin hintaa ja teki näin saksalaisista pienautoista (muun muassa [[Messerschmitt]]in valmistamista) Britanniassa suosittuja. Englannin[[Britannian autoteollisuus|Maan autoteollisuus]] oli jäädä saksalaisten tuontiautojen jyräämäksi.
 
Miniin suunniteltiin mahdollisimman paljon matkustajatilaa mahdollisimman pieniin ulkomittoihin. Esimerkiksi jousituksena käytettiin kumikartioelementtejä, jotka vaativat erittäin vähän tilaa. Sen piti olla halpa valmistaa, joten autossa käytettiin jo olemassa olevaa BMC tehtaan A-sarjan perusmoottoria vain vähäisin muutoksin. Tavaratila maksimoitiin tekemällä takaluukusta alaspäin aukeava, jolloin autolla pystyi ajamaan hätätilassa luukku auki (kuorman roikkuessa osittain ulkona). Oven ikkunat olivat kaksiosaiset, jotka liukuivat vaakatasossa ja näin oviin saatiin alaosaan tilaa isoille säilytyskoteloille. Näissä vanhimmissa malleissa ovien saranat olivat ulkopuolella. Tilan säästöä sekin.
 
Aivan 1960-luvun lopussa esiteltiin Clubman-versio, jonka nokka oli muotoiltu perinteiseen Miniin verrattuna nykyaikaisemmaksi.
 
 
==Mallisarjat Mk I - Mk VII==
100 004

muokkausta