Ero sivun ”Lapinkylä (Vantaa)” versioiden välillä

Vantaan kaupunginosa
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lyhyt pohja mallinteineen Vantaan Lapinkylän kaupunginosasta.
(ei mitään eroa)

Versio 15. elokuuta 2006 kello 15.59

Malline:Vantaan kaupunginosat

Lapinkylä (ruots. Lappböle) on runsaan 900 asukkaan pientalovaltainen, kasvava, mutta yhä harvaan asuttu kaupunginosa Vantaan länsiosassa, Martinlaakson palvelualueella, Vantaanjoen länsirannalla.

Suuri osa Lapinmäestä on Vantaanjoen rantapeltoja ja muuta maa- ja metsätalousaluetta. Asuinalueista Koivupää ja alueen pääväylän, Riipiläntien varressa sijaitseva Lapinkylä ovat suurimmat. Koivupään pohjoispuolella sijaitsee Lapinniityn ryhmäpuutarha-alue, jonka mökeissä monet kaupunkilaiset myös asuvat kesäisin.

Lapinkylän naapureita kaupunginosina ovat Piispankylä etelässä, Kivistö lännessä, Seutula pohjoisessa sekä Kiila ja Viinikkala idässä Vantaanjoen toisella puolella.

Nykyisin Kehäradaksi kutsutun, aiemmin Marja-ratana tunnetun suunnitelman mukaan Lapinkylään tehdään asemavaraus. Ensimmäisenä rakennettaviin asemiin Lapinkylän seisake tai asema ei kuulu. Kehäradan suunnitelma on kuitenkin lisännyt alueen kiinostavuutta uusien asukkaiden ja rakentajien parissa.

Aiheesta muualla

Lähteitä

  • Vantaa alueittain (2003). Ladattavissa kahtena pdf-tiedostona (179 sivua, 11 MB; ja 101 sivua, 6 MB) Vantaan kaupungin sivuilta [1].
  • Vantaan väestö kaupunginosittain 1.1.2006. Tilastokartta, löytyy pdf-tiedostona Vantaan kaupungin sivulta [2]