Ero sivun ”Suomen sotakorvaukset” versioiden välillä

244 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
Sotakorvaussuoritusten päättyminen vapautti Suomen suuresta taloudellisesta taakasta, mutta urakan päättyminen oli vähintään yhtä merkityksellinen henkinen kysymys. Suomalaiset tunsivat saaneensa aikaan jotakin hyvin konkreettista, joka oli muutakin kuin käsin kosketeltavaa. Tunnettiin, että osa maan itsenäisyydestä oli voitettu takaisin.<ref> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 203. Helsinki: Otava, 1987.</ref> Sotakorvausten päättymisen kunniaksi pidettiin [[Töölön kisahalli|Helsingin messuhalli]]ssa 23. syyskuuta 1952 juhla, jossa puhuivat pääministeri [[Urho Kekkonen]], kauppa- ja teollisuusministeri [[Penna Tervo]], Sotevan johtaja [[Svante Sundman]] ja Neuvostoliiton kauppaministeri [[Pavel Kumykin]].<ref> Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 826. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.</ref> Sotakorvausten päätyttyä niiden käytännön sujumisesta vastannut Soteva ajettiin vähitellen alas ja sen toiminta päättyi virallisesti vuoden 1953 lopussa.<ref> Jorma O. Tiainen (toim.): ''Vuosisatamme Kronikka'', s. 758. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.</ref> Sotevan selvittelyelin lakkautettiin seuraavana vuonna.<ref> ''Otavan iso tietosanakirja,'' osa 8, palsta 8. Helsinki: Otava, 1964.</ref>
 
Messuhallin juhlassa sattui välikohtaus, jolla oli kauaskantoiset seuraukset Suomen sisäpolitiikassa. Kauppa- ja teollisuusministeri Penna Tervo lähetettiin kotiin lepäämään neuvostoliittolaisten vieraiden kunniaksi aikaisemmin päivällä järjestettyjen juhlapäivällisten jälkeen ja hänen puheensa ilmoitettiin peruuntuneeksi. Tervo saapui kuitenkin pitämään puheensa, mutta tilaisuudessa mukana olleille ja sitä radion välityksellä seuranneille ei jäänyt epäselväksi, ettei ministeri ollut parhaassa kunnossaan. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä antoi Tervolle ankarat nuhteet, ja Tervon ja hänen eroaan hallituksesta vaatineen puoluesihteeri [[Väinö Leskinen|Väinö Leskisen]] vuosikausiavaatimuksesta Tervo pyysi eroa ministerin tehtävästä. Presidentti [[J. K. Paasikivi]] ei kuitenkaan myöntänyt Tervolle eroa. Jupakan seurauksena Leskisen ja Tervon vuosikausien monet myrskyt kestänyt ystävyys katkesi lopullisesti. Tervon yhteistyö Urho Kekkosen kanssa tiivistyi sitä mukaa kuin se joutui vaikeuksiin Väinö Leskisen kanssa, mistä seurasi hajaannus sosialidemokraattisessa puolueessa, [[Työväen Urheiluliitto|Työväen Urheiluliitossa]] ja [[ammattiyhdistysliike|ammattiyhdistysliikkeessä]].<ref>Zetterberg (toim.), 1987, s. 826–827.</ref><ref>Arvo Tuominen: ''Ettei totuus unohtuisi'', s. 62–63. Helsinki: Tammi, 1976. ISBN 951-30-3775-4.</ref>
 
==Lähteet==
42 145

muokkausta