Ero sivun ”Synty (mytologia)” versioiden välillä

20 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
(Lisätty linkkejä SKVR:n verkkoversioon.)
Kertomuksen mukaan Väinämöinen veisti vuorella venettä. Jostain syystä mainitaan usein, että kirves ei kalkahtanut kallioon. Alun perin tällä lienee tarkoitettu, että työskentely oli hiljaista. Paha henkiolento, kuten piru tai [[lempo]], ohjasi kirveen sivuun, jolloin se osui Väinämöisen polveen tai varpaaseen. Syntyi vertavuotava haava, jota Väinämöinen lähti hoidattamaan. Muutamasta talosta ei löytynyt kunnollista parantajaa. Vihdoin eräästä talosta löytyi ukko, joka oli parantanut pahemmatkin haavat. Hän paransi Väinämöisen käyttäen muun muassa taikavoidetta.
 
Kertomuksen katsotaan kuuluvan lähes maailmanlaajuisesti tunnettuihin [[Vedenpaisumusmyytit|vedenpaisumus]]myytteihin, joista eräissä, ehkäpä kaikkein vanhakantaisimmissa, tulvivan veden tilalla on tapetun alkuolennon veri. <ref name="ee1">[[Martti Haavio]]: Suomalainen mytologia (1967)</ref>
 
===Ihmisen synty===
71 815

muokkausta