Ero sivun ”Vapaakauppa” versioiden välillä

Kaupan esteiksi yleensä lasketaan tullien ja tuontikiintiöiden lisäksi myös kaikki kansalliseen talouteen kohdistuvat tukiaiset (esimerkiksi Suomen [[maataloustuki|maataloustuet]] vaikuttavat käytännössä suunnilleen samalla tavoin kuten tullit muiden maiden tuotteille) ja sääntely (esimerkiksi Ranska on tukenut juustonvalmistajiaan asettamalla maassa myytävän juuston valmistukselle teknisiä "turvallisuusvaatimuksia", joita kehitysmaiden juustontuottajien on vaikea toteuttaa; myös "ympäristövaatimuksia" käytetään usein tähän tapaan).{{lähde|Miten voidaan tietää, että "Suomen maataloustuet vaikuttavat käytännössä suunnilleen samalla tavoin kuten tullit muiden maiden tuotteille"? Miten tämä voidaan laskea? Miten asiaa voidaan edes arvioida, jos ei esitetä käsitystä käyttöön otettavan tullin suuruudesta? Minkä tahon mukaan Ranskan elintarvikesäännökset olisi tehty muusta syystä kuin millä niitä perustellaan?}} Sääntelyn kohdalla on usein vaikea vetää rajaa, missä määrin lausuttu ja todellinen tavoite yhtyvät.

Vapaakauppaa vastustetaan esimerkiksi siitä syystä, että protektionismia saatetaan pitää tärkeänä kehitys- ja teollistamispolitiikan kannalta. Lähes kaikki rikkaat maat ovat käyttäneet enemmän tai vähemmän oman taloutensa suojaamista kehittyessään ([[Sveitsi]] ja [[Hongkong]] ovat tässä suhteessa poikkeuksia, myös muita maita kehityksessä edellä ollut [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]] oli 1800-luvun jälkipuoliskolla pitkälti vapaakaupassa). Esimerkiksi vapaakauppaa retoriikassaan kannattavakannattanut USA:nYhdysvaltain presidentti [[George W. Bush]] on asettanutasetti edelleen uusia kaupan esteitä suojellakseen tiettyjä USA:nYhdysvaltojen talouden aloja. Kaupan esteiden tarkoitus teollisuuspolitiikassa on suojella kansallista teollisuutta.

Yksi perinteinen argumentti on ollut, että oman teollisuuden kehittyminen on monilla aloilla vaikeaa tai mahdotonta ilman jonkinlaista suojelua. HeArgumentin ovat argumentoineet, ettämukaan kehitysmaa jää vapaakaupan oloissa vähemmän jalostettujen tuotteiden tuottajaksi, koska sen on mahdoton kilpailla monimutkaisempia tuotantoprosesseja vaativilla aloilla kehittyneitä maita vastaan ilman tuotantonsa suojelua (1800-luvulla USA:n [[Alexander Hamilton]] ja Saksan [[Friedrich List]] kehittelivät tätä ajattelutapaa). Tämä keskustelu liittyy laajemmin siihen, kuinka pitkälle maan talouskehitys ja [[teollistuminen]] voi tapahtua pelkän hintamekanismin ohjaamana, ja missä määrin taas tarvitaan valtion interventiota. Kaupan suojelussa on kuitenkin usein harkitun talouspolitiikan sijasta kyse kansallista tuotantoa edustavien eturyhmien itselleen hankkimista eduista.