Ero sivun ”Herran siunaus” versioiden välillä

[[Varhaiskristillisyys|Varhaiskristillisessä]] [[Apostolinen konstituutio|apostolisen konstituution]] kuvaamassa jumalan­palveluksssapalveluksessa [[diakoni]] luki yhteisen [[esirukous|esirukouksen]], minkä jälkeen [[piispa]] siunasi kansan lukemalla Aaronin siunauksen.<ref name=Kotila>{{kirjaviite | Tekijä = Heikki Kotila | Nimeke = Liturgian lähteillä, Johdatus jumalanpalveluksen historiaan ja teologiaan | Sivu = 223–225 | Luku = Siunaus | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1994 | Tunniste = ISBN 951-0-19103-5}}</ref> Myöhemmin sen ovat [[Katolinen kirkko|katolisessa]] ja useissa [[Protestantismi|protestanttisissakin]] kirkoissa syrjäyttäneet muut siunaus­kaavat. [[Luterilaisuus|Luterilaisissa]] kirkoissa Aaronin siunaus on kuitenkin [[Martti Luther]]in ajoista saakka ollut käytössä loppusiunauksena, jonka pappi lausuu aina [[jumalanpalvelus]]ten ja [[Kirkolliset toimitukset|kirkollisten toimitusten]] päätteeksi. Kristillisessä käytännössä siihen on kuitenkin lisätty [[Kolminaisuusoppi|Pyhään kolminaisuuteen]] viittaava loppulause: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”<ref name=Kotila /><ref>{{verkkoviite | Osoite = http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Siunaus | Nimeke = Aamenesta öylättiin – kirkon ja uskon sanoja: Siunaus | Julkaisija = Suomen evankelisluterilainen kirkko | Viitattu = 10.3.2015}}</ref>