Ero sivun ”Marmoripalatsi (Helsinki)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Aiheesta muualla: commonscat korjattu |
Laajennusta rakennushistoriaselvityksen pohjalta |
||
Rivi 24:
| huoneistoala =
| tilavuus =
| huomautukset = työtuomioistuin sijaitsi Marmoripalatsissa vuosina
}}
'''Marmoripalatsi''' on marmorinen kaupunkipalatsi, joka sijaitsee [[Helsinki|Helsingin]] [[Kaivopuisto]]ssa osoitteessa Itäinen Puistotie 1. Palatsin rakennutti yksityiskodikseen ruukinpatruuna [[August Keirkner]], mutta suurimman osan historiaansa se on toiminut eri tuomioistuinten istuntopaikkana.
==Tontin aiemmat rakennukset==
Marmoripalatsin paikalla sijaitsi aiemmin toinen Kaivohuoneen intendentti everstiluutnantti Walfrid Spåre Itäisen Puistotien huviloista. Marmoripalatsin paikalla sijainnut huvila numero 1 oli Spåren omassa käytössä. Spåren huvilaan oli otettu mallia viisi vuotta aiemmin [[Adrianmeri|Adrianmeren]] rannalle valmistuneesta arkkiherttua [[Maksimilian I (Meksiko)|Ferdinand Maximilianin]] [[Miramaren linna]]sta. Spåre tosin rakennutti huvilansa hirsistä Miramaren ollessa marmoria. Helsingin kaupunki kaavoitti kaivopuiston itäosan uudeksi kaupunginosaksi 1886, jolloin Spåre osti noin 2 800 neliömetrin tonttinsa 6 977 markalla vuonna 1887. Spåre myi huvilan Eva M. Basilierille 44 000 markalla vuonna 1894. Basilier peruskorjasi rakennuksen ja muutti sen 24-paikkaiseksi sairaskodiksi. Huvilaa laajennettiin G.A. Sundelinin piirrustusten mukaisesti etelään. Rakennuksen hankinta- ja remonttikustannukset olivat yhdessä noin 100 000 markkaa. Basilier joutui myymään sairaskotinsa 1899 ilmeisesti taloudellisista syistä, vaikka olikin saanut rahallista tukea ja lainaa sen ylläpitoon valtiolta.<ref name="Rakennushistoriaselvitys4-10">Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 4–10</ref>
Sairaskodin osti helmikuussa 1899 metodistisaarnaaja Alfred Hidén, jonka puoliso Bertha Hidén jatkoi sairaalan toimintaa. Sairaskoti laajensi toimialaansa synnytysosastolla, ja sen laajentamisesta tehtiin entistä mittavampi suunnitelma keväällä 1899. Hilden tiedusteli kolmea vuotta myöhemmin Suomen Metodisti-Episkopaalikirkolta halukkuutta ostaa Kaivopuiston sairaskotia. Kirkko ei ollut kuitenkaan kiinnostunut ja Hidén myi rakennuksen sairaskotinsa johtajattarelle Hulda Fröjdmanille ja tämän puolisolle rautatievirkamies F.W. Fröjdmanille seuraavana vuonna. Sairaskodin toiminta jatkui, mutta rakennus ja sen ympäristö alkoivat rapistua vähitellen.<ref name="Rakennushistoriaselvitys4-10"/>
Fröjdman tarjosi sairaalarakennustaan kaupungin lunastettavaksi 160 000 markalla keväällä 1910, mutta kaupunki hylkäsi ehdotuksen. Rakennuksen osti saman
vuoden heinäkuussa kuitenkin tilanomistaja C.G. Avellan, jonka toimeksiannolla rakennus muutettiin Waldemar Aspelinin suunnitelmien pohjalta asuinkäyttöön syksyllä 1910. Rakennuksen sisätiloissa tehtiin laajoja porras- ja huonetilamuutoksia ja tontti sai ympärilleen uuden jugend-tyylisen muurin. Avellan myi tontin rakennuksineen edelleen ruukinpatruuna August Keirknerille 335 000 markalla vuonna 1916.<ref name="Rakennushistoriaselvitys4-10"/>
==Marmoripalatsin suunnittelu ja rakentaminen==
Alkuperäsen Spåren huvilan viimeinen omistaja August Keirkner päätti purkaa alkuperäisen huvilan ja rakennuttaa paikalle uuden eläkekodikseen ajattelemansa rakennuksen. Villa Keirknerin suunnittelijaksi palkattiin Eliel Saarinen, jonka toimistolla oli ollut 1910-luvulla muitakin suunnittelukohteita Kaivopuiston aluella. Rakennuksen suunnittelussa Saarisen apuna olivat myös kuvanveistäjät [[Gunnar Finne]] ja [[Emil Wikström]]<ref>Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 148</ref> sekä taiteilija Olga Gummerus-Ehrenström<ref>Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 58</ref>. Marmoripalatsin rakennustyöt alkoivat Saarisen suunnitelmien pohjalta vuonna 1916 vanhan huvilan purkamisella. Uuden nelikerroksisen ja kivirakenteisen palatsin rakentaminen käynnistyi seuraavan vuoden alulla, jolloin Keirkner hankki myös 150 neliömetriä lisää maata tontin itälaitaan. Keirkner rahoitti hankkeen myymistään Kolhon sahasta ja Inhan tehtaista saaduilla 4,5 miljoonalla markalla. Rakennus suunniteltiin [[1920-luvun klassismi|klassistisen]] tyyliin Keirkenrien yksityiskodiksi ja taidekokoelman säilytyspaikaksi. August Keirkner kuoli [[Suomen sisällissota|sisällissodan]] levottomuuksissa ennen palatsin valmistumista 22. helmikuuta 1918 ja hänet haudattiin Marmoripalatsin puutarhaan. Palatsi valmistui lopulta vuoden 1918 loppuun mennessä.<ref name="Rakennushistoriaselvitys11-16">Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 11-16</ref>
==Vuodet 1918–1946==
August Keirknerin puoliso Lydia Keirkner muutti palatsiin sen valmistuttua vuonna 1918. Leskeksi jäänyu Keirkner ei asunut palatsissa yksin, sillä sinne muutti samalla myös hänen kuusi vuotta vanhempi
sisarensa, Kammion sairaalan entinen ylisairaanhoitaja Fanny Bremer ja Keiknerien sihteerinä jo Ähtärissä toiminut Anna Waldén. Fanny Bremer kuoli juolukuussa 1936, jonka seurauksena Keirkner päätti lopulta myydä liian autioksi jääneen palatsinsa paperitehtailija Rudolf Waldenille 4,25 miljoonalla markalla vuonna 1937. Kaupan yhteydessä August Keirknerin hauta siirrettiin [[Hietaniemen hautausmaa]]lle. Lydia Keirkner muutti Raatimiehentielle, jossa asui aina kuolemaansa saakka vuonna 1945. Marmoripalatsissa säilytetyn merkittävän taidekokoelman hän testamenttasi [[Ateneum (museo)|Ateneumin taidemuseo]]lle.<ref>Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 16-22</ref>
Marmoripalatsin uusi omistaja Rudolf Waldén muutti rakennukseen puolisonsa Anni Waldenin kanssa marraskuussa 1937. Taloon muuttivat myös perheen kaksi nuorinta lasta, Liisa ja Lauri. Palatsi remontoitiin kokonaisuudessaan ja sen sisätilat maalattiin uudelleen vaaleammilla värisävyillä. [[Yhdistyneet paperitehtaat|Yhdistyneiden paperitehtaiden]] johtajana Walden järjesti Marmoripalatsissa erilaisia edustustilaisuuksia ja päivällisiä. Marmoripalatsin ikkunat hajosivat, ja rakennuksen välihalli sai sirpalevaurioita [[Helsingin suurpommitukset|Helsingin suurpommituksissa]] [[jatkosota|jatkosodan]] aikana vuonna 1944. Rudolf Waldén kuoli lokakuussa 1946. Marmoripalatsi oli siirtynyt jo saman vuoden maaliskuussa vuokralle valtiolle.<ref>Rakennushistoriaselvitys 2012: s. 23-25</ref>
==Vuoden 1946–1984==
[[Image:Itäinen Puistotie 1.jpg|thumb|right|250px]]
Marmoripalatsia käytettiin sotien jälkeen sotaylioikeuden istuntotilana [[asekätkentä]]jutun käsittelyssä Marmoripalatsi siirtyi valtion omistukseen vuonna [[1949]].
Vuonna [[1952]] vasta perustettu [[Helsingin hovioikeus]] sai Marmoripalatsin käyttöönsä. Hovioikeus toimi rakennuksessa reilut kolme vuosikymmentä, vuoteen [[1984]], jolloin se muutti moderneihin tiloihin [[Itä-Pasila]]an.
Rivi 44 ⟶ 57:
==Lähteet==
*{{Kirjaviite | Tekijä =Arkkitehtitoimisto Schulman Oy | Nimeke =Marmoripalatsi – Rakennushistoriaselvitys | Vuosi =2012 | Julkaisija =Senaatti-kiinteistöt | www =http://www.senaatti.fi/filebank/2659-Marmoripalatsi_RHS_72dpi.pdf | www-teksti = Selvityksen verkkoversio | Tiedostomuoto =PDF | Viitattu = 12.5.2015}}
===Viitteet===
{{Viitteet}}
| |||