Avaa päävalikko

Muutokset

214 merkkiä poistettu ,  4 vuotta sitten
p
tarpeetonta päällekkäisyyttä pois, samoista asioista on nyt kerrottu kahdessa eri kohdassa artikkelia; siirretään tuo tapauksen laillisuutta käsittelevä kappale aiemmas
{{Sitaatti|Valvontakomissio lähettää teille luettelon henkilöistä, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja jotka vakoilivat saksalaisten toimeksiannosta ja harrastivat terroritoimintaa Neuvostoliittoa vastaan, näiden henkilöiden pidättämiseksi välittömästi ja ottamiseksi valvonnan alaisiksi rauhansopimuksen 13 artiklan mukaan. Ottaen huomioon, että mainitut luettelossa olevat henkilöt ovat erittäin vaarallisia rikollisia, pyydän Teitä, herra ministeri, näiden henkilöiden pidättämisen jälkeen heti luovuttamaan nämä henkilöt valvontakomissiolle.|Valvontakomission puheenjohtaja, kenraalieversti A. Ždanov.}}
 
Kirjeessä mainittu välirauhansopimuksen 13. artikla velvoitti Suomea avustamaan liittoutuneita sotarikoksista syytettyjen henkilöiden pidättämisessä ja tuomitsemisessa.<ref name="Martelius164" /> Oman kertomansa mukaan Leino kysyi Saarnion mielipidettä, ja tämän mielestä heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin noudattaa määräystä ja suorittaa pidätykset.<ref name="Partanen339" /> Leino määräsi [[Helsinki|Helsingin]] poliisimestari [[Erik Gabrielsson]]in ja kaupungin poliisilaitoksen avustamaan Valpoa pidätyksissä. Myös Fjodorov valvoi ja ohjeisti toimintaa.<ref name="Martelius164" /> Viranomaiset toimivat nopeasti ja valvontakomission nimeämät henkilöt pidätettiin kodeistaan eri puolilta Helsinkiä seuraavan yön aikana ja koottiin Valpon tiloihin Ratakadulle.<ref name="Partanen339" /> Heitä ei kuulusteltu eikä pidätyksen syytä kerrottu.<ref name="Martelius164" /> Listalla olleista [[Unto Parvilahti]] oli pidätetty jo syyskuussa 1944 [[turvasäilö]]ön ja hänet tuotiin Ratakadulle [[Katajanokan vankila]]sta.<ref>Parvilahti 1957, s. 14, 25.</ref>
 
Aikaisin seuraavan päivän aamuna pidätetyt luovutettiin valvontakomissiolle.<ref name="Partanen339" /> Heidät kuljetettiin käsiraudoissa suomalaisella poliisiautolla [[NKVD|NKVD:n]] miesten vartioimina komission käytössä olleelle [[Malmin lentoasema]]lle, jossa Ždanov oli heitä vastassa.<ref name="Martelius166">Martelius 1994, s. 166.</ref> Malmilta vangit lennätettiin kahdella [[DC-3]]-lentokoneella [[Moskova]]an. Yrjö Leino itse sai vasta myöhemmin päivällä tietää, että pidätetyt oli jo viety pois Suomesta.<ref name="Partanen339" /> Muistelmissaan Leino kertoi, ettei tällaisesta ollut sanallakaan puhuttu hänen ja Savonenkovin keskustelussa.<ref name="Vettenniemi345" /> Lisäksi hän sanoi antaneensa määräyksen vain pidätykseen, ei luovutukseen ulkomaille. Tutkija [[Pekka Kauppala]] on pitänyt mahdollisena, että pidätettyjen luovutuksen valvontakomissiolle olisivat suorittaneet omavaltaisesti jotkut punaisen Valpon johtohenkilöt ilman Leinon varsinaista määräystä.<ref name="Kauppala38">Kauppala 2011, s. 38–40.</ref> Myös valvontakomission brittiläiset jäsenet saivat kuulla tapahtuneesta vasta jälkikäteen ja tuomitsivat menettelyn.<ref name="Partanen339" />
Leino määräsi [[Helsinki|Helsingin]] poliisimestari [[Erik Gabrielsson]]in ja kaupungin poliisilaitoksen avustamaan Valpoa pidätyksissä. Myös Fjodorov valvoi ja ohjeisti toimintaa.<ref name="Martelius164" /> Viranomaiset toimivat nopeasti ja valvontakomission nimeämät henkilöt pidätettiin kodeistaan eri puolilta Helsinkiä seuraavan yön aikana ja koottiin Valpon tiloihin Ratakadulle.<ref name="Partanen339" /> Heitä ei kuulusteltu eikä pidätyksen syytä kerrottu.<ref name="Martelius164" />
 
Historiantutkija [[Erkki Vettenniemi|Erkki Vettenniemen]] mukaan Ždanovin Leinolle antama pidätys- ja luovutusmääräys ylitti valvontakomission valtuudet, joten kyseessä oli käytännössä [[ihmisryöstö]]. Leino myönsi itsekin muistelmissaan tehneensä vähintään muotovirheen, kun hän ei ollut vienyt asiaa etukäteen Suomen hallituksen käsiteltäväksi; valvontakomission oli tarkoitus olla vain yhdyselin Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten välillä, ei antaa määräyksiä suoraan Suomen viranomaisille. Leinon mielestä kuka tahansa muu olisi kuitenkin joutunut hänen sijassaan toimimaan samoin, sillä ”valvontakomission käsky oli silloin laki”. KäytännössäTapauksesta kuultuaan myös pääministeri [[J. K. Paasikivi]] ja presidentti [[C. G. E. Mannerheim]] jakoivat käytännössä saman kannan.<ref>Vettenniemi 2004, s. 346–348.</ref>
Listalla olleista [[Unto Parvilahti]] oli pidätetty jo syyskuussa 1944 [[turvasäilö]]ön ja hänet tuotiin Ratakadulle [[Katajanokan vankila]]sta.<ref>Parvilahti 1957, s. 14, 25.</ref> Aikaisin seuraavan päivän aamuna pidätetyt luovutettiin valvontakomissiolle.<ref name="Partanen339" /> Heidät kuljetettiin käsiraudoissa suomalaisella poliisiautolla [[NKVD|NKVD:n]] miesten vartioimina komission käytössä olleelle [[Malmin lentoasema]]lle, jossa Ždanov oli heitä vastassa.<ref name="Martelius166">Martelius 1994, s. 166.</ref>
 
Malmilta vangit lennätettiin kahdella [[DC-3]]-lentokoneella [[Moskova]]an. Yrjö Leino itse sai vasta myöhemmin päivällä tietää, että pidätetyt oli jo viety pois Suomesta.<ref name="Partanen339" /> Muistelmissaan Leino kertoi, ettei tällaisesta ollut sanallakaan puhuttu hänen ja Savonenkovin keskustelussa.<ref name="Vettenniemi345" /> Lisäksi hän sanoi antaneensa määräyksen vain pidätykseen, ei luovutukseen ulkomaille. Tutkija [[Pekka Kauppala]] on pitänyt mahdollisena, että pidätettyjen luovutuksen valvontakomissiolle olisivat suorittaneet omavaltaisesti jotkut punaisen Valpon johtohenkilöt ilman Leinon varsinaista määräystä.<ref name="Kauppala38">Kauppala 2011, s. 38–40.</ref> Myös valvontakomission brittiläiset jäsenet saivat kuulla tapahtuneesta vasta jälkikäteen ja tuomitsivat menettelyn.<ref name="Partanen339" />
 
Pääministeri [[J. K. Paasikivi]] kävi muutama päivä pidätysten jälkeen presidentti [[Gustaf Mannerheim]]in luona ja keskusteli tapauksesta hänen kanssaan, jolloin Mannerheim oli todennut: ”Tämä menee pitkälle.” Paasikiven kysymykseen, mitä asiassa olisi voinut tai pitänyt tehdä toisin, Mannerheim ei osannut vastata.<ref name="Paasikivi"/><ref> Vettenniemi 2004, s. 348.</ref> Viikon kuluttua pidätyksistä Paasikiven luona kävi [[Ruotsalainen Kansanpuolue|RKP]]:n kansanedustaja [[Ernst von Born]]. Tapauksen jälkeen Helsingissä oli alkanut liikkua huhuja tulossa olevista uusista pidätyksistä ja pidätettyjen henkilöiden kuljetuksista Neuvostoliittoon, ja koska sanomalehdet eivät olleet kirjoittaneet asiasta sanallakaan, von Born aikoi tehdä sen pohjalta eduskuntakyselyn.<ref name="Paasikivi"/>
 
==Vangitut henkilöt==
== Tapauksen jälkipuinti ==
===Käsittely Suomen hallituksessa===
Leino kertoi pidätyksistä pääministeri Paasikivelle 23. huhtikuuta 1945 ja tämä keskusteli asiasta ulkoministeri [[Carl Enckell]]in kanssa. Paasikivi ja Enckell katsoivat molemmat, ettei valvontakomission käskyn noudattaminen ollut vältettävissä.<ref name="Partanen339" /><ref name="Paasikivi" /> Suomen päättäjien sisäpiirissä tapauksesta oli jo ehtinyt liikkua erilaisia huhuja. Presidentti [[Carl Gustaf Emil Mannerheim|Mannerheim]] kertoi seuraavana päivänä Paasikivelle kuulleensa "kaupungilla puhuttavan", että Leino olisi vangituttanut 200 "valkovenäläistä" ja että nämä oli viety [[Porkkalan vuokra-alue|Porkkalan neuvostotukikohtaan]].<ref name="Martelius167">Martelius 1994, s. 167.</ref><ref name="Paasikivi" /> LeinoMannerheim tekitotesi: pian”Tämä tapauksestamenee selkoapitkälle.” presidentillePaasikiven jakysymykseen, muillemitä ministereilleasiassa [[hallituksenolisi iltakoulu]]istunnossa,voinut jossatai kaikkipitänyt hyväksyivättehdä toisin, Mannerheim ei hänenosannut menettelynsävastata. KokemattomuuttaanViikon Leinokuluttua eipidätyksistä kuitenkaanPaasikiven ottanutluona huomioonkävi entinen oikeusministeri, ettei[[Suomen istuntoruotsalainen ollutkansanpuolue|Ruotsalaisen virallinenKansanpuolueen]] eikä(RKP) siinäkansanedustaja pidetty[[Ernst pöytäkirjaavon Born]]. TämäTapauksen seikkajälkeen koituiHelsingissä hänelleoli myöhemminalkanut kohtalokkaaksi,liikkua sillähuhuja hänentulossa poliittisetolevista vastustajansauusista saattoivatpidätyksistä väittääja hänenpidätettyjen toimineenhenkilöiden omavaltaisestikuljetuksista Neuvostoliittoon, eikäja Leinollakoska ollutsanomalehdet kirjallisiaeivät todisteitaolleet näitäkirjoittaneet väitteitäasiasta vastaan.sanallakaan, Näinvon syntyiBorn hiemanaikoi harhaanjohtavatehdä mielikuvasen ”Leinonpohjalta vangeista”eduskuntakyselyn.<ref name="Partanen339Paasikivi" />
 
Leino teki pian tapauksesta selkoa presidentille ja muille ministereille [[hallituksen iltakoulu]]istunnossa, jossa kaikki hyväksyivät hänen menettelynsä. Kokemattomuuttaan Leino ei kuitenkaan ottanut huomioon, ettei istunto ollut virallinen eikä siinä pidetty pöytäkirjaa. Tämä seikka koitui hänelle myöhemmin kohtalokkaaksi, sillä hänen poliittiset vastustajansa saattoivat väittää hänen toimineen omavaltaisesti, eikä Leinolla ollut kirjallisia todisteita näitä väitteitä vastaan. Näin syntyi hieman harhaanjohtava mielikuva ”Leinon vangeista”.<ref name="Partanen339" />
Historiantutkija [[Erkki Vettenniemi|Erkki Vettenniemen]] mukaan Ždanovin Leinolle antama pidätys- ja luovutusmääräys ylitti valvontakomission valtuudet, joten kyseessä oli käytännössä [[ihmisryöstö]]. Leino myönsi itsekin muistelmissaan tehneensä vähintään muotovirheen, kun hän ei ollut vienyt asiaa etukäteen Suomen hallituksen käsiteltäväksi; valvontakomission oli tarkoitus olla vain yhdyselin Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten välillä, ei antaa määräyksiä suoraan Suomen viranomaisille. Leinon mielestä kuka tahansa muu olisi kuitenkin joutunut hänen sijassaan toimimaan samoin, sillä ”valvontakomission käsky oli silloin laki”. Käytännössä myös Paasikivi ja Mannerheim jakoivat saman kannan.<ref>Vettenniemi 2004, s. 346–348.</ref>
 
Pidätysten yhteydessä poliiseja oli jäänyt pidätettyjen koteihin varmistamaan, ettei tieto leviäisi. Suomen sanomalehdistö vaikeni tapahtuneesta pitkään.<ref>Vettenniemi 2004, s. 348.</ref> Ensimmäisenä siitä kertoi saksalaisten propagandalähetyksiä levittänyt [[Vapaan Suomen radio]] 24. huhtikuuta 1945. Tarkan nimilistan luovutetuista julkaisi ensimmäisenä ruotsalainen ''[[Dagsposten]]''-lehti 17. toukokuuta.<ref name="Leitz291" /> Isästään elämäkertateoksen kirjoittanut Yrjö Leinon poika [[Olle Leino]] on huomauttanut, että tapauksen uutisarvokin oli sillä hetkellä vähäinen samanaikaisesti Keski-Euroopassa riehuneiden toisen maailmansodan ratkaisutaisteluiden rinnalla.<ref>Leino 1973, s. 156.</ref>
 
=== Leinon kaataminen ===
Jälkinäytös tapahtui kolme vuotta alkuperäisen luovutuksen jälkeen, jolloin valvontakomissio oli jo poistunut Suomesta. Yrjö Leinon toimien lainmukaisuutta oli alettu tutkia vuoden 1947 paikkeilla ja tällöin nousi esille myös ”Leinon vankien” tapaus. Erityisen metelin nosti entinen oikeusministeri, [[Suomen ruotsalainen kansanpuolue|Ruotsalaisen Kansanpuolueen]] (RKP) kansanedustaja [[Ernst von Born]].
 
Toukokuussa 1948 tuli eduskunnan täysistunnon käsittelyyn perustuslakivaliokunnan lausunto tapauksesta. Siinä todettiin Leinon menetelleen lainvastaisesti, mutta esitettiin, että asian annettaisiin raueta olosuhteet huomioiden. Esitys hyväksyttiin.<ref>Vettenniemi 2004, s. 349.</ref> Presidentti Paasikivi valtuutti luovutuksen aikana oikeusministerinä toimineen [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]] lukemaan eduskunnan istunnossa 19. toukokuuta lausunnon, jossa kerrottiin Paasikiven ja koko hallituksen hyväksyneen Leinon menettelyn. Yksityisesti Paasikivi ja Kekkonen olivat tosin molemmat sitä mieltä, että Leino olisi voinut pelkästään pidättää valvontakomission nimeämät henkilöt, mutta jättää itse luovutuksen tekemättä.<ref>Pasikivi 1985, s. 610–611.</ref> Vaikka eduskunta hyväksyikin valiokunnan mietinnön, esitti [[Kokoomus|kokoomuksen]] eduskuntaryhmän puheenjohtaja [[Arvo Salminen]] samana päivänä Leinolle asian johdosta henkilökohtaista epäluottamuslausetta, joka meni läpi äänin 81–61. Epäluottamuslauseen puolesta äänestivät kokoomuksen, [[Maalaisliitto|maalaisliiton]], [[Kansallinen edistyspuolue|edistyspuolueen]] ja RKP:n ryhmät sekä yksi sosiaalidemokraatti, vastaan SKDL:n ryhmä sekä 15 [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP:n]] edustajaa. Monet pidättäytyivät äänestämästä, mukaan luettuina kaikki ministerit. Pääministeri [[Mauno Pekkala]] istui äänestyksen aikana [[Smolna]]ssa odottamassa lopputulosta aikomattakaan lähteä eduskuntaan. Sihteeri [[Toivo Heikkilä]]n muistelmien mukaan Pekkala oli valmis uhraamaan Leinon pelastaakseen muun hallituksen.<ref>Heikkilä 1965, s. 232−233.</ref>