Ero sivun ”Suomen presidentinvaali 1950” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ashoka (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Ashoka (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 16:
| image2 = [[Tiedosto:MaunoPekkala.jpg|150px]]
| nominee2 = [[Mauno Pekkala]]
 
| party2 = Suomen Kansan Demokraattinen Liitto
| popular_vote2 = 67<br><small>(valitsijamiesten suorittama vaalit)</small>
Rivi 32 ⟶ 31:
'''Suomen presidentinvaalin 1950''' voitti tasavallan presidenttinä vuodesta 1946 alkaen toiminut [[Kansallinen Kokoomus|kokoomuksen]] [[Juho Kusti Paasikivi|J. K. Paasikivi]]. Paasikiveä tukivat lisäksi muun muassa [[Ruotsalainen Kansanpuolue|RKP]], [[Kansallinen Edistyspuolue|edistyspuolue]] ja [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP]]. Valitsijamiesten vaalit käytiin 15.–16. tammikuuta<ref name="om">[http://web.archive.org/web/20070809055019/http://www.vaalit.fi/uploads/33sqpxz3h37f.pdf Tasavallan presidentin vaalit 1925–2006] (Oikeusministeriö)</ref> ja presidentti valittiin 15. helmikuuta. Edelliset normaalissa järjestyksessä pidetyt presidentinvaalit olivat olleet vuonna [[1937]].
 
Ennen vaalia oli kaavailtu myös J. K. Paasikiven virkakauden jatkamista poikkeuslailla, mihin Paasikivi oli itsekin halukas. Hanketta ajoivat etenkin SDP ja Kokoomus. Puolueiden väliset neuvottelut poikkeuslaista etenivät lopulta niin pitkälle, että Paasikiven jatkovalintaan tarvittavasta 5/6 enemmistöstä puuttui vain viisi kansanedustajaa. Kun tähän ei kuitenkaan päästy, poikkeuslaki haudattiin. Paasikivelle lähettämässään kirjeessä presidentti [[K. J. Ståhlberg]] tuomitsi poikkeuslain jyrkin sanoin: ''"Jos Suomen kansa ei jaksa eikä viitsi kerran kuudessa vuodessa valita itselleen valtionpäämiestä, ei se toden totta ansaitse itsenäistä kansanvaltaista valtiota."'' Aivan vuoden 1949 lopulla [[Neuvostoliiton kirjailijaliitto|Neuvostoliiton kirjailijaliiton]] lehti ''[[Literaturnaja gazeta]]'' hyökkäsi Paasikiven ehdokkuutta vastaan, millä ei kuitenkaan ollut vaikutusta vaaliin. Vuoden 1949 viimeisenä päivänä Neuvostoliiton varaulkoministeriapulaisulkoministeri [[Andrei Gromyko]] jätti Suomen Moskovan-suurlähettiläälle [[Cay Sundström]]ille [[nootti|nootin]], jossa väitettiin Suomen piilottelevan yli kolmeasataa Neuvostoliiton saksalaista, sotarikollisiksi katsottua henkilöä.<ref> Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 57−64. Porvoo: WSOY, 1993. </ref>
 
SDP ei nimennyt vaaleihin omaa ehdokasta, mutta antoi ymmärtää tukevansa Paasikiven uudelleenvalintaa. SDP:n vahvimman miehen [[Väinö Tanner]]in ollessa syrjässä politiikasta puolueen vetovoimaisin ehdokas olisi ollut pääministeri [[K.-A. Fagerholm]], jolla ei kuitenkaan ollut puoluetta johtaneen ns. asevelisiiven kannatusta, koska nämä katsoivat hänen myötäilleen sodan jälkeen liiaksi kansandemokraatteja. <ref> Lauri Sivonen: ''Presidentin tekemiset'', s. 29. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. </ref> Maalaisliiton ehdokkaana oli eduskunnan puhemies [[Urho Kekkonen]] ja SKDL:n pääjohtaja [[Mauno Pekkala]].