Ero sivun ”Suomen sotakorvaukset” versioiden välillä

2 056 merkkiä lisätty ,  5 vuotta sitten
(→‎Aiheesta muualla: Elävän arkiston linkkien korjaus)
 
Toisaalta on esitetty arvioita, että jos nämä varat ja resurssit olisivat olleet käytettävissä vientitoiminnan ja teollisuuden kehittämiseen, Suomi olisi menestynyt erinomaisesti ja varmasti paremmin kuin maksamalla sotakorvauksia. Sodan jälkeen myös Euroopassa varastot olivat tyhjät ja kysyntää tuotteille olisi varmasti ollut myös lännessä. Erityisesti [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]] olisi kaivannut pikaisia puutavaratoimituksia. Toisaalta suomalaisen teollisuuden tuotantosuunnat ja kapasiteetti olivat suuntautuneet toisin, joten ei ole mitään näyttöä, että länteen suuntautunut tuotanto olisi syntynyt. Juuri tämän sotakorvausten tuoman pakon kehittää ja laajentaa metalliteollisuutta on katsottu olleen hyödyksi Suomen talouselämälle. Toisaalta sotakorvausten merkitystä "Suomen metalliteollisuuden luojana" on liioiteltu, sillä metalliteollisuus oli kehittynyt merkittävästi jo sodan aikana. Valtiojohdon on katsottu korostaneen sotakorvausten positiivisia vaikutuksia myös poliittisista syistä.<ref>Vesterinen 2012, 161</ref> Oli myös erittäin tärkeää, että sotakorvausten maksulle saatiin kansan tuki. Samalla on jätetty taka-alalle esimerkiksi se, että tavaroiden vastikkeeton vienti Neuvostoliittoon söi jälleenrakennukseen kipeästi kaivattuja varoja ja hidasti elintason nousua. Myös kauppasuhteet itään olisivat monien tuotteiden kohdalla syntyneet ilman sotakorvauksiakin, sillä niille olisi joka tapauksessa ollut kysyntää Neuvostoliitossa.
 
==Sotakorvausten päättyminen==
Sotakorvaussuoritusten päättyminen vapautti Suomen suuresta taloudellisesta taakasta, mutta urakan päättyminen oli vähintään yhtä merkityksellinen henkinen kysymys. Suomalaiset tunsivat saaneensa aikaan jotakin hyvin konkreettista, joka oli muutakin kuin käsin kosketeltavaa. Tunnettiin, että osa maan itsenäisyydestä oli voitettu takaisin.<ref> Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 203. Helsinki: Otava, 1987.</ref> Sotakorvausten päättymisen kunniaksi pidettiin [[Töölön kisahalli|Helsingin messuhalli]]ssa 23. syyskuuta 1952 juhla, jossa puhuivat pääministeri [[Urho Kekkonen]], kauppa- ja teollisuusministeri [[Penna Tervo]], Sotevan johtaja [[Svante Sundman]] ja Neuvostoliiton kauppaministeri [[Pavel Kumykin]].<ref> Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 826. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987.</ref>
 
Messuhallin juhlassa sattui välikohtaus, jolla oli kauaskantoiset vaikutukset Suomen sisäpolitiikassa. Kauppa- ja teollisuusministeri Penna Tervo lähetettiin kotiin lepäämään neuvostoliittolaisten vieraiden kunniaksi aikaisemmin päivällä järjestettyjen juhlapäivällisten jälkeen ja hänen puheensa ilmoitettiin peruuntuneeksi. Tervo saapui kuitenkin pitämään puheensa, mutta tilaisuudessa mukana olleille ja sitä radion välityksellä seuranneille ei jäänyt epäselväksi, ettei ministeri ollut parhaassa kunnossaan. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä antoi Tervolle ankarat nuhteet, ja Tervon ja hänen eroaan hallituksesta vaatineen puoluesihteeri [[Väinö Leskinen|Väinö Leskisen]] vuosikausia kestänyt ystävyys katkesi lopullisesti. Tervon yhteistyö Urho Kekkosen kanssa tiivistyi sitä mukaa kuin se joutui vaikeuksiin Väinö Leskisen kanssa, mistä seurasi hajaannus sosialidemokraattisessa puolueessa, [[Työväen Urheiluliitto|Työväen Urheiluliitossa]] ja [[ammattiyhdistysliike|ammattiyhdistysliikkeessä]].<ref>Zetterberg (toim.), 1987, s. 826–827.</ref>
 
==Lähteet==
42 529

muokkausta