Ero sivun ”John Dowland” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
 
'''John Dowland''' ([[1563]] – [[20. helmikuuta]] [[1626]]) oli [[englanti]]lainen säveltäjä ja [[luuttu|luutun]]soittaja. Merkittävä osa hänen sävellyksistään onkin kirjoitettu luutulle tai luutun säestämille lauluäänille. Dowland oli eräs aikansa arvostetuimmista luutunsoittajista ja laulajista. <ref> {{Kirjaviite| Tekijä=Lord, Maria | Nimeke = Musiikin tarina. Antiikista nykypäivään, s. 23 | Julkaisija = H.F.Ullmann. | Vuosi = 2008. | Tunniste = ISBN 978-3-8331-4841-5}}</ref>
 
Tiedot säveltäjän elämänvaiheista ovat vähäiset. Dowland syntyi luultavasti [[Lontoo]]ssa, mutta on myös arveltu hänen olleen syntyjään [[irlanti]]lainen. Hän vietti melkoisen osan elämästään työskennellen ulkomailla.[[Pariisi]]in hän muutti vuonna [[1580]]. Lisäksi hän työskenteli Saksassa ja Italiassa eri hoveissa sekä Tanskan kuninkaan [[Kristian IV|Kristian IV:n]] hovikapellissa ([[1598]]-[[1606]]). Vuonna [[1606]] hän palasi Englantiin tultuaan erotetuksi toimestaan. Syyt erottamiseen olivat todennäköisesti tyytymättömyys säveltäjän elämäntapoihin sekä hänen usein toistuvat vierailunsa kotimaassaan. Vasta vuonna 1612 [[Jaakko I (Englanti)|Jaakko I:n]] hallituskaudella hän lopulta pääsi Chapel Royalin jäseneksi arvonimenään ''musician for the lutes''.<ref> {{Kirjaviite| Nimeke = Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa 2, s. 84 | Julkaisupaikka = Keuruu. | Julkaisija = Otava. | Vuosi = 1977 | Tunniste = ISBN 978-951-1-04191-7}}</ref>
 
Dowlandin tuotanto käsittää enimmäkseen moniäänisiä lauluja (niin maallisia kuin hengellisiäkin) sekä luuttuteoksia. HänVastoinkäymiset eimuusikon uralla - erityisesti se, ettei hän milloinkaan saanut virkaa [[Elisabet I|kuningatar Elisabethin]] hovista, mikä- kentiesmahdollisesti vaikuttivaikuttivat hänen sävellystensä alakuloiseen perussävyyn yhdessä 1500-luvun lopun [[melankolia]]a ihannoivan muodin kanssa.
 
Dowlandin ehkä tunnetuin teos on ''Lachrimae Pavan'', myös lauluna ''Flow my tears'', joka synnytti aikanaan runsaasti transkriptioita. Lukuisat säveltäjät myös käyttivät kappaleen aloittavaa ns. Lachrimea-motiivia (pisteelliseen rytmiin perustuva laskeva [[kvartti]]) omien teostensa pohjana. Dowland itse sävelsi vuonna 1604 ''Lachrimae Pavanesta'' viisiäänisen Lachrimae-sarjan [[viola da gamba]] -consortille sekä luutulle. Teos käsittää seitsemän fantasia-pavanea, jotka analysoivat ajan muotitunnetta melankoliaa eri puolilta.