Avaa päävalikko

Muutokset

296 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
 
===Historiaa Suomessa===
Suomessa [[Mainostelevisio]] aloitti lähetyksensä vuonna 1957. jaKaikkien aikojen ensimmäisellä mainoskatkolla esitettiin kolme mainosta, joista yksi mainosti [[Jenkki]]-purukumia.<ref name="jenkkihistoria">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.jenkki.fi/historia/ | Nimeke = Jenkki.fi/historia | Julkaisija = Jenkki| Viitattu = 25.3.2015}}</ref> Mainostelevisio oli 1980-luvulle asti ainoa mainoksia esittävä televisiokanava. 1980- ja 1990-luvulla televisiomainoksia esitti ohjelmien välissä myös [[Kolmoskanava]] (1987–1992). Vuonna 1993 MTV aloitti omana valtakunnallisena kanavanaan ja oli siihen aikaan ainoa kanava, jossa televisiomainoksia esitettiin. Myöhemmin televisiokanavat [[Nelonen]] ja [[Sub]] ovat lähettäneet mainoksia ohjelmiensa välissä tähän päivään asti. [[Yleisradio]]n kanavat näyttävät joidenkin suurimpien urheilutapahtumien yhteydessä mainoksia, jotka suurimmaksi osaksi ovat kilpailun sponsoreihin liittyviä. Kanavien mainostauot ovat noin 15 minuutin välein ja ne kestävät noin neljä minuuttia. Suomessa yli minuutin pituisia mainoksia ei juuri normaaleilla mainostauoilla näe.{{kenen mukaan}} Suomessa monet mainokset ovat ulkomailla tehtyjä ja dubattuja.{{lähde}}
 
==Mainosten musiikki==
8 455

muokkausta