Ero sivun ”Loppiaisaatto” versioiden välillä

3 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
pEi muokkausyhteenvetoa
Ensimmäisen kerran näytelmä esitettiin Middle Temple Hallissa [[2. helmikuuta]] [[1602]]. Esityksestä on säilynyt merkintä englantilaisen lakiopiskelijan [[John Manningham]]in päiväkirjassa. Manningham oli kiinnittänyt huomiota näytelmän samankaltaisuuteen suhteessa Shakespearen aiempiin näytelmiin.
 
Näytelmää on mahdollisesti esitetty jo aiemmin Englannin hovissa [[Whitehallin palatsissapalatsi]]ssa [[loppiainen|loppiaisaattona]] ([[5. tammikuuta]]) [[1601]], sekä myös [[pääsiäismaanantai]]na [[6. huhtikuuta]] [[1618]] ja [[kynttilänpäivä]]nä [[1623]].
 
Näytelmä oli yksi Shakespearen varhaisimpia teoksia, joita esitettiin Englannin restoraation alussa. Sir [[William Davenant]]in sovitus esitettiin vuonna [[1661]]. Thomas Betterton esitti Sir Toby Belchin roolin. [[Samuel Pepys]] piti näytelmää hassuna ja hieman typeränä, mutta katsoi sen kuitenkin kolmesti. Näytelmästä tehtiin toinen sovitus vuonna [[1703]] nimellä ''Love Betra'd, or, The Agreeable Disappointment''.
1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa esitettiin vain näytelmästä tehtyjä sovituksia. Alkuperäisversiota esitettiin vuonna [[1741]]. Vuonna [[1820]] Frederic Reynolds teki näytelmästä oopperaversion. 1900-luvun alussa näytelmästä tehtiin kaksi suurempaa tuotantoa, vuosina [[1912]] ja [[1916]].
 
Kun näytelmää esitettiin ensimmäisiä kertoja, kaikki naisroolit olivat miesten tai poikien esittämiä, mutta sittemmin käytännöksi on muodostunut valita naisia naisten rooleihin. Näytelmästä on kuitenkin tehty useita suosittuja esityksiä, joissa kaikki roolit ovat miesten esittämiä.
 
==Luettelo henkilöistä==
Rekisteröitymätön käyttäjä