Ero sivun ”Ympäristövaikutusten arviointimenettely” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 14786646: Palautetaan pidempää linkkilistaa. Esim YVA-direktiivi 2014 velvoittaa jo Suomessa, ja on hyvä löytyä kokonaan. Tieteellisiä töitä vois kyllä siirtää oman kappaleensa lähteeksi (esim. "YVA-tutkimusta Suomessa")
- yksi lähdepyyntö, lähteistys linkkilistalla odottaneen linkin pohjalta (historiatiivistelmä löytyy useimmista YVA-aihepiirin väitöskirjoistakin)
Rivi 101:
 
==YVA:n kansainvälinen kehitys==
Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, jossa ympäristövaikutusten arviointimenettely otettiin käyttöön ympäristöpolitiikan toteuttamisen välineeksi. Keskeisin YVA:a määrittellyt säädös oli vuonna 1970 voimaan astunut ''National Environmental Policy Act'' (NEPA). NEPA pyrki sovittamaan yhteen ympoäristöön vaikuttavien hankkeiden taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia intressejä. Lailla pyrittiin kestävään kehitykseen. Lähestymisen hyödyt ymmärrettiin nopeasti ja YVA-menettely omaksuttiin nopeasti useissa muissa maissa (mm. Kanada 1973, Uuusi Seelanti ja Kolumbia 1974, Länsi-Saksassa ja Ranska 1976). <ref name="YVA-historiaa"/>
Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, jossa alettiin tarkastaa ympäristöarvoja ympäristövaikutusten arviointimenettelyn avulla.{{lähde}}
 
Euroopan unionissa säädettiin ensimmäinen ympäristövaikutusten arviointia koskeva direktiivi vuonna 1985 (85/337/ETY), ja sen uudistettu versio (2011/92/EU) tuli voimaan vuonna 2011.<ref name="EU-EIA-legal"/> Sittemmin YVA-direktiiviä uudistettiin merkittävästi toukokuussa 2014 voimaan tulleella direktiivimuutoksella (2014/52/EU).<ref name="EU-2014-124"/> Tämän seurauksena myös Suomen kansallista ympäristövaikutusten arviointia koskevaa lainsäädäntöä tullaan muuttamaan kevääseen 2017 mennessä.<ref name="YVA-direktiivi2014-12"/> Suomessa laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä säädettiin alun perin kesällä 1994 ja se tuli voimaan 1. syyskuuta 1994.<ref name="YVAL"/>
Rivi 117:
===Viitteet===
{{viitteet|sarakkeet|viitteet=
 
<ref name="YVA-historiaa">{{Verkkoviite | osoite =http://yvako.jyu.fi/yva-tietoa/historiasta-1/yva-n-historiasta-lyhyesti | nimeke =YVA:n historiasta lyhyesti| tekijä = | tiedostomuoto = | selite = | julkaisu =YVAKO - Ympäristövaikutusten arvioinnin koulutus- ja osaamisportaali| ajankohta = | julkaisupaikka = | julkaisija = Jyväskylän yliopisto, jyu.fi| viitattu =25.3.2015 | kieli ={{en}} }}</ref>
 
<ref name="Pölönen-s1">{{Kirjaviite | Tekijä = Pölönen, I.| Nimeke = Ympäristövaikutusten arviointimenettely. Tutkimus YVA-menettelyn oikeudellisesta asemasta ja kehitystarpeista ympäristöllisen vaikuttavuuden näkökulmasta | Vuosi = 2007| Luku = | Sivu = 1| Selite = Kirjoittajan Joensuun yliopiston kauppa- ja oikeustieteiden tdk:ssa hyväksytty väitöskirja| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Suomalainen lakimiesyhdistys| Tunniste = ISBN 978-951-855-269-0| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 10.9.2014| Kieli = }}</ref>
Rivi 124 ⟶ 126:
<ref name="YVAA">[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060713 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006)] finlex.fi, viitattu 12.9.2014</ref>
 
<ref name="perustuslaki-2P">[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L1P2 Suomen perustuslaki (11.6.1999/731), 2§], finlex.fi, viitattu 12.9.2014</ref>
 
<ref name="perustuslaki-20P">[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2P20 Suomen perustuslaki (11.6.1999/731), 20§], finlex.fi, viitattu 12.9.2014</ref>
Rivi 143 ⟶ 145:
* [http://tampub.uta.fi/handle/10024/67799 Hokkanen, P., 2008: Kansalaisosallistuminen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (väitöskirja Tampereen yliopistolle)] (uta.fi)
* [http://yvako.jyu.fi/yva-tietoa/yva-menettelyn-kulku-1 YVA-menettelyn kulku] (jyu.fi)
* [http://yvako.jyu.fi/yva-tietoa/historiasta-1/yva-n-historiasta-lyhyesti YVA:n historiasta] (jyu.fi)
* [http://www.yvary.fi/yva-palkinto/ Yva ry: Hyvä YVA ja Hyvä SOVA -palkinnot] (yvary.fi)
* [http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20140291 YVA-lausuntomaksujen hinnoittelu (4/2014-, Valtioneuvoston asetuksen liite: Maksutaulukko)] (finlex.fi)