Ero sivun ”Aikakone (romaani)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
YurikBot (keskustelu | muokkaukset)
olin sentimentaalisissa fiiliksissä kun tuon lisäsin ... nyt nolostuttava
Rivi 4:
Romaanin kertojapäähenkilö, Aikamatkaaja, matkustaa tekemällään aikakoneella vuoteen 802 701. Siellä hän tapaa suloisen eloi-kansan ja näitä syövät, maan alla asuvat hirvittävät morlokit. Eloi-kansa on taantunut henkisesti; heillä ei ole taidetta tai tiedettä ja he käyttävät aikansa vain yksinkertaisiin huvituksiin, kuten kukkien keräilyyn, tanssiin ja lauluun, ympäristössä, jonka menneet polvet ovat ilmeisesti keinotekoisesti muuttaneet miellyttäväksi. Morlokit ilmeisesti (kertojan teorian mukaan) valmistavat eloiden käyttämät vaatteet ja muut keinotekoiset tarve-esineet.
 
Romaanin olennaista ainesta on kertojan teoria, jonka mukaan eloit ovat olleen alun perin yhteiskunnan yläluokkaa, joka on pikku hiljaa vallannut kaiken maanpäällisen tilan ja pakottanut työtätekevät asumaan ja palvelemaan heitä maan alla. Evoluutio on muokannut työläisistä maanalaiseen elämään sopeutuneen uuden ihmislajin. Maanpäälliset ovat puolestaan kehittäneet ympäristönsä niin miellyttäväksi ja helpoksi, että he ovat itse evoluution myötä taantuneet ruumiin- ja hengenvoimiltaan. Lopulta on syntynyt jonkinlainen symbioosi, jossa morlokit ylläpitävät viettiensä mukaisesti eloiden elämää, mutta käyttävät heitä myös ruoaksi. Teoriassa, jota ei vahvisteta, ovat nähtävissä H. G. Wellsin sosialistinen aatemaailma sekä huolestuneisuus aikansa Britannian luokkaeroista. Romaani muistetaan myös koskettavasta loppulauseestaan, joka toteaa kiitollisuuden ja hellyyden eläneen ihmisissä vielä sen jälkeen kun järjen valo oli hiipunut.
 
==Suomennokset==