Ero sivun ”Anders Bardal” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys + fix
toinen tänään
Rivi 26:
Val di Fiemmen maailmanmestaruuskisoissa helmikuussa 2013 Bardal voitti normaalimäen maailmanmestaruuden yli neljän pisteen erolla Gregor Schlierenzaueriin. Tämä oli kolmekymmentävuotiaan hyppääjän ensimmäinen henkilökohtainen mitali. Suurmäessä hän sijoittui 11:nneksi. [[Talviolympialaiset 2014|Sotšin olympialaisissa 2014]] Bardal sai normaalimäessä pronssia. [[Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015|Falunin MM-kilpailuissa 2015]] hän voitti joukkuekisassa kultaa, sijoittui sekajoukkuekisassa hopealle ja oli kuudes sekä normaalimäessä että suurmäessä.
 
[[Mäkihypyn maailmancup]]issa Bardal on voittanut seitsemän kilpailua: Zakopanessa tammikuussa 2008, [[Engelberg]]issä joulukuussa 2011, [[Bad Mitterndorf]]issa tammikuussa 2012, [[Willingen]]issä helmikuussa 2012, [[Wisla]]ssa tammikuussa 2013, Zakopanessa tammikuussa 2014 ja [[Trondheim]]issa maaliskuussa 2014. Hän on sijoittunut lisäksi toiseksi [[Bischofshofen]]in jälkimmäisessä [[Keski-Euroopan mäkiviikko|mäkiviikon]] osakilpailussa tammikuussa [[2008]]. Hän johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta hävisi kilpailun voittaneelle [[Janne Ahonen|Janne Ahoselle]] lopulta kahdeksan pistettä. Hän oli toinen myös [[Kuopio]]n kilpailussa maaliskuussa 2008, [[Lillehammer]]in suurmäen kilpailussa joulukuussa 2011, Bischofshofenin ja Sapporon kilpailuissa tammikuussa 2012, [[Lahti|Lahden]] normaalimäen kilpailussa maaliskuussa 2012, Zakopanen kilpailussa tammikuussa 2013, Lahdessa maaliskuussa 2013, Lillehammerin suurmäessä, Oberstdorfissa joulukuussa 2013 ja Holmenkollenilla sekä, Planicassa maaliskuussa 2014 sekä Kuopiossa maaliskuussa 2015. Lisäksi Bardal on sijoittunut kolmanneksi suurmäen kilpailuissa [[Holmenkollen]]illa maaliskuussa [[2007]], [[Sapporo]]ssa ja Willingenissä helmikuussa 2008, [[Harrachov]]issa ja Engelbergissä joulukuussa 2011, Bad Mitterndorfissa ja Zakopanessa tammikuussa 2012 sekä [[Val di Fiemme]]ssä helmikuussa 2012, [[Garmisch-Partenkirchen]]issä ja [[Innsbruck]]issa tammikuussa [[2013]], Engelbergissä joulukuussa 2013, Planicassa maaliskuussa 2014 ja normaalimäessä Lillehammerissa marraskuussa 2012. [[Mäkihypyn maailmancup 2011–2012|Kaudella 2011–2012]] Bardal voitti maailmancupin kokonaiskilpailun ennen [[Gregor Schlierenzauer]]ia. [[mäkihypyn maailmancup 2012–2013|Kauden 2012–2013]] maailmancupissa hän sijoittui toiseksi, [[mäkihypyn maailmancup 2013–2014|kaudella 2013–2014]] neljänneksi, [[mäkihypyn maailmancup 2007–2008|kaudella 2007–2008]] viidenneksi ja [[mäkihypyn maailmancup 2008–2009|kaudella 2008–2009]] kymmenenneksi.
 
Bardal asuu [[Trondheim]]issä. Hän edustaa seuratasolla ''Steinkjer Skiklubbia''.